Road Trip 2017 - Keski-Eurooppa

Esipuhe

Kesälomaa kolme viikkoa ja taas teki mieli lähteä reissuun. Nyt olisi edessä viides reissu eurooppaan omatoimisesti ja en jaksanut hirveästi stressata matkasta. Sen verran tsekkasin että passi on voimassa ja matkavakuutus kunnossa. Munchen kiinnosti ja sitten vaan tsekkailemaan edullisia lentoja. Taisin mennä suoraan kilroyn hakukoneeseen sillä sieltä olen löytänyt lähes aina halvimmat lennot ja niin nytkin - tosin en tehnyt juurikaan vertailua muilla hakukoneilla. 170e menopaluulipusta ja 20e per matkatavara, eli 210e tuli hintaa menopaluulipulle rinkan kanssa. Otettiin menopaluu koska se on yleensä halvempaa kuin että lentää pois eri kaupungista ja lisäksi myös auton vuokraus on halvempaa jos sen palauttaa samaan pisteeseen kuin mistä sen on vuokrannut.

Autonvuokrauksesta tein eniten vertailua ja kerron siitä tarinan ohessa kun autonvuokrauksen aika koittaa. Käytiin myös vaihtamassa rahaa sveitsiä varten. Otin 160e yhtä päivää varten myyjän suosituksesta koska hän oli asunut sveitsissä. Meinasin ensin ottaa 100e. Tämä osoittautui hyväksi ideaksi. Promptguidesit eivät tarjonneet enää mitään näihin kohteisiin joten piti etsiä muita kaupunkioppaita ja törmäsin sivuun http://www.visitacity.com/ josta löysin muutamaan kaupunkiin 1 ja 2 päivän kaupunkioppaita jotka olivat aika samanlaisia kuin promptguidet. Tykkäsin. Nostin myös euroja 300e ja varasin expedia.comista meille hotellin muncheniin. Muuta en sitten jaksanut säätää etukäteen. Aiemmilla reissuilla on ollut paljon enemmän suunnitelmia, nyt jotenkin otti rennommin ja asiaa ei jaksanut ajatella.

Päivä 1. 31.5.2017 Keskiviikko. Helsinki - Munchen

Saatiin faijalta kyyti lentokentälle klo 6 aikaan aamulla ja oltiin Helsinki-Vantaan lentokentällä puoli seitsemän aikaan aamulla. Lento lähtisi 8.10, eli ihan suht inhimilliseen aikaan vaikka eipä sitä tullut nukuttua taas kun jotain 5 tuntia, koska pakkaamiset meni vähän viimetinkaan. Saksa on tunnin jäljessä suomea, joten oltiin perillä paikallista aikaa 10.30 Lento kesti noin 2 tuntia 25 minuuttia. Mukavan lyhyt. Mentiin aika samaa rataa kuin aiemmat reissut, kamat kantoon ja metrolippuja metsästämään. Löydettiin helposti U-bahnin lippuautomaatit ja ostettiin kertalippu keskustaan mikä maksoi 11,20e ja sitten 3 päivän u-bahn tiketit, jotka maksoivat muistaakseni jotain 16e. Munchenin asemalle tulee myös kehäräta, eli sieltä pääsee kahdella eri linjalla keskustaan ja matka-aika on noin 45 minuuttia.

Finnairin suorat lennot oli suht edulliset.

Mentiin junalla Hauptbahnhoffille, eli päärautatieasemalle. Unohdettiin kysyä lentokentältä kaupungin karttaa, mutta onneksi päärautatieasemilla on lähes aina infopiste ja mentiin sinne. Saatiin kaupungin kartta 50cnt. Juna-asemalla oli myös turistikauppa, joten napattiin heti jääkaappimagneetti mukaan niin ei tarvitse sitäkään metsästää reissun aikana. En ollut syönyt mitään koko aamuna, joten käytiin vastapäätä olevassa aasialaisravintolassa vetämässä nuudeliboksit jollain femmalla ja sitten singahdettiin taas vastapäätä olevaan kahvilaan kahville. Soijaa pukkasi jo mukavasti siinä vaiheessa.


Kahvien jälkeen jatkettiin metrolla matkaa Laimiin, jossa meillä oli tällä kertaa expedia.comista varattuna hotelli. Sain jonkun kesäpromon, 3 yötä 200e mikä oli ihan kohtuullinen. Laimin asema oli vähän kuin joku puistolan asema, pari kahvilaa, kauppa ja ravintola. Ei juuri mitään muuta. Sellainen lähiömeininki. Hotelliin käveli jotain 5 minuuttia, mutta se löytyi helposti. Hotelli oli nimeltään super 8 munich city west tai joku vastaava. Checkin aika oli netissä paljon myöhemmin, mutta tiesin, että joskus huoneen voi saada jo aiemmin jos se on valmis ja kun kirjauduimme sisään saimmekin huoneen heti mikä oli tosi hyvä juttu. No oltiinhan me pelattu aikaa juna-asemalla syömisten merkeissä. Huone oli aika hyvä, uusi ja moderni. Ilmastointi ja suihku toimi hyvin, ei siis mitään valittamista. Respassa tyyppi puhui hyvää englantia ja maksettiin huone heti pois. Ei kyllä otettu mitään aamupalaa koska se oli jotain lähempänä 10e ja asemalla olleesta kahvilasta saisi varmasti halvemmalla. Jätettiin rinkat ja rojut huoneeseen ja sitten lähdettiin käymään kohteita läpi.

Munchen super 8 hotelli

Olin yliopistolla tutustunut tai käynyt yhdellä kurssilla, jossa oli vaihto-opiskelijana Anna niminen tyttö ja olin kysynyt siltä suosituksia mitä meidän kannattaisi käydä katsomassa, koska Anna asuu munchenissa. Mentiin ekaksi katsomaan Deutches museota (tiede- ja teknologiamuseo) Museo oli vähän jemmassa, mutta löydettiin se helposti. Aikuisten lippu oli aika kallis, 11e. Itse sain opiskelijahintaan mikä oli jotain 4-8e. Museo oli meidän mielestä aika sekava ja ihan helvetin iso, vähän kuten Louvre pariisissa. Luulen että meiltä jäi jopa jotain huoneita näkemättä, koska museo oli jaettu useaan eri siipeen ja päästiin sisään vasta pari tuntia ennen sulkemisaikaa. Esimerkiksi observatorio oli jo suljettu. Oli kyllä sinänsä virkistävä museo kun ei ollut yhtäkään kippoa tai vaasia vaan pelkkiä koneita ja teknologiaa. Esillä oli esimerkiksi laivoja, veneitä, tietokoneita ja soittimia. Liittimiä, kaivos-aiheinen kellarikierros, joka oli jäätävän pitkä ja luulin meidän kiertävän jo ympyrää tovin. Museota kierrellessä tuli uudestaan nälkä ja paluumatkalla katseltiinkin ruokapaikkoja. Metrolle käveltäessä matkalla oli useita ravintoloita, kiinalaista, subia, mäkkiä ja päädyttiin lopulta meksikolaiseen ravintolaan. Tilattiin tacoja ja otin Ayingerin laageria. Oli hyvää ja maksoi alle 10e koko paska.

Detuches museossa oli paljon kaikkea jännää

Kaivoskierros kellarissa

Ayingeriä ja tacoja

Siitä mentiinkin sitten junalla Marienplatzille, joka on käytännössä kaupungin keskusta. Marienplatsilla paljastui kaupungintalo, mikä on jäätävän iso goottilaistyylinen rakennus. Otin siitä basic valokuvat ja sit lähettiin kikkailemaan läheisille kirkoille. Peterskirche ja frauenkirche. Molemmissa kirkoissa oli meneillään jumalanpalvelus, joten ei jääty pitkäksi aikaa. Kello oli vasta jotain 19, joten päätettiin kävellä vähän ympäriinsä. Käveltiin muunmuassa Viktualienmarktille, mikä oli siis vähänkuin kauppatori. Torimyyjistä oli suurin osa jo sulkenut kojunsa, mutta nähtiinpä meininki silti. Ja torin keskellä oli helvetin iso biergarten, mikä on siis kuin suomalainen kaljaterassi, paitsi sillä erotuksella että saat tuoda omia eväitä mukana ja kalja on yli 50% halvempaa… Oli kyllä niin kaamea jetlagi, ei lentokoneesta johtuen vaan aikaisesta herätyksestä, että teki mieli vaan mennä nukkumaan.

Idalle piti vielä saada vettä kaupasta ja mä halusin ehkä jotain iltapalaa. Kattelin puhelimen kartasta missä Laimissa olisi kauppa ja löysin 5 minsan kävelymatkan päästä yhden. Mentiin sinne ja siellähän se kauppa oli. Tosin hetken pyörimisen jälkeen tajuttiin että ollaan jossain ituhippikaupassa. Pelkkää vegaanisafkaa. Ostin sitten banaaneja iltapalaksi. Siitä mentiin hotelliin nukkumaan.

Kaupungintalo

Torilta löytyi paikallinen kyläukko hassu sulkahattu päässään.

Munchen metro

Päivä 2. 1.6.2017 Torstai Munchen

Hotellin aamupala oli tosiaan aika kallis ja jätettiin se suosiolla pois. Saipa myös nukkua miten huvitti. Kun päästiin liikkeelle mentiin tutkimaan aseman lähellä ollutta kahvilaa. Aseman lähellä oli tosiaan kaksi kahvilaa, mukavamman oloinen kahvila jolla olisi ollut paikkoja myös pihalla, oli safkaltaan paljon köyhempi. Leivät näytti kovilta ja kuivuneilta joten mentiin siihen toiseen kämäsempään millä ei ollut istumapaikkoja ollenkaan vaan se oli take-away kahvila. Mutta se olikin hyvä kahvila se. Helvetisti vaihtoehtoja ja tuoreita sämpylöitä. Otin shnitzel sämpylän, eli siis leivitetty possu sämpylän välissä ja barbeque kastiketta. Se oli aika erikoinen, mutta hyvä. Kylkeen iso kahvi, joka on muuten saksaksi milchcoffee tai joku sellainen. Cafe latte toimi myös, mutta varminta oli ottaa aina latte macchiato jos halusi kahvin maidolla. Safkattiin leivät assan penkillä.

