Korea - Päivä 27 - DMZ ja JSA

Aamulla kello soi 6.45. Piti nousta ajoissa katsomaan Pohjoiskoreaa. Oltiin tosiaan varattu jo varmaan kuukausi ennen reissua rajaretki pohjois-korean rajalle. Lueskelin netistä erinäisiä blogeja ja yritin selvittää mikä olisi paras firma järjestää matka. Rajalle pääsee vain ohjatulla kierroksella ja sinne järjestetään ilmeisesti ainakin parin kolmen firman toimesta retkiä. Lopulta valitsin panmunjomtour nimisen paikan, sillä heidän kierroksessaan oli lisäksi pohjoiskorealainen loikkari, mikä olisi mielenkiintoinen lisä. Reissu varattiin hämmentävästi sähköpostin välityksellä ilman yhtäkään nettilomakkeen täyttöä. Myös maksu piti hoitaa korealaisen maksupalvelun kautta. Paypalia ei tuettu ja käteisellä maksettaessa olisi ollut säätöä. Päätin siis luottaa hommaan ja maksaa etukäteen tämän paikallisen paypalin kautta. Googletin nopeasti ja maksupalvelu vaikutti ihan luotettavalta. Ei muuta kuin rahat menemään ja sähköpostia odottelemaan. Hetken päästä olinkin saanut kuittauksen sähköpostiin että tervetuloa ja tässä kaikki. Maksun lisäksi toimitin vielä kaikkien passien numerot ja se siitä.

Noniin mutta takaisin aamuun. Lähdettiin hotellilta kävelemään kello 7.20 kohti Koreana hotellia joka oli sopivasti 600 metrin päässä kämpältä, kiitos hyvän hotellisijainnin ja valinnan. Löydettiin perille ongelmitta ja sähköpostiin toimitettujen kuvien perusteella osattiin löytää vielä oikea ovi ja sisään toimistoon. Ovella ei nimittäin ollut mitään kylttejä, joten ilman kuvia ei oltaisi löydetty perille.

Jännitti hieman päästäänkö koko kierrokselle, koska sähköpostin pikkupräntissä oli teksti, että paikka pitää vahvistaa edellisenä päivänä klo 14 mennessä ja huomasin sen vasta klo 22 illalla, eli aivan liian myöhään. No mietin että paikat on kuitenkin jo maksettu ja siitä ei tullut mitään muistutusta, että homma on varmaan ok ja niin se olikin. Saatiin paperilapulla vain bussin numero ja istumapaikat. Toinen kuumotus oli vaatteet. Rajalle oli tosi tiukat pukeutumisohjeet. Esimerkiksi urheiluvaatteet, shortsit, hihattomat paidat ja sandaalit oli esimerkiksi kiellettyjä. Pukeutua piti suurinpiirtein samalla lailla kuin ensimmäisille treffeille. Noh, olin roudannut suomesta asti farkut ja lyhythihaisen kauluspaidan vain ja ainoastaan tätä päivää varten. Nyt hirveässä hiessä ne päällä liikkeelle. Onneksi lyhyistä hihoista ei tullut sanomista.

Odoteltiin kymmenisen minuuttia ja sitten päästiin matkaan. Odotettiin opasta aulassa ohjeiden mukaan, mutta ilmeisesti opas ei sanonut mitään tai oltiin väärässä aulassa kun ryhmä käveli meidän ohi ja mentiin omatoimisesti etsimään bussia, lähinnä muiden länkkäreiden perässä. Muuten olisi mennyt ihan vihkoon koko homma. No päästiin kuitenkin matkaan. Oppaana oli China Lee niminen tyyppi tai jotain vastaavaa. Ehkä 40 vuotias energinen täti. Puhui suht hyvää englantia ja kertoi paljon juttuja matkalla rajalle. Rajalle tosiaan oli noin tunnin matka Soulista.

Mielenkiintoinen juttu tosiaan tällä reissulla oli pohjoiskorealainen loikkari, joka matkusti meidän mukana koko päivän. Loikkari oli nainen. Matkalla sai kysyä kysymyksiä häneltä ja opas sitten tulkkasi englanniksi. Kuulimme että hän on ollut pohjoiskorean armeijassa. Jossain kohtaa hänen äitinsä loikkasi pois pohjoiskoreasta ja kun se kävi ilmi, erotettiin tämä nainen armeijasta ja laitettiin jollekin leirille. Äiti oli kuitenkin maksanut salakuljettajalle, että kävisi hakemassa tytön pois. Tyttöä oli kuulemma aivopesty armeijassa että Etelä-Korea pitää vapauttaa ja sen takia koki huonoa oloa että oma äiti on loikannut. Kun hänet erotettiin armeijasta ja salakuljettaja tuli juttusille, oli hän tajunnut että muuta vaihtoehtoa ei ole. Pakomatka pohjoiskoreasta kiinan kautta eteläkoreaan kesti kuulemma hänellä todella vähän, vain 6kk ja piti kävellä useita päiviä. Muilla matka saattaa kestää vuosia.