Mentiin ensiksi Marienplatzille ja käytiin tutustumassa kaupungintaloon. Vieressä oli joku info mistä kävin kysymässä pääseekö taloon sisään ja vastaus oli että no tämä on kaupungintalo, eli periaatteessa sinne on pääsy kielletty, mutta jos menette tuosta vasemmalta sisään niin pääsette sinne. Ja lisäksi torniin pääsisi maksua vastaan. Mentiin sitten hissillä ylös ja käytiin tornista katsomassa maisemia.

Kaupungintalon sisäpiha

Maisemat kaupungintalon tornista

Tornista kun laskeuduttiin alas käytiin kävelemässä kaupungintalolla. Siellä ei meinaan ollut mitään ovia tai vartijoita vaan käytävillä pystyi haahuilemaan ihan vapaasti. Eipä siellä sisällä ollut mitään kummempaa nähtävää, vain hieno rakennus. No talon tsekkauksen jälkeen lähdettiin kohti olympiakylää, joka oli rakennettu muistaakseni 1972 Munchenin kesäolympialaisia varten ja se toimii nykyään turistinähtävyytenä ja tapahtuma-areenana erilaisille tapahtumille Munchenissa. Jostain luin ja näin kuvan että esimerkiksi fudiksen MM kisoja on näytetty isolta screeniltä olympiaparkissa.

Kaupungin talon sisällä sai liikkua ihan vapaasti, tai ainakin itse menin.

Tultiin metrolla olympiaparkille ja eka asia mikä ulos tultaessa nähtiin oli BMW welt, eli suomeksi bwm maailma. Käytiin BMW weltissä sisällä ja siellä oli myynnissä ja esitteillä uusia bemareita. Kaupassa vierailu ei tietenkään maksanut mitään mutta kyllä sielläkin parveili turisteja. Itse bmw museo oli tien toisella puolella olevassa sylinterin muotoisen rakennuksen vieressä ja päätettiin käydä siellä. Eipähän tarvitse mitään vaaseja tuijotella tällä kertaa. Bemarimuseossa esiteltiin tietysti bemarin historiaa ja vanhoja autoja. Hinta oli jotain 10e, aika suolainen mutta olipahan erilainen kokemus.

BMW welt - eli bemarimaailma

Sähköbemmi

Museossa oli sitten vanhempiakin autoja

Bemarin toimisto on tehty muistuttamaan nelisylinteristä moottoria

Museon jälkeen iski tietysti nälkä ja piti saada nopeasti ruokaa. Meinattiin syödä bemarimuseon kahvilassa koska siellä oli suht edullista ruokaa, mutta kun kysyin jostain annoksesta niin ilmoittivat keittiön olevan kiinni? Dafuq. No sitten käveltiin vähän matkaa poispäin ja törmättiin pizza huttiin. Mentiin sinne. Otettiin Idalle kanasalaatti ja meikäläiselle päivän pizza. Safkat ei maksanut kun jotain 6-7e per naama. Siisti juttu.


Safkan jälkeen lähdetttiin kävelemään sitten itse Olympiaparkkiin. Käveltiin kohti tv-tornia joka on olympiapuiston keskellä. Halusin mennä ylös torniin vaikka en korkeista paikoista juurikaan tykkää. Olisiko näköalatorni ollut jossain 160-170 metrin korkeudessa. Liput oli taas jotain 6-7e, eli ainakin halvempaa kuin berliinin tv torniin ja eiffeliin. Ylhäältä oli hyvät näkymät koko Muncheniin ja olisi sieltä myös kuulemma nähnyt alppien siluetin hyvällä säällä jos vain olisi tiennyt mitä etsiä ja mistä suunnasta.

Munchenin TV-torni

Olympiapark

BMW welt, toimisto ja ilmeisesti tehtaat taustalla.

Olympia aluetta.

Kun päästiin tornista alas käveltiin olympiakylän läpi. Nähtiin joku muistomerkki ja sitten käveltiin huvikseen olympia-asuntojen läpi, jotka nykyään toimivat opiskelija-asuntoina. Varmaan siihen ihan toimivia, mutta näyttivät kovin pieniltä ja meno oli aika kolkko. Tuli neuvostoliitto mieleen. Osa asunnoista oli koristeltu isoilla ja hienoilla seinämaalauksilla. Löydettiin myös jonkun suomalaisen pariskunnan tagi vuodelta 2015. Yhdessä seinässä oli muumit ja toisessa viidakkokirjan hahmoja.

Olympiakylän asuntoja

Useimmissa seinistä oli värikkäitä maalauksia.

Jäätiin hetkeksi juna-aseman viereiselle puiston penkille lepäämään ja nauttimaan kesästä. Olin sopinut Annan kanssa että mentäisiin yhdessä syömään jonnekin keskustaan klo 19 aikaan. Meillä oli siis vielä reilu tunti aikaa ja ei keksitty muutakaan tekemistä. Tosin jalat oli jo niin poikki että oli ihan kiva pieni tauko. Anna ilmoitti kuitenkin olevansa noin vartin myöhässä ja mentiin sitten käymään Marienplatzin vieressä olleeseen Galeria kaufhoffiin mikä on ilmeisesti saksan Stockman, tai vähän parempi kauppa, missä on Hannan sanoin parempia tuotteita ja parempaa palvelua mukamas. Kävin kaupassa kusella ja sitten mentiin reiluksi 10 minuutiksi venailemaan sovitulle treffipaikalle. Treffipaikkana toimi Marienplatzin edustalla oleva kauppa, jonka alla tapasimme Annan. Vein Annalle tuliaisiksi Fazerin suklaata ja se oli ilmeisesti kovin kiva yllätys. Tuli myös puheeksi että Anna tykkäsi lonkerosta suomessa, joten olisi pitänyt viedä sitä jos olisin tiennyt.


Anna oli myös pyytänyt mukaansa kaverin, joka tuli pari minuuttia perästä. Kaverin nimi oli Karin. Molemmat puhuivat tosi hyvää englantia, sillä he olivat molemmat olleet vaihdossa Jenkeissä, tosin eri paikassa ja eri aikaan. Keskustelu ei siis ollut ongelma. Anna oli oikein varannut pöydän eräistä hänen lempipaikoistaan, joka oli reilun 5 minuutin kävelymatkan päässä. Ravintola oli tyypillinen saksalainen ravintola, joskaan menut eivät olleet englanniksi mikä oli vain hyvä juttu. Paikka oli tupaten täynnä ja palvelussa kesti aika kauan, mutta eipä meillä ollut mikään kiire. Saatiin menuun tulkkausapua ja valitsin jonkun possujutun ja Ida otti ainoan tunnistamansa sanan, eli bratwurstia hapankaalilla, vaikka ei edes tykkää hapankaalista. Hetken perästä eteeni kiikutettiin possun potka joka oli gratinoitu ja kellariolutta, eli kellerbier. Ruoka oli kivaa vaihtelua turistimoskaan, joskaan ei nyt mitään ihan 5/7 ruokakokemus. Aika keskivertoa kamaa.


Kun saatiin safkattua meinasin ottaa toisen oluen, mutta koska tarjoilija ilmeisesti unohti tuoda oluen päätettiin sitten ottaa vain lasku ja vaihtaa paikkaa. Mentiin Viktualienmarktin torille, jossa olimme edellisenä päivänä käyneet ja jäimme siihen biergarteniin. Saksalaistytöt otti litran radlerin, minä ja Ida 0,5 litran kaljat. Juomat noudettiin torin keskellä olevasta tönöstä ja sitten sai mennä istumaan mihin mahtui. Tiskillä oli valmiiksi täytettynä tuoppeja, joten jono meni tosi nopeasti kun siitä vain otettiin juoma ja maksettiin. Ei mennyt aikaa juoman valuttamiseen. Erittäinkin hyvä. Juteltiin ihan niitä näitä, kyselin esimerkiksi katsovatko he mitään tv sarjoja ja tietysti vastaukset olivat tyypillisiä naisten ohjelmia, olisiko ollut jotain greyn anatomiaa ja jotain lääkärisarjoja. Lols. Sitten kyselin Mitä he tekevät kesälomilla, onko heillä jotain kesämökkejä. Ilmeisesti käsitys kesämökistä oli heille kovin vieras, siellä vastaus oli että ei meillä mitään elämää ole ja kesällä saksalaiset tyypillisesti suuntaavat italiaan lomalle. No klo 23 jälkeen tuli jo pimeää ja meitä taas väsytti paljon niin todettiin vain että ei jaksa juoda enempää että lähdetään nukkumaan. Mentiin samaa matkaa metroasemalle ja tytöt neuvoi miten pääsemme laimiin. Hyvästeltiin halein ja menimme hotelliin nukkumaan.

Harmikseni en muistanut ottaa yhden ainoata kuvaa, koska aika meni niin nopeasti hyvien juttujen ja erilaisen seuran vuoksi.