Loikkarilla oli pohjoiskoreassa vielä ainakin veli, joka soittaa hänelle kaksi kertaa vuodessa kiinalaisella kännykällä joka on piilotettuna. Puhelin on aina pois päältä, jotta hän ei jää kiinni. Jättämällä viestin veljen puhelimeen hän soittaa sen pari kertaa vuodessa. En muista tarkalleen mitä kysyttiin mutta tuntui että jopa tulkki hieman ärsyyntyi kun vastaus kysymykseen oli luokkaa "näyttääkö hän pohjoiskorealaiselta? Ei hän on eteläkorealainen, eikä tunne enää itseään pohjoiskorealaiseksi. Kukaan ei tiedä että hän on pohjoisesta ja hän on myös nyt tyytyväinen elämäänsä" .

DMZ alueella

Lähestyimme DMZ, eli demilitarized zonea. Rajalla alkoi näkyä piikkilanka-aitoja, vartiotorneja ja kun ohi ajoi vielä konekiväärillä varustettu jeeppi tiesi olevan tosi kyseessä. DMZ alueen rajalla oli sotilaspoliisin tarkastus. Jokaisen passit vilkaistiin pikaisesti läpi ja laskettiin kuinka monta henkilöä oli kyydissä. Pääsimme sisään.

Kun päästiin viimein perille, oli ensimmäisenä kohteen DMZ infiltration tunnels, eli tunnelit, joita pohjoiskorean armeijan oli tarkoitus käyttää hyökkäyksessä. Näitä tunneleita on löydetty ainakin 4 kappaletta ja niitä uskotaan olevan vielä lisää. Tunneli jossa vierailimme, meni jossain vajaan 100 metrin syvyydessä maan alla kalliossa ja pituutta sillä oli vajaa pari kilometriä. Tunneli oli matalimmillaan vain 1,6 metriä korkea, joten jouduin kävelemään kumarassa parisataa metriä. Kallion seinistä tippui vettä ja tunnelissa oli viileää. Turisteille avattuun pisteeseen oli noin 300 metriä matkaa. Tunnelin päässä oli rautaovi joka oli suljettu ja pieni ikkuna, mistä ilmeisesti näki pohjoiskorean puolelle tunnelia pitkin. Onneksi ei ollut ketään vastassa. Tunneliin laskeuduttiin myös kävellen ja sieltä tultiin ylös kävellen. Siinä kohta hiki virtasi kun piti nousta suht jyrkkää kulmaa useampi sata metriä takaisin. Tunneliin myös jaettiin keltaiset suojakypärät. Se oli ihan hyvä, koska aika monen kypärä kopisi katossa. Sellainen hieno fakta, että tunnelia pitkin kerkeisi tunnissa 30 000 sotilasta maahan.

Feikki tunnelilla

Infiltration tunnelin ohessa oli museo, jossa oli aseita esillä

DMZ alueella ja tunnelissa oli valokuvauskielto. Jos alueella olisi kuvannut meitä oltaisiin voitu epäillä vakoojiksi ja silloin olisi tullut kuulemma ongelmia. Tunnelin jälkeen matka jatkui observatoriolle. Observatoriolta pääsimme katsomaan pohjoiskoreaa. Pohjoiskorean lippu liehui salossa ja jokusen kilometrin päässä näkyi kaupungin siluetti. Tämä kaupunki oli kuulemma aavekaupunki, tai väärennetty kaupunki, sillä siellä ei asu ketään. Pohjoiskorea on rakentanut kaupungin vain näyttääkseen että täällä on tämmöistä, tai jotain. Mutta ketään siellä ei kuulemma asu ja etelä korean puolella oli joku sanontakin jota en enää muista tälle kyseiselle paikalle.

Observatoriosta meidät vietiin katsomaan Dorasan juna-asemaa josta menisi kiskot pohjoiskoreaan pyongangiin, elikkäs pjongjankiin pääkaupunkiin asti. Jos koreat joskus yhdistyvät on tässä valmis asema ja yhteys pohjoiseen. Asemalla sai pohjoiskorean leiman paperille jos oli omaa paperia mukana.

Pohjoiskorealainen kylä taustalla jossa ei asu ketään

Piikkilanka raja-aita ja vartiotorneja

Asemalta menimme katsomaan vielä rautatiesiltaa ja sitten päästiin lounaalle. Kierrokseen kuului siis lounas ja se syötiin jossain ravintolassa tien varrella. Ateriana oli bulgogia, eli perinteistä korealaista liharuokaa. Alkuun näytti että ruokaa on tosi paljon, mutta eipä sitä ollutkaan. Imuroitiin ruuat muutamassa minuutissa ja sitten katsottiin vihaisena muita pöytiä jotka jätti ruokaa syömättä. Olisiko ollut saksalainen vai tanskalainen pöytäseurue joka ei syönyt miltei ollenkaan. Vähän vain sekoitteli pataa ja rääppi ruokaa. Hemmetti.