Päivä 3. 2.6.2017 Perjantai, Munchen

Aamulla taas nukutti ja päästiin vasta puolenpäivän aikaan liikkeelle. Ostin saman shintzel leivän assalta kahvin kera ja sitten ei mentykään junalle, vaan viereiselle bussipysäkille, sillä oltiin edellisenä iltana kysytty Annalta miten pääsemme Nymphenburgin linnalle ja saatiin tietää että Laimin pysäkiltä pääsee suoraan bussilla perille. Matkakaan ei kestänyt kymmentä minuuttia kauemmin. Kätevää.


Linna näkyi hyvän matkan päästä ja osattiin jäädä oikealla pysäkillä pois. Meidän edellä käveli joku sukkasandaalimies isolla järjestelmäkameralla ja naureskelin sille. Haluttiin tietysti käydä linnassa ja kokemus oli aika köyhä. Linnassa pääsi vierailemaan vain muutamassa eri huoneessa. Linna itsessään oli ihan helvetin iso, mutta yleisölle siitä oli auki vain pieni osa. En tiedä miksi. Ei myöskään jaksettu kiinnostua puutarhasta juuri ollenkaan, koska ne on yleensä helvetin isoja ja siellä ei ole mitään nähtävää. Lisäksi vaikutti siltä että kohta ukkostaisi. Kävin linnassa kakalla.

Nymphenburgin linna Munchenissa

Linnan vastaanotto sali

Linnan jälkeen otettiin ratikka ja ajettiin pari pysäkkiä eteenpäin läheiseen puistoon josta Anna ja Karin olivat kertoneet, että siellä olisi ihan kivannäköistä. Löydettiin pysäkiltä puistoon mun kännykän gps karttojen avulla ja kun pyörittiin puistossa vastaan tuli biergarten. Kyllä oli mukavata. Mentiin biergarteniin syömään saksalaiset currywurstit ja tottakai otin myös olutta. Kaliaa. Tarjoilijalla oli bavarialainen asu, nahkahousut ja ruutupaita. Anna oli myös maininnut että yksi "pakollinen" ruoka mitä on kokeiltava on applestrudel, joka muistutti omenapiiraan ja baklavan sekoitusta. Löysin sellaisen listalta ja otettiin molemmille. Hyvää oli.

Saksalainen Currywurst

AppleStrudel muistutti omenapiiraan ja baklavan sekoitusta

Puistossa oli myös peuroja aitauksessa ja niitä sai ruokkia. Loppujenlopuksi linna ja puisto olivat todella lähellä meidän hotellia, sillä kun käveltiin puiston läpi ja yritettiin löytää seuraava metroasema, päädyttiin takaisin Laimiin, eli meidän kotiasemalle. Noh seuraava kohde oli sitten Karlsplatz, josta käveltiin katsomaan Asamkircheä. Kirkko oli todella koristeellinen, eikä kultaustakaan oltu säästelty.

Peurat puistossa

Kirkolta käveltiin Sedlinger Tor:n metropysäkille ja mentiin Yliopiston asemalle. Ihan aseman vieressä oli Ludwigskirche, mutta se oli kiinni. Sen sijaan käveltiin lähellä olevalle Muncheniläiselle riemukaarelle. Siegestor:lle. Pyörittiin riemukaaren ympäri ja kuvasin. Sitten suksittiin Englischer garteniin, mikä on siis Munchenin keskuspuisto ja se on isompi kuin esimerkiksi New Yorkin central park. Ennen puistoa pysähdyttiin eräässä kahvilassa ottamassa jädet. Luultavasti alue oli jotain opiskelija-asuntoloita, kun paikalla oli niin paljon nuoria. Itse puistossa jengi oli nauttimassa kesäsäästä, kaljaa, aurinkoa ja puistoa halkovassa joessa oli myös jengiä uimassa.

Riemukaari

Käveltiin puiston läpi erään kukkulan päällä olevalle monumentille, mikä oli ns nähtävyys. Siitä jatkettiin matkaa Kiinalaiselle tornille, mikä oli aikalailla keskellä puistoa ja merkitty nähtävyydeksi. Tornin ympärillä oli jälleen biergarten, mutta nyt ei huvittanut jäädä istumaan. Oltiin myös saatu vinkki Annalta ja Karinilta, että puiston alussa olevassa joessa on virtauksia ja siellä on yleensä porukkaa surffaamassa. Löydettiin poispäin mentäessä kyseiset surffarit ja hauskaltahan se näytti.

Englantilainen puisto.

Huvimaja puistossa

Kiinalainen muistomerkki

Joessa oli surffauspiste

Kun lähdettiin puistosta piti käydä starbucksissa ostamassa vesipullo että pääsee kuselle ja saa juotavaa. Käveltiin vielä hetki Munchenin kujilla ja todettiin taas että jalat on ihan tohjona. Iltapalaksi vaadin döneriä, eli kebabia ja yritettiin etsiä sitä Marienplatzilta, mutta ei löydetty ja sit muistettiin että juna-asemalla oli kebabia. Mentiin siis assalle hakemaan dönerit mukaan ja sitten hotelliin nukkumaan.

Munchenin päärautatieasema eli Hauptbahnhoff

Päivä 4. 3.6.2017 Lauantai Munchen - Salzburg

No Munchen oli Annan ja Karinin mukaan tätä myötä koluttu ja nukuttiin aamulla niin pitkään kun pystyi. Käytiin hakemassa samasta kahvilasta aamupalat, eli shcnitzel leipä ja kahvi hintaan 6e jotain. Meidän 3 päivän metrolippu oli ehtinyt loppua joten piti ostaa aseman automaatista kertamatkaliput. En tiedä miksi liput olivat niin kalliita, jotain 2.80e eli sama mikä suomessa, mutta sitten näin tekstin short distance ticket ja se kattaisi 4 pysäkkiä. Juuri sopiva meille, se maksoi jotain 1,20e. Suomessa voisi olla samanlainen lipputyyppi. Ostimme sellaiset. No eipä kukaan ikinä niitä lippuja edes kysellyt että samakun olisi mennyt pummilla koko matkan ajan.


Olin tehnyt autovarauksen etukäteen Europcarista kello 12.30 päärautatieasemalle. Tällä kertaa valitsin Europcarin koska oli viimeinkin ikää ottaa auto mistä tahansa vuokraamosta. On yllättävää, että vaikka autoa pääsee ajamaan 18 vuotiaana, käytännössä et saa mistään vuokrattua autoa ilman nuoren kuljettajan lisämaksua ennenkuin täytät 25 vuotta. Poikkeuksena sixt jossa ikä on 23. Nuorilla ei yleensä muutenkaan ole paljon rahaa ja sitten pitäisi vielä maksaa ihan poskettomia summia lisää vain siksi että olet nuori. Vaikka esim olisin 24 vuotta, ajokokemusta olisi siinä vaiheessa kertynyt 6 vuotta joutuisin maksamaan esim 20e päivä lisää ja se tekisi parilta viikolta niin paljon että autonvuokrauksessa ei olisi enää mitään järkeä. Eli jos olet alle 23v, kannattaa ehdot ja hinnat tarkistaa huolellisesti. Sen jälkeen sixt ja kun täytät 25, kaikki käy. Ilmeisesti kalliisiin urheiluautoihin oli vielä lisäehtoja mutta niitäpä ei tarvinnut miettiä. Europcar valikoitui vuokraamoksi puhtaasti hinnan takia. Tein todella paljon kartoitusta ennen auton vuokraamista. Autovuokraamojen ehdot ja sivustot ovat kovinkin erilaisia. Sixtillä esimerkiksi on kaikki hinnat ja ehdot lueteltu erittäin selkeästi ja rankkaisin sixtin sivut parhaimmiksi selkeyden takia. Tiedät suoraan mistä maksat, mutta hinnat tuppasivat olemaan 200e kalliimpia kuin muilla firmoilla. Avis taas ei ilmoita sivuillaan ollenkaan esimerkiksi vapaaehtoisten vakuutusten hintoja. Jouduin tiedustelemaan sähköpostilla paljonko vakuutukset maksavat kyseiselle aikavälille ja muutenkin minulle jäi kysymyksiä, joihin ei sivuilla ollut vastauksia. Esimerkiksi minne maihin autoilla saa ajaa ja millaiset kilometrirajoitukset niissä on. Vaikka hinta olisi ollut kohdallaan, paljastui vakuutusmaksu liian kalliiksi. Hylkäsin. Olin jo hetken aikaa myös varaamassa autoa eräältä maailman suurimmalta autojenvälityssivulta jonka nimeä en nyt muista, mutta sitten totesin että on varmaankin varmempaa varata auto suoraan jonkun tietyn yhtiön sivuilta. Sen jälkeen tsekkasin vielä budget nimisen firman, mutta koska se on ilmeisesti avisin kanssa samaa lafkaa, olivat ehdot vähän sekavia. Viimeisenä sitten kokeilin Europcaria jossa ehdot ovat sixtin jälkeen toiseksi selkeimmät. Vakuutuspaketit oli jaettu kolmeen kategoriaan joista sitten valitsin halvimman, jolloin myös maksat itse onnettomuudessa enemmän. Maailma on täynnä riskejä ja toki olisi huolettomampaa ottaa kattavin paketti, mutta sen hinnan noustessa lähemmäs 300e ajattelin että kun on ajokokemusta näin runsaasti, ei auta kuin olla tarkkana liikenteessä. On sitä isompiakin huolia olemassa, eikä vakuutusmaksu joka tapauksessa nouse yli 1000e halvimmallakaan paketilla.


Tein vielä sen verran hintavertailua Europcariin, että otin saman auton auki europcar.fi ja europcar.com osoitteilla. Paljastui että .com osoitteesta saman auton saisi melkein 200e halvemmalla! No mikäs siinä, täyttelin lomakkeet ja pistin auton varaukseen. 18 päivää 372e. Mallina Volkswagenin pikkuauto viistoperällä. Ei paha. Laitoin myös toisen kuljettajan koska ajettaisiin matka puoliksi ja lisäkuljettajasta piti pulittaa koko ajalta noin 50e. Esimerkiksi sixtillä hinta on per päivä, mikä nostaa huomattavasti hintaa. Jos ajat lyhyempiä matkoja ja haluat säästää, ota siis vain yksi kuljettaja. Lisäksi olin aikaisempana vuotena käyttänyt lontoolaista vakuutusyhtiötä, joka myy vain vuokra-auto vakuutuksia. Olin jo varaamassa uutta vakuutusta, kunnes luin sivuilta että heidän vakuutusehtonsa ovat muuttuneet ja eivät koske enää suomalaisia. Tässä vaiheessa rupesi jo vähän sapettamaan ja laitoin yhtiöön sähköpostia että miksi. Sain vastauksen takaisin päivän kuluessa, että he eivät itsekään tiedä miksi kyseinen muutos on tullut ja selvittävät voisiko vakuutuksen jälleen sallia myös suomeen. No tästä turhautuneena Googlettelin onko vastaavia yhtiöitä olemassa ja kas kummaa. Olihan sellainen. Icarhire.com oli sivusto, jossa vuosivakuutus maksoi noin 53e ja kattaisi 6000e asti kaikki vahingot, kuten matkatavarat, renkaat ja tuulilasiit, mitkä eivät normaalisti kuulu autovuokraamoiden vakuutuspaketteihin. Naputtelin tämmöisen vakuutuksen ostoskoriin ja maksoin Visalla. Hetken perästä sähköpostiin tuli vakuutusehdot, sekä asiakasnumero. Kaikki ok. Lueskelin vielä netistä kokemuksia ennen ostamista ja useimmat olivat sanoneet kaiken sujuneen oikein mallikkaasti. Suomalaisia kokemuksia ei löytynyt, mutta paljon muun maalaisia, joten vaikutti luotettavalta ja 50e ei nyt niin iso raha olisi vaikka mitään sieltä ei saisikaan. Ainakin oli mielenrauha. Netissä useimmat kyllä kehuivat saaneensa rahat takaisin viikossa kun olivat toimittaneet tarvittavat valokuvat ja dokumentit vahingoista.


No joka tapauksessa, käveltiin rinkkoinemme noin 30 minuuttia etuajassa Europcarin toimistoon Munchenin päärautatieasemalle ja toimisto löytyi toisesta kerroksesta. Samassa tilassa toimi myös muiden vuokraamoiden pisteet. Meninkin aluksi väärälle tiskille josta minut ohjattiin oikeaan paikkaan. Varaus löytyi helposti ja ojensimme passit, sekä ajokortit vuokraajalle. Homma oli ok ja kaveri opasti meidät autolle. Sanoi tsekkaavansa jotain siitä samalla. En tiedä mitä. Auto oli muutama sata metriä toimistolta ulos ja lähellä olevaan parkkihalliin, jonne auto myös palautettaisiin. Matkalla repeilin kun vuokraaja sanoi käyneensä kerran Helsingissä ja se oli tammikuussa. Oli kuulemma helvetin kylmää, perkeleen kallista 30e ravintolaillallinen ja sitten kaveri kysyi että miten vitussa me voidaan asua siellä, NEVER AGAIN :D Sen jälkeen se vaan totesi että teidän varmaan pitää tienata hyvin ja täähän on ihan paratiisi teille johon vaan totesin että joo, käytännössä kaikki on puoleen hintaan ja kyllä me viihdytään kun tähän hintaan saa kaiken :D


Vuokraaja käski meidän odotella parkkihallin edessä tovin, kävisi kuulemma katsomassa jotain ja sitten luovuttaisi auton meille. Odoteltiin 5-10 minuuttia jonka jälkeen hän kurvasi pihaan mustalla Volkswagen pololla. Tyyppi kysyi ollaanko menossa saksan ulkopuolelle, mihin vastasin että italiaan, itävaltaan ja sveitsiin. Sen jälkeen tuli pieni yllätys kun kaveri löi tuulilasiin sveitsin tietullitarran ja sanoi että tarviitte tämän, maksaa 35e ja käteisellä pitää maksaa. 35e ei nyt sinänsä ollut paha, mutta pieni yllätys kuitenkin. Myöhemmin reissulla kyllä googletin että sellainen tarra pitää olla ja maksaa 40e, eli saatiin ehkä jopa halvemmalla se. Ei ollut mitään kusetusmeininkiä. Sitten tyyppi sanoi että tähän parkkihalliin palautatte auton ja ei ole tarvetta tulla enää toimistolle. Lisäksi tarvitsemme itävaltaan toisen tarran ja sen voi ostaa mistä tahansa huoltsikalta. Sen jälkeen toivotti vain hyvää matkaa ja turvallisia kilometrejä. Homma sitä myöten selvä.


Laitettiin kamat autoon ja käytiin se sen jälkeen itse läpi. Otettiin valokuvat naarmuista ja tsekkailtiin pintapuolisesti onko kaikki ok. Tuli jotenkin turvallisempi olo vuokrauksesta kun Espanjassa kukaan ei katsonut autoa. Nyt sen luovutti joku meille henkilökohtaisesti ja sanoi että kaikki on ok. Laitoin navigaattoriin Salzburgin hotellin osoitteen jonka olin varannut booking.comista edellisenä iltana. Tankin pitäisi vuokra-autossa olla täynnä mutta meillä oli vähän reilu 3/4 bensiiniä. Ehkä se ei ole niin “kirjaimellinen” en tiedä, ei kyllä jääty valittamaankaan vaan lähdettiin menemään.


Itse auto oli tosiaan neliovinen viistoperäinen uusi Volkswagen polo 1.0 litran koneella. Se oli edukas ja kulutti vähän, mutta enpä olisi uskonut miten paska kone voi olla. Joka helvetin mäessä auto hyytyi. Vaikka löit tallan pohjaan 3000 kierroksessa, ei kiihtynyt. Vauhti vaan hiipui. Ens kerralla otetaan sitten kyllä isommalla koneella. Varsinkin ylämäet oli helvettiä ja koko auto oli loukkaus saksan autobahneja kohtaan. Eipä se koko vehje edes kulkenut 180km/h kovempaa kun kierrokset huuti 6000 ja siitä alkoi punaviiva. No jokatapauksessa eipä meille tarjottu edes vaihtoehtoja kun olin sen netistä varannut ja hinta oli joka tapauksessa edukas. Kamaakaan ei oikeastaan olisi mahtunut enempää kyytiin, 2 rinkassa ja 2 päivärepussa oli tarpeeksi kamaa konttiin.

Volkswagen polo - 1.0 litran koneella

Saksalaiset lähdössä lomalle ja istuttiin ruuhkassa

Ylempänä tietullitarra Sveitsiin ja alempana Itävaltaan.

Saksassa kiihdytyskaistat olivat myös melko lyhyitä ja jengi ei juurikaan tee tilaa liittymissä samalla lailla kuin suomessa, joten ehkä osin vaarallinenkin auto liikenteeseen kun ei kiihdy minnekään ja torvihan se sitten soi muutamaan kertaan takana kun tukin liittymän. Ja liittymään ajoin tietysti talla pohjassa.


Päivän suunnitelma oli ajaa hitlerin kotkan pesälle, mutta aikataulut heittivät häränpersettä kun saksalaisilla oli alkanut perjantaina loma. Lauantaina oli siis jäätävät ruuhkat ja salzburgin parin tunnin matka venähti johonkin viiteen. Pysähdyttiin ekalla huoltsikalla joka tuli heti Munchenin laidalla vastaan ostamaan vähän aamiaista. Kysyin samalla itävallan tarrasta ja eivät sellaista myyneet. Kuulemma vasta moottoritien huoltsikoilta saisi niitä. No vuokraamon kaveri ei ehkä osannut tarkkaan sanoa että vain moottoritien huoltsikat myy kyseisiä tarroja. Jatkoimme matkaa. Hetken ajeltuamme ruuhkassa, eli useampi tunti pysähdyttiin moottoritiehuoltsikalla syömään. Vedettiin isot burgerit ja ne oli ihan ookoo. Saatiin myös ostettua itävaltaan käypä tietullitarra hintaan 8.90e. Luin netistä myöhemmin että tuohon hintaan lipuke on voimassa vain 10 päivää. Sitäkään vuokraajatyyppi ei osannut meille etukäteen sanoa, mutta onneksi selvittiin kyseisellä lipulla. Jos oltaisiin ajettu pidempään itävallassa olisi pitänyt osata ostaa pidempään voimassa oleva lipuke. Sveitsin tarra taas oli voimassa koko vuoden, eikä sitä ilmeisesti ollut mahdollista saada lyhyemmäksi ajaksi ja hinta 35e vuokraamosta.


Muutettiin ruuhkan takia lennosta suunnitelmaa. Päätettiin pysähtyä Chiemsee nimisellä järvellä ja mennä illaksi Salzburgiin. Jätettiin auto jonnekin camping alueen parkkiin ilman että maksettiin mitään. Kyltit olivat vain saksaksi joten eipä niistä tajunnut mitään ja vedin turistikortin hihasta. Kävelimme aika pitkän matkaa järveä pitkin. Uimarantoja, hotelleja, baareja ja ravintoloita ja paljon jengiä. Paikka vaikutti aika mukavalta, ei ihan niin täynnä jengiä kuin muut turistimestat, mutta eipä siellä mitään varsinaista tekemistä olisi meille ollut. Pysähdyttiin johonkin rantabaariin juomaan juomat ja hiki valui.