Juna-asema josta junat lähtisivät pohjoiseen , mikäli koreat yhdistyvät joskus

Pohjoiskorean leimat paperissa

Visio junaraiteista, mikäli pohjoiskorea avaa rajan

Rautatiesilta

Lounaan jälkeen oli päivän kohokohta, eli JSA, joint security area, jossa siis olisi pohjoiskorean ja eteläkorean yhdessä vartioima rajapiste. Televisiosta ja uutisista tutut siniset kopit olisi siis täällä. Matkattiin tosiaan syömään DMZ alueen ulkopuolelle ja sitten tultiin takaisin sisään JSA kierrokselle. Alueen rajalla oli aina sotilaspoliisin tarkastus ja pääluvun laskenta. JSA sijaitsi panmunjom nimisessä paikassa. Ensiksi meidän käskettiin jättää kaikki tavarat bussiin, paitsi kamera ja ne mitä mahtuu taskuun. Rajalle oli "tiukat" kriteerit. Alussa mainittu pukukoodi koski siis vain tätä JSA kierrosta, DMZ alueella sai liikku millaisissa vaatteissa haluaa, mutta täällä piti olla pitkät housut ja kauluspaita yllä, sillä pohjoiskorealaiset saattaa ottaa valokuvia köyhistä etelän ihmisistä joilla ei ole varaa edes pukeutua kunnolla! Lisäksi kaikenlaisten eleiden, käsimerkkien ja muuten äkkinäisten liikkeiden tekeminen oli kiellettyä. Meidän piti myös allekirjoittaa vastuuvapautus lomake, jossa sanottiin ihan suoraan että jos vammautuu tai kuolee, kukaan ei ole vastuussa. Laitettiin nimet paperiin ja sitten vaihdettiin armeijan käytössä olevaan bussiin jolla oli vielä 10 minuutin matka rajalle.

Autoa kuljetti armeijan henkilökunta ja oppaaksi vaihtui sotilaspoliisi tai joku vastaava. Meille kerrottiin matkalla että tienvarret on täynnä miinoja ja lisäksi silloilla oli vielä jotain räjähteitä estämässä pohjoiskorean tankkien tulemista maahan jos sota syttyisi. Lisäksi valokuvaaminen oli ankarasti kiellettyä siirtymän aikana. Saavuimme talolle, josta raja löytyisi. Jouduttiin odottamaan viitisen minuuttia edellistä ryhmää, sillä rajalle ei oteta samaan aikaan niin paljoa ihmisiä. Päästiin lopulta kävelemään rauhan rakennuksen tai mikä lie olikaan läpi. Sisällä oli korealaisia sotilaita kädet nyrkissä. Meidät ohjattiin portaille, josta näki siniset parakit.

Ainoastaan portailla sai seisoa. Valokuvaaminen oli sallittua vain ja ainoastaan eteenpäin kohti parakkeja ja pohjoiskoreaa. Sivuille tai taaksepäin ei saanut valokuvata. Meitä vahti viitisen sotilasta kokoajan tuimat ilmeet naamalla. Joku edellisen ryhmän turisti yritti kurkata parakkien välistä poistuessaan yhdestä parakista ja samantien sotilas nappasi sivuun ja ohjasi oikeaan suuntaan. Ei siis kannattanut kikkailla. Jokaisella oli myös pistooli vyöllä. Saatiin viitisen minuuttia aikaa valokuvata rajaa ja sitten oli meidän vuoro vierailla sinisessä parakissa. Parakin sisällä oli kaksi eteläkorean sotilasta kädet nyrkissä vahdissa. Muutoin sisällä oli kovin tavallista, vain puinen pöytä ja tuoleja. Lisäksi kuulemma nauhurit nauhoittivat tilan ääniä 24/7. Saatiin olla parakissa myös viitisen minuuttia ja siinä oli teoriassa mahdollista käydä pohjoiskorean puolella. Parakit menevät rajan poikki puoliksi. Tottakai vierailin pohjoiskorean puolella parakin sisällä.

Televisiosta tutut parakit

Meidän opas

Sotilaita vahtimassa

Parakin sisällä oleva vartija

Tällä kaverilla oli kunnon viiksihiki

Sitten meidät ohjattiin ulos ja alkoi paluumatka. Ei nähty pohjoiskorealaisia, mutta sotilaan mukaan ne olivat vastapäisessä talossa piilossa todennäköisesti katselemassa tai valokuvaamassa meitä. Matkalla näkyi myös pari jenkkisotilasta ja itseasiassa menomatkalla vastaan tuli myös kaksi lava-autollista sotilaita. Alueella oli kuulemma 7% amerikkalaisia sotilaita ja loput korealaisia. Paluumatkalla pysähdyttiin vielä huoltsikalle vessaan ja ostamaan matkaevästä. Paluumatka kesti tunnin.