Chiemsee järvellä olisi ollut uimarantoja ja ihan kunnollista hiekkaa. Ei menty uimaan kun uikkarit unohtui autoon.

Rantabaari jossa sai myös polttaa Shishaa, eli vesipiippua.

Rantabaarissa maksoimme 2e pantin lasista / tölkistä ja sen sai takaisin kun palautti poletin ja tölkin kassalle. Käveltiin sitten takaisin autolle ja lähdettiin jatkamaan matkaa. Jos olisin ottanut uimahousut mukaan olisin käynyt järvessä uimassa. Järvellä ei ollut suihkuja tai pukuhuoneita, mutta paljon hiekkarantaa ja ilma oli kuuma, joten olisi kyllä houkutellut.


Järveltä jatkettiin matkaa Salzburgiin. Saavuttiin joskus illalla klo 19 aikaan muistaakseni. Hotelli ei ollut lähelläkään keskustaa, vaan reilun vartin bussimatkan päässä, mikä oli sinänsä todella hyvä. Olimme oikeastaan keskellä peltoa tyypillisessä Itävaltalaisessa majatalossa. Vieressä oli joki, joessa mylly ja hotellia vastapäätä jokin viljasiilo. Myös ilmaisia parkkipaikkoja oli reilusti. Jätettiin auto oven eteen ja kirjauduttiin sisään.

Salzburgin majatalo

Vieressä ollut viljasiilo.

Kun saatiin kamat huoneeseen mentiin kävelemään lähimaastoon. Ihan jännät maisemat vuorien välissä, mutta nälkähän se yllätti pian. Hotellissa oli puoli kymmeneen asti itävaltalainen ravintola, joten testattiin se. Otin shnitzeliä ja perunaa, sekä tietysti olutta. Ruoka oli ihan ookoo ja hintakaan ei ollut paha, mutta ei nyt mitään 5/5 menoa vaan sellaista perus mättöä. Hotellin respasta ostettiin 24 tunnin Salzburg kortti, jolla pääsee käymään ilmaiseksi nähtävyyksissä ja julkinen liikenne kuuluu hintaan. Kortin hinta ei ollut kovin paha, vaikka aluksi luulin että se on kallis. Taisi olla 26e 24 tuntia. Katselin tietysti eka turistioppaasta kuumottuneena mitä kaikkea kaupungissa on nähtävää että kannattaako kortti ostaa. Kerron siitä kohta. Varasimme myös yhden extra yön koska ei keretty kotkanpesälle ja paikka vaikutti sopivalta tukipisteeltä. Sitten suuntasimme nukkumaan.

Majatalon huoneesta löytyi raamattu jonka piilotin pöytälaatikkoon. Myöhemmin siivoja oli nostanut sen takaisin pöydälle.

Päivä 5. 4.6.2017 Sunnuntai Salzburg

Hotellin aamupala oli taas ihan ylihintainen, eikä kuitenkaan oltaisi jaksettu herätä ennen kymmentä jätettiin se välistä kokonaan. Oltiin kuitenkin herätty ajoissa jotta kerettäisiin näkemään mahdollisimman paljon. Bussipysäkki kaupunkiin oli ihan hotellin vieressä, mutta vuorovälit olivat 30 minuuttia. Ei siis tehnyt mieli myöhästyä. Kun oltiin jo pysäkillä päätettiin kuitenkin hakea hotellista hupparit, sillä ilma oli suht viileä. Yleensä meidän reissulla on ollut tosi lämmintä ja on ollut ihan perus lähteä t-paidassa ja shortseissa, mutta nyt oli vähän vilpoisaa.


Kerettiin kuitenkin bussiin ja matka kesti noin 15-20 minuuttia. Jäätiin käytännössä ekalla isolla kirkolla (St. Andräkirche) mikä tuli vastaan kaupungin keskustassa. Tarkemmin Mirabellplatzin pysäkillä. Sitä ei oltu merkattu meidän turistioppaaseen, mutta käytiin katsomassa se kuitenkin. Siitä oli myös lyhyt matka seuraavaan kohteeseen, käytännössä tien toisella puolella. Kun tultiin kirkosta ulos alkoi satamaan ihan sikana vettä ja joku mummeli tuli meille niin iloisesti selittämään saksaksi jotain. Ei ollut mitään hajua mitä se sanoi, eikä sekään tajunnut meitä, mutta silti sillä oli hirveästi asiaa ja iloinen kuin mikä. Saatiin mummelilta joku vihkonen ja sitten viimein hetken päästä päästiin mummosta eroon ja laitettiin kertakäyttö sadetakit päälle. Oltiin tällä kertaa jätetty sateenvarjot himaan, mutta kerrankin kun niitä olisi tarvinnut ne on himassa. Koska aiemmin niitä ei hirvestä ole tarvittu ja on ollut turhaa painoa repussa.


Kirkkoa vastapäätä oli Schloss Mirabell. Ainoa yleisölle avoin huone oli “Marmorihuone” ja sekin oli nyt jostain syystä kiinni. Ei nähty kuin porraskäytävä ja siellä pörräsi muitakin turisteja hieman wtf ilme naamalla. Käveltiin siitä linnan puutarhaan ja sade ärsytti. Ei huvittanut kauaa kastua sateessa ja seikkailtiin itsemme Mozartin kotitalolle.

Salzburgin silta oli täynnä rakkauden lukkoja.

Salzburgissa kaksi vierailemisen kohdetta olivat Mozartin synnyin ja asuinkodit, joihin sisään maksoi kumpaankin jotain 11e / kappale. Salzburg kortilla niihin pääsi ilmaiseksi ja käytännössä jo niissä vierailemalla säästää selvää rahaa. Ennen talossa vierailua käytiin alakerrassa olevassa kahvilassa aamupalalla. Koska oli sunnuntai näytti kaupunki joen tällä puolen olevan kovin kuollut ja vaihtoehtoja ei hirveästi ollut. Oltiin hetken hieman eksyneen näköisiä kunnes ystävällinen tarjoilija kysyi voiko auttaa. Sanoin että haluttaisiin aamupalaa ja hän sanoi että tottakai onnistuu, istukaa alas. Listalla oli oikein erikseen neljä erilaista aamupalaa ja otettiin sitten keskihintainen 7e arvoinen mannermainen aamupala, johon kuului leipä, kroissantti, marmeladia, voita, vettä, keitetty muna ja kahvi. Muna oli bonus, leivät vähän kämäsiä kun ei ollut leikkeiteä, mutta aamupala kuin aamupala. Kaikki meni oikein kätevästi, eikä hintakaan ollut paha ja sitten päästiin tutkimaan taloa.

No itse talossa oli melko vähän näkemistä ja 11e tuntuikin aika astronomisen kalliilta siihen nähden mitä rahalla sai. Audioguide ja pari hassua huonetta. Ilman salzburg korttia olisi kyllä ollut snadisti huijattu olo. Korttia lippuluukulla vilauttamalla pääsi siis ilmaiseksi sisään. Audioguidea ei kyllä jaksanut hirveästi kuunnella. Otin pätkiä sieltä täältä ja haahuilin eteenpäin.

Kierroksen jälkeen ulkona satoi edelleen vettä ja ketutti. Päätin että käydään ostamassa jostain halvat sateenvarjot. Eka turistikauppa mikä tuli vastaan sitten myikin helvetisti sateenvarjoja, mutta hintaan 9e / kappale mikä oli aika riistohinta. No ostettiin kuitenkin koska kertakäyttösadetakilla oli vähän hajoilua ja mun piti varoa kameroiden kastumista. Napattiin samalla jääkaappimagneetit. Sen jälkeen käveltiin Mozartin synnyinkodille, joka oli seuraava vierailukohde. Hinta oli jälleen törkeä, mutta Salzburg kortilla pääsi ilmaiseksi. Oltiin jo tässä vaiheessa maksettu käytännössä kortti takaisin.

Sisällä talossa oli ihan saatanan kuuma ja kostea, joten vedettiin kierros aika nopeasti läpi. Sen jälkeen käytiin katsomassa Rezidenz galeriea, eli pytinki jossa on ilmeisesti asunut Arkkipiispoja. Talossa oli paljon tyhjiä huoneita ja joku taulunäyttely mikä käytännössä vain kirmattiin läpi, ei kiinnostanut. Siitä sitten livistettiin Salzburgin katedraalille ja Fransiskanerkirchelle. Kun perus kirkot oli kyylätty tuli nälkä ja mentiin torin reunalla olevaan kahvilaan lounaalle. Hinnat olivat ns. astronomical jälleen koska sijainti oli torilla. Samakun menisi helsingissä rautatientorilla syömään. Otin halvimman pastan, mikä oli hyvänhintainen mutta annos todella pieni. Nälkähän siitä jäi mutta en jaksanut tilata lisääkään.

Mozartin keittiö

Hevosillakin oli sadetakin.

Kirkko oli värikäs valojen takia.

Lounaan jälkeen mentiin tutkimaan itse linnaa. Salzburgin linnalle meni funicular, eli sellainen vuorenrinnettä kipuava pieni juna. Hohensalzburgin linnake nimeltään. Linnakkeessa oli useampia näköalatasanteita eri suuntiin kaupunkia. Lisäksi sisällä oli muutamia näyttelyitä ja pääsipä myös linnan torniin portaita pitkin.

Linna ylhäällä

Näkymät linnalta

Linnan sisällä oli erilaisia näyttelyitä.

Onneksi linnaan pääsi funicularilla ja ei taas tarvinnut kävellä sataa porrasta.