Tultiin takaisin viiden kulmilla, joten meille jäi vielä aikaa tehdä muutakin. Käytiin ekaksi heittämässä pitkät housut ja kauluspaidat hemmettiin hotellilla ja sitten päätettiin pyörähtää pikaisesti yongsanin elektroniikka marketissa. Sinne pääsi 10 minuutissa metrolla. Alueella oli paljon pieniä elektroniikkaliikkeitä, tosin suurin osa oli jo mennyt kiinni ja meininki oli muutenkin hämärä. Lähinnä käytettyjä puhelimia oli pilvin pimein. Ei löytynyt mitään fiksua joten lähdettiin syömään.

Mentiin takaisin hotellin kulmille, sillä heti vierestä lähti youth katu, jonka varrella oli ruokapaikkoja ja baareja. Haluttiin vielä kokeilla korealainen yakiniku bbq homma. Suurin osa tämmöisistä paikoista oli täynnä, mutta neljännestä tärppäsi. Täällä ei vissiin tunneta nomitabehoodaita eli syö ja juo niin paljon kuin haluat, vaan kaikki maksoi erikseen. Saatiin käytännössä paljon vähemmän samalla rahalla kuin japanissa vaikka muuten olikin "edullista". Mesta vaan oli tosi hämmentävä kun tarjoilija hääräsi kokoajan ympärillä grillaamassa ja näyttämässä miten homma hoituu. Kai me nyt oltaisi osattu itsekin, hyvä että ei työntänyt ruokaa suuhun asti. Vähän liian yli-innokas kaveri joka pilasi fiilistä. No saatiin kuitenkin lihat syötyä ja masut täyteen. Korealainen versio oli oikeastaan köyhempi, koska kaikesta piti maksaa ja ei halunnut summa mutikassa kokeilla jokaista juttua.

Vartiotorni paluumatkalla ja ulkona DMZ alueelta

Paluumatkan maisemia

Päätettiin vielä käydä parissa baarissa vikan kunnon illan kunniaksi. Käytiin jossain olutravintolassa yksillä, sitten etsittiin seuraavaa pubia. Löydettiin pari hämärähköä pubia, toisessa sai vain viskiä ja kolmannessa piti varata oma huone. Ei menty kumpaankaan kunnes vastaan tuli ihan oikea ulkoterassi. Varmaan ensimmäinen koko reissulla. Huhhuh. Istuttiin pöytään ja tarjoilija tuli sanomaan että meidän pitää myös syödä jotain. Oltiin että jaahas ei sitten kun syötiin juuri. Noustiin kaikki 6 henkeä pöydästä pois ja kerettiin ehkä 4 metriä eteenpäin kun ilmeisesti paikan pääjehu tuli huutamaan että only drink kysymysmerkki. Sanottiin että joo ja sitten se ohjasi meidät takaisin. Mietittiinkin että mikä järki pitää puolityhjää terassia ja ilmeisesti samaa sekin järkeili. Tarjoilija tyttö sai moitteet kuulemma päälle, kaipa se oli noudattanut vain ohjeita. Juotiin sitten korealaisella terassilla saksalaista olutta. Tarjolla oli paulaneria, mount blankkia ranskasta, hoegaardenia ja stella artoisia. Heinekenia oli hanassa. Bisset olikin tällä kertaa suomen hinnoissa, reilun 5e 0,3 bisse. Otettiin ne yhdet ja jatkettiin.

Tässä kohtaa tosin kaikki rahat oli juotu eikä löydetty alien time machinea, elikkä ATM raha-automaattia mistään. Koreassa lähikaupoissa ei ole ATM laitteita toisin kuin japanissa on miltei jokaisessa. Ainoa vaihtoehto oli sitten mennä kombinin terassille, eli lähikaupan terassille jossa oli 2 pöytää. Tilanne oli miltei sama kuin olisi ostanut ärrältä litran karhun ja jäänyt jätelavan viereen juomaan. Osa porukasta osti sojupullot mieheen ja kuulemma jotkut saksalaiset oli ihmetellyt että eikös yksi pullo kuulu jakaa. Pyh. Suomalaiset nauroi perään että pullo mieheen. Kaupasta sai siis eurolla sojua ja 1,6 litran kaljoja muovipullossa. Juotiin vielä yhdet kaupan terassilla ja sitten tulikin väsy koska oltiin herätty aamulla ennen seitsemää. Lähdettiin unille. Vielä viimeinen päivä koreassa jäljellä!