Kun tultiin alas linnalta luin jostain esitteestä että jokiristeily kuuluu Salzburg kortin hintaan. Mentiin kysymään pääseekö viimeiselle risteilylle ja tilaa oli. Mentiin. Ollaan aiemmilla reissuilla aina jätetty jokiristeilyt välistä koska ne on niin sairaan kalliita, mutta nyt päästiin. Alus oli ihan siisti, se kulki jollain vesiturbiineilla ja sillä pääsi ihan kovaa vastavirtaan juoksevaa jokea. Itse matka kesti jotain 25 minsaa. Ei nyt kummoinen reissu ollut, mutta olipahan “ilmainen”. Aluksella pystyi myös pyörimään paikallaan ympyrää ja risteilyn lopussa kuski jotain perseili tai viihdytti yleisö ja laittoi aluksen pyörimään jotain 3 kierrosta ympyrää “jee”. Ei kiinnostanut, olis ajanut vain rantaan.

Jokiristeilyltä

Kun palattiin rantaan käveltiin joen vierttä kaupungista poispäin. Koko ranta oli täynnä pieniä kojuja joissa myytiin käsitöitä. Ei tietenkään ostettu mitään. Kun kojut loppuivat, noustiin pois rannan tuntumasta ja mentiin ylös Mullner kichelle, joka tosin oli jo kiinni. Sen jälkeen joku aasialaisturisti tuli meiltä kysymään neuvoa että missä se on ja näytin sille paikan. Miten voi olla niin pihalla. Helvetin iso kirkko ja se ei turistikartasta osannut löytää itseään. Avutonta. Vieressä oli pizzeria jossa oli juuri 2 paikkaa vapaana jos odotettaisiin pari minuuttia. Jäätiin siihen. Syötiin pizzat ja kävi vielä niin tuuri että meidän hotelliin menevä dösä ajoi siitä ihan vierestä. Sade oli jo loppunut ja Salzburgin linna näkyi auringonlaskussa. Oli pakko juosta rantaan ottamaan siitä pari kuvaa ja takaisin pysäkille. Löydettiin hotellille helposti, koska se oli niin tyhjässä paikassa. Eli lähellä ei ollut juuri muuta.

Joen ranta oli täynnä kojuja joissa myytiin erilaisia käsitöitä.

Linna auringonlaskussa.

Päivä 6. 5.6.2017 Maanantai. Hallstatt.

Aamulla kun saatiin itsemme ylös sängystä oli aika lähteä päiväretkelle pieneen Hallstatt nimiseen kylään, joka on myös Unescon perintökohde. Pysähdyttiin meidän lähihuoltsikalle Salzburgissa ostamaan aamupalaa ja tankkaamaan auto. Kysyin kassalta maksetaanko bensat pumpulle niinkuin suomessa vai kassalle sisään. Tyyppi katsoi mua vähän oudosti ja totesi että tietysti sisään kassalle. Piti mua varmaan tyhmänä. Mukavaa oli että huoltsikalla oli erilaisia leipiä ja ne sai myös lämpimänä. Täydellinen aamupala parilla eurolla versus hotellin 10e.


Valitsin pullalla jonkun kunnon maisemareitin joka meni erilaisten kylien ja järvien lävitse Hallstattiin. Matkalla oli oikein nättiä. Matka kesti noin tunnin ja navigaattorilla löysimme helposti kylän. Perillä Hallstatissa olikin aika paljon enemmän jengiä mitä olin kelannut. Koko kylässä asuu alle 1000 ihmistä ja silti turisteja oli varmaan yhtä paljon. Kylällä on kolme parkkipaikkaa joista kolmas on kilometrin päässä. Tietysti kaksi lähintä oli täynnä ja ajettiin sinne kauimmaiselle. Hajosin täysin ja sanoin että ei helvetissä jäädä tähän jonka jälkeen ajettiin takaisin ja kas kummaa, saatiin pullalla paikka parkkialue kakkosesta mistä kävelisi vain pari minuuttia kylälle. Pysäköinti oli osittain maan päällä ja maan alla.

Hallstatt oli rakennettu vuoren rinteeseen järven rannalle. Asukkaita kylässä oli alle 1000

Parkkikselta lähdettiin kävelemään kylälle. Hallstatin kylä oli oikeasti todella nätti, mutta myös pieni. Eikä siellä loppujen lopuksi ollut hirveän paljon nähtävää. Kylän läpi käveli aika nopeasti. Ehkä tunnissa. Periaatteessa itse kylässä nähtävää oli vain keskustori ja kirkko, joka olikin mielenkiintoinen kohde.

Kirkon hautuumaa oli niin pieni, että kylässä on ollut aiemmin tapana kaivaa ihmiset haudoistaan ylös 15-20 vuoden maatumisen jälkeen ja puhdistaa jäljelle jääneet luut. Sen jälkeen pääkalloon kirjoitetaan ihmisen elinvuodet, nimi ja ne maalataan koristeellisesti. Sen jälkeen pääkallot ja luut säilötään kirkon alaosassa olevaan huoneeseen siistiin järjestykseen. Viimeisin pääkallo taisi olla säilötty vuonna 1995 ja se oli kylässä eläneen naisen erityinen toive. Nykyään sitä ei ilmeisesti enää tehdä, koska ihmiset useimmiten tuhkataan, mutta ilmeisesti jos vainajan henkilökohtainen toive olisi päätyä sinne luineen se olisi kai kuitenkin mahdollista. Syy tähän luiden ylös nostamiseen on ollut siis se, että hautuumaalta on loppunut tila ja sitä ei ole voitu laajentaa. Henkilö joka on viimeiseksi päätynyt huoneeseen oli siis kuollut joskus vuonna 1983.

Keskusta

Pääkalloihin oli maalattu kuolleen henkilön nimi ja elinvuodet

Pääkallojen alla oli muut kehon luut järjestyksessä.

Hautausmaalla ei ollut tilaa, joten hautoja piti tyhjentää välillä.

Kun oltiin kävelty kylä läpi, istahdettiin hetkeksi kaljalle järven reunalla olevaan katubaariin. Katubaarissa katselin kun kaveri pienensi muovisia colapulloja kahvikoneen höyryttimellä. Kysyin siltä että eikö niitä kierrätetä niin katsoi mua oudosti ja sanoi että vain lasipullot kierrätetään. Johon vastasin että suomessa saa 40 senttiä isosta muovipullosta mihin sain vastauksen että haluanko sen pullon niin voin viedä suomeen. Naurahdin.

Bissen jälkeen kelattiin käydä vuoren ylhäällä sijaitsevalla hampaan muotoisella näköalatasanteella. Oltaisiin myös haluttu käydä suolakaivoksessa joka vuorella oli ja kysyttiin milloin sinne vielä pääsee. Tiskillä tyyppi sanoi että viideltä ja katsoin kelloa että keretään hyvin syömään koska oli nälkä. Käytiin autosta hakemassa lämpimämpää vaatetta sillä kaivoksissa on yleensä kylmä. Sitten mentiin italialaiseen ravintolaan syömään pastaa mikä oli pettymys. Pasta oli oikeesti jotain rainbow tortellinia mikroaaltouunissa marinoituna. Paskasta maksoin reilun kympin mutta söin kaiken nälkäisenä. Idan pasta maistui vielä pahemmalta ja mun fiilikset oli aika vihaiset koko ruuasta. En kuitenkaan sanonut mitään, sillä mitä väliä. En tuu menemään sinne enää ikinä uudestaan.


Safkan jälkeen mentiin takaisin lippuluukulle ja ai että meinasin lentää perseelleni. Kuulemma viimeinen kierros suolakaivokseen on alkanut neljältä. Mitä vittua. No turha siinä oli sitten siitäkään mussuttaa kun oltiin jo myöhässä. Päästiin kuitenkin vielä ylös vuorelle katsomaan maisemia hissillä. Maisemat oli huikeat. Hissi oli muuten perkeleen kallis, jotain 16e. Halusin kuitenkin kävellä sitten vielä maisemareittiä ylöspäin. Oli aika kiva kävellä metsä ja vuorimaisemissa. Hiki valui. Tultiin lopulta niin ylös että en enää kehdannut kävellä ylemmäs, koska lopputietä ei oltu merkattu karttaan. Tultiin sen jälkeen vuorelta alas.

Hallstattin talot olivat hienoja

Näkymät vuorelta

Käytiin kaupassa ostamassa kahvia ja evästä. Olin ylhäältä näköalatornilta bongannut ison viheralueen kylästä ja käytiin tutkimassa se. Ikäänkuin puisto. Sieltä olisi myös päässyt uimaan. Olin netistä lukenut että Hallstatissa pääsee uimaan ja oltiin koko päivä etsitty uimapaikkaa. Nyt se löytyi. Ei kuitenkaan menty enää uimaan koska kello oli jo lähempänä seitsemää. Vedettiin eväät puistossa ja sitten lähdettiin ajelemaan takaisin hotellille.

Kotimatka oli kunnon kinttupolkua, missä oli paljon mäkiä ja hyvin tiukkoja mutkia. Selvittiin kuitenkin kolaroimatta. Tultiin hotellille joskus klo kahdeksan jälkeen illalla ja oli nälkä. Ei haluttu enää syödä hotellin ravintolassa mutta onneksi oltiin edellisenä iltana bongattu viereisestä talosta kiinalainen ravintola mikä oli lähemmäs yhtätoista asti auki. Kelasin että siellä ei ole ketään syömässä, mutta päätettiin silti käydä katsomassa se. Sisällä kuitenkin oli meidän lisäksi ainakin neljä muuta seuruetta syömässä ja tilattiin ruokaa.


Tilasin alle 15e menun mihin kuului alkupala, kaksi pääruokaa ja jälkkäri. Ruokajuomaksi sain vehnäolutta. Oikein hyvä. Alkupalaksi hervoton kevätkääryle, pääruuaksi ankkaa ja nautaa sipulilla. Jälkiruuaksi frittibanaania. Ida otti kungpo kanaa. Ruokaa oli tosi paljon eikä jaksettu syödä kaikkea. Ankka oli vähän kuivaa ja tosi epäilyttävän näköistä mutta eipä tullut ripuli. Ruokailu oli kunnon show. Maksettiin ehkä max 30e koko ruokailusta, jälkiruuan jälkeen meille tuotiin märät pyyhkeet mihin pyyhkiä kädet ja vielä lämmin jälkiruokalikööri. Olin ehkä tilannut laskun liian nopeasti tai jotain kun tarjoilija kiirehti tuomaan ne ihan täysiä.Ida ei tykännyt, mutta kippasin molemmille lasit täyteen ja juotiin. Ei se nyt mitään hirveää herkkua ollut mutta ei niin pahaakaan. Join pois. Sitten mentiin nukkumaan.

Kiinalainen ateria

Päivä 7. Tiistai 6.6.2017 Berchtesgaden

Aamulla meidän oli tarkoitus vaihtaa hotellihuonetta ja mentiin kamojen kanssa respaan. Respassa meille kuitenkin sanottiin että meidän huoneeseen tulevien tyyppien varaus olikin peruttu ja että voitaisiin pitää se sama huone. Se oli meille ihan ok, mutta turhaan roudattiin kamat alas. Huoneessa ei ollut ilmastointia, mutta se ei tällä kertaa haitannut koska kelit ei ollut kovin kuumia ja tulin toimeen. Toista olisi italiassa mihin en varmasti mene ilman ilmastointia.


Kysyttiin missä on lähin kauppa ja automaatti että saadaan nostettua rahaa. Vain parin minuutin päässä olisi supermarketti missä on myös automaatti. Ajettiin sinne ostamaan aamupalaa ja nostamaan käteistä. Tänään oli aika vierailla Berchtesgaden nimisessä kylässä, jossa sijaitsee mm. Hitlerin kotkanpesä ja suolakaivos. Unohdin myös, että alueella olisi ollut joku hieno järvi ja luonnonpuisto, mutta iltapäivästä taivas repesi ja taivaalta satoi kissoja ja koiria.


Kylään ajoi alle puolituntia ja jätettiin auto luultavasti laittomalle paikalle erään hotellin pihaan. Vedin taas turistikortin hihasta ja ei edes saatu sakkoja, like a boss. Käytiin vierailemassa vieressä olleessa suolakaivoksessa. Lippupisteeltä pystyi suoraan ostamaan tuplalipun molempiin mestoihin, joten säästettiin vähän rahaa. Jouduttiin venaamaan joku tunti ainakin meidän kierrosta, sillä ne oli aikataulutettu, koska sisään mahtui vain tietty määrä ihmisiä ja vuoren sisään ajettiin kaivosjunalla. Vuoren sisälle piti pukeutua vähän lämpimämmin koska siellä ilma oli jotain 12 asteista. Saatiin myös haalarit jotka piti pukea omien vaatteiden päälle ja sain aika saatanan kireen haalarin. Juuri ja juuri mahduin siihen. Haalarit päällä piti vielä hikoilla ja venata varmaan 20 minuuttia aulassa junaa. Oli vähän huonosti vissiin aikataulutettu. Berchstesgadenin suolakaivos on ihmisen kaivama ja se oli aika mitäänsanomaton. Sisällä ei varsinaisesti ollut mitään nähtävää eikä mitään isoja onkaloitakaan. Vain pieniä kapeita käytäviä. Lisäksi ei saatu audioguideja mitkä olisi varmaan pitänyt jostain saada ja opas sönkötti vain saksaa. Tosi kiva. Ei kyllä ollut kovin kaksinen kokemus. Ehkä hienointa oli jossain kohtaa luolaa kun siellä oli pieni järvi. Järven yli mentiin puisella lautalla ja sinne oli rakennettu ledivaloista valoshow. Lähinnä siitäkin tuli vain epilepsia. Ida tykkäsi kun laskettiin kaksi kertaa puisella liukumäellä alemmas vuoren sisään. Vuori oli parissa kerroksessa ja alas pääsi liukumäellä. Kaikki infot ja videot mitä matkan varrella tuli vastaan oli saksaksi joten tosi kämänen keikka verrattuna Postojnan tippukiviluolaan Sloveniassa. Tulipahan käytyä. Luolassa ei myöskään saanut kuvata, joten eipä ole mitään mitä näyttää.

Suolakaivokselta ajettiin navigaattorin ohjeiden mukaan jotain ihan jäätäviä kärrypolkuja pitkin kotkan pesän lähtöpisteelle. Autohan meinasin 1 litran paskakoneella hyytyä jokaikiseen mäkilähtöön ja nousuun. Piti antaa oikein kunnolla runtua koneelle että päästiin ylöspäin. Jos tästä jotain oppi niin älä ota nuhapumppua vuoristoon. Itse vuorelle ei pääse kuin erikoisvalmisteisilla busseilla ja niihin pitää tietysti olla lippu. Sinänsä järkevää koska ylhäällä vuorella ei ole parkkipaikkoja ja joku urpo sieltä varmaan myös ajaisi autolla vuorenrinnettä alas. Joka vuosi työntekijät käyvät poistamassa irtokivet vuoren reunoilta ja tästä syystä tiellä ei tainnut olla ollut onnettomuuksia käytännössä ikinä. Löydettiin navin ohjeiden mukaan reitin lähtöpiste. Siellä oli runsaasti parkkitilaa jättää auto ja sitten kipitettiin sateessa bussille. Kun koitettiin mennä bussiin sisään ja näytettiin meidän lippua se ei kelvannut. Oli vähän wtf olo että mitä paskaa meille on myyty. Menin sitten lipputiskille ja siinä ne piti kuulemma vaihtaa toisiin lippuihin. Uusilla lipuilla sitten päästiin matkaan melkein heti. Bussissa oli ehkä 1/3 matkustajia.

Kävi vielä niin paska tuuri että sateen takia vuorelle ilmestyi hirveästi sumua. Kun oltiin jossain muutaman sadan metrin korkeudessa matkalla, ei alas käytännössä nähnyt mitään. Siinä vaiheessa tiesin että ei tultaisi näkemään ylhäältä yhtään mitään ja tämäkin homma menisi reisille kelin takia. Voi perkeleen helvetti. Kun päästiin bussien loppupisteelle luulin että olemme perillä, mutta ehei. Ihan ylös piti vielä mennä hissillä. Meidän piti kuitenkin päättää paluuaika jo siinä vaiheessa. Vaikea oli arvioida kauanko menee kun kelikin oli huono. Otin jotain tunti 20 minuuttia aikaa ja se oli melko hyvä. Ylhäällä oli sateen takia todella kylmä ja meikäläistäkin melkein palelsi, mutta vain melkein. Vuorelle oli kuulemma sen takia rakennettu hissi, että Hitlerkin pelkäsi korkeita paikkoja eikä halunnut mennä autolla. Tästä syystä piti tehdä hissi. Mentiin siis kai periaatteessa hitlerin hissillä taloon.

Nykyään talossa toimii yksityisomisteinen ravintola. Kun tulin ylös menin heti näköalatasanteelle toteamaan että ei täältä näe helvettiäkään. Sen jälkeen menin 10 metrin päähän katsomaan taloa enkä nähnyt edes sitä. Näkyvyys oli jotain 5 metrin luokkaa. Huoh. No tästä masentuneena päätin että syödään nyt sitten edes ravintolassa jos se ei ole kallis. Hinnat oli jotain 5-20e välillä ja sieltä löytyi jokaiselle jotakin. Tilattiin ruokaa ja kaljaa. Sain jotain saksalaista lihamureketta mikä ei kyllä ollut kummoinen. Positiivista oli että safka tuli parissa minsassa, mutta siitä huomasi että se oli aika tyypillinen lounashaude. Eli sellainen pari tuntia vesihauteessa muhjuuntunut lounasmättö. Piti tuhlata aikaa niin otettiin vielä jälkkäriksi kahvit ja kakut. Saksalaiset sentään tajusi että kahvi ja kakku otetaan samaan aikaan eikä eri aikaan niinkuin italiassa ja ranskassa on ilmeisesti tapana.

Kotkanpesän ravintola

Eagles nest - Kehlstein haus - Kotkanpesä - Hirveä sumu

Taustalla kotkanpesä 30 metrin päässä

Hissi oli pitkän tunnelin päässä

Ylös vuorelle olisi päässyt myös patikoiden, mutta se kestäisi 4 tuntia. Ei siis kannata myöhästyä bussista. Vaikka en diggaa korkeista paikoista ei pelottanut yhtään koska sumun takia ei edes nähnyt mitään. Oltiin me kai jossain yli 2km korkeudessa ja näkyvyys nolla. Lähdettiin kävelemään pientä tietä vielä ylemmäs missä oli jonkinlainen näköalapiste. Siinä vaiheessa taaksepäin näkyi enää tie. Taloa tai mitään maisemia ei näkynyt. Vain sumua. Tai saattoi se olla pilvikin, mistäpä minä tiedän. No vuorella oli jokatapauksessa kylmä, sumuista ja satoi vettä. Päätettiin sitten lähteä menemään. Kun päästiin alas ajettiin Salzburgin keskustaan pesemään pyykkiä, sillä viikon kledjut oli jo käytetty. Olin taas oppinut aiemmista reissuista ja olin etukäteen googlettanut missä Salzburgissa on self service laundry. Löytyi vanha tuttu, eli green and clean jota olimme käyttäneet myös Wienissä 2015. Pestiin siinä kaikki pyykit ja kuivattiin ne. Paikalle osui myös joku varmaan jenkkipariskunta joka oli ihan pizzalla miten ne koneet toimii. Kysyivät sitten meiltä että puhutaanko englantia ja miten nää koneet toimii. Huh että olivat helpottuneita kun sanoin että joo puhun englantia ja kävin selittämässä miten ne toimii. Piti sitten vielä toimia oppaana. Ne vaan selitti että ei osaa pestä pyykkiä ja se oli niille maailman isoin juttu.... Kaipa sitä vois kohta perustaa nikin matkatoimiston.

Kun pyykit oli pesty, käytiin nappaamassa viereisestä kebabkioskista dönerit iltapalaksi. Ravintolassa sai polttaa sisällä ja joku akka tuli viereen vetämään röökiä. Itse kun en polta niin koin sen kovinkin epämiellyttäväksi ja lähdettiin sit aika pian menemään siitä läävästä. Iltasella hotellissa buukkasin meille sitten seuraavan majoituksen joka olisi Innsbruckissa ja käytiin nukkumaan.

Päivä 8. 7.6.2017 Keskiviikko. Salzburg - Neuschwanstein - Innsbruck

Herättiin aamulla aikaisemmin kuin normaalisti, koska tarkoituksena oli vierailla Neuschwansteinin linnassa, jonne olin varannut liput etukäteen netistä. Olin saanut Annalta ja Karinilta ohjeen varata liput, sekä Hannalta joka oli käynyt linnalla jonkin aikaa aiemmin. Neuschwansteinin linnan lippuvaraus vaikutti todella kämäiseltä ja epäilyttävältä. Vähän kuin rauha-tädin kotisivut 90 luvulta. Liput pitää varata vähintään 2 päivää aiemmin ja merkitä kellonaika milloin ne tulee hakemaan. Jos perut liput alle 2 tuntia ennen merkittyä aikaa tai et ilmesty paikalle veloitetaan luottokortilta summa ja se on voi voi. Päätin kuitenkin varata liput koska halusin linnoihin. Otettiin tässä pieni riski, sillä aioaika oli 3 tuntia. Otin siis tyyliin myöhäisimmät ajat mitä pystyi. Lippujen nouto klo 14. Lisäksi varauksesta perittiin lisämaksu mikä oli jotain 2-3e per lippu. Sähköpostiin olikin tullut kuittaus että liput on varattu ja kaikki ok.

Mentiin siis lähikaupan kautta hakemaan aamupalaa ja sitten kohti linnaa. Olin varannut 5 tuntia koko matkaan jonka oli tarkoitus kestää 3 tuntia. Siihen siis mahtuisi pari pysähdystä mukaan. Kun oltiin ajettu reilu tunti ongelmat alkoivat. Navigaattori käski kääntymään tielle, joka oli kokonaan suljettu tietyön vuoksi. Sitten Navigaattori käski tekemään uu-käännöstä kun ajettiin ohi. Ei sinne voinut ajaa. No sitten ajettiin sivuun ja puhelimen kartasta räpläämään että mistä perkeleestä pitää ajaa. Ajettiin pienien kylien läpi missä nopeus oli maksimissaan 30km/h ja näin kun matka-aika kasvoi ja kasvoi.

Lopulta selätettiin tietyö ja asiat alkoivat näyttää paremmilta. Pysähdyttiin kuselle sillä aikaa olisi vielä yli tunti extraa. Onneksi olin varannutkin aikaa. Mutta hetken päästä, ei perkele. Taas tietyö ja koko tie suljettu. En edes tiennyt että kokonaisia teitä voidaan sulkea. Taas pieni paniikki että mitä nyt mistä pitää ajaa. Ajeltiin taas pienien kylien läpi etanavauhtia. Nyt meillä oli enää tunti aikaa hakea liput ja matkaa parikymmentä kilometriä kun selvittiin taas tietyön ohitse. Siinä vaiheessa piti päättää että perutaanko liput vai koitetaanko keretä. Laskin sitten 1+1 että 20 kilometriä kerkeää kyllä tunnissa vaikka joutuisi matelemaan. En ottanut enää huomioon mahdollisia ruuhkia.

Kun kylätiet loppuivat ja alkoi 50 km/h alue, päätin ajaa kovaa että keretään. Painelin sitten jotain 100km/h pieniä kyläteitä kuin hullu. Idaa pelotti ja minä raiskasin autoa. Kierrokset huuteli jossain 4000 ja 6000 välillä jatkuvasti jotta sain tarpeeksi vetoa mäkisiin kinttupolkuihin litran myllystä. Eipä paljoa bensankulutuskaan kiinnostanut kunhan vain kerettäisiin ajoissa. Anna ja Karin oli myös kertonut että Saksassa sakot ei ole kovin isoja jos ajaa ylinopeutta, joten en ajatellut edes sitä. No tuskin tämmöisellä kinttupolulla mitään poliiseja edes olisi, joten antaa mennä vaan. Enemmän mielessä painoi mun 30e arvoinen lippu mikä menisi roskiin jos ei keretä ajoissa. Lopulta linna tuli näkyviin eikä ruuhkiakaan ollut näköpiirissä joten helpotti. Ajoin auton kylän lähellä sijaitsevalle isolle maksulliselle parkkialueelle ja toivoin että ollaan tarpeeksi lähellä lippupistettä. Oli pakko käydä ensin jännäpissalla ja sitten vasta suunnata lippuluukulle. Onneksi oltiin osuttu suht lähelle.

Kun menin noutamaan liput oli aikaa enää reilu 20 minuuttia, ei siis juuri yhtään ylimääräistä aikaa. Onneksi olin varannut 2 tuntia ekstraa. Ei olisi mitenkään voinut tietää että kaksi kokonaista tietä on suljettu ja jouduimmepa vielä ruuhkaankin. Saatiin varatut liput ongelmitta ja sitten pystyi hengähtämään. Käytiin hakemassa uudet eväsleivät läheisestä hotellista astronomiseen hintaan. Linnavierailut oli ajoitettu niin, että lippujen noudosta Hohenswangauhin pääsisi tunnin päästä, ja itse Neuschwansteiniin kaksi tuntia sen jälkeen, sillä kierros kestäisi vajaan tunnin ja siirtymät linnojen välillä olivat hitaita. Lisäksi siirtymisestä linnojen välillä piti huolehtia itse.

Hohenschwangaun linnalle siirtymiseksi oli merkitty 20 minuutin patikointi mäkeä ylös. Se ei kyllä pitänyt yhtään paikkansa. Käveltiin se ylös alle 10 minuutissa ja kerkesin vielä ottamaan valokuvat matkan varrelta. Ylhäällä linnalla meillä oli vielä aikaa kiertää piha-alue, mikä oli hyvä idea ennen kierrosta. Itse linnaa oli aikoinaan käytetty kesäasuntona ja metsästysmökkinä. Linnan edustalla oli portit, jotka aktivoituivat lippujen kellonajan mukaan. Niistä pääsi sisään vain omalla vuorolla ja porteilla oli näyttötaulut joissa vierailuaika ja kieli näytettiin. Saimme siis sisälle englanninkielisen oppaan. Se oli ihan mukavaa, kun yleensä ollaan joko tutkittu itse tai saatu audioguide.

Hohenswangaun linna

Linna on toiminut mm. metsästys asuntona

Linnan keittiö

Liput tosiaan kannatti varata etukäteen, sillä paikka kuhisi aasialaisturisteja kuin tulimuurahaispesä keskellä metsää. Liput voi myös hankkia jonottamalla, mutta niitä varataan vain pieni osa per päivä ja on hyvin mahdollista että tässä tapauksessa linna jää näkemättä jos saapuu paikalle myöhään. Tai vaikka tulisi ajoissa voi olla, että jonoa on jo niin paljon että liput jäävät saamatta. Ennakkoon varattu lippu maksoi aikuiselle noin 28e ja sisälsi pääsyn kumpaankin linnaan. Lippuja on mahdollista ostaa joko yhteen linnaan, molempiin tai sitten vielä kolmilippu, jolla pääsee myös johonkin kuningas museoon. Jätettiin tämä museo välistä. Ei oltaisi kyllä keretty, eikä ehkä olisi kiinnostanutkaan.

Jokatapauksessa kierros Hohenswangaussa kesti noin 40 minuuttia, opas kierrätti meidät linnan kahden kerroksen läpi ja kertoi sen historiasta. Taustalla näkyivät alpit ja järvi ja oppaan sanoin se olikin ainakin 10 000 dollarin maisema. Hohenswangau oli todella erilainen linna verrattuna aiempiin mitä olen ikinä nähnyt. Linnassa oli matala katto, mikä teki siitä kodikkaan. Lisäksi aurinko paistoi linnaan hyvin sisään ja linna oli melko valoisa. Tykkäsin. Kun linnassa vielä oli asukkeja asui kuningas yläkerrassa ja vaimo alakerrassa. Päivät kuulemma vietettiin useimmiten omissa oloissa omissa kerroksissaan, mutta makuuhuoneesta löytyi salaovi jota kautta pystyi menemään vaimon luokse alakertaan. Opas naurahti ja sanoi että tapoja tulla yhteen kyllä löytyi, vaikka muuten vietettiin kovin soveliasta elämää omissa oloissaan. Illan tullen sitten tehtiin tuhmuuksia.

Kun päästiin tästä linnasta ulos käveltiin mäeltä alas jonottamaan bussipysäkille. Alueella operoi yksityinen bussilinja, sekä hevoskärrykyyti, joilla kummallakin on mahdollista liikkua. Bussilippu menopaluu oli jotain 3e ja hevoskärry kyyti 4,5e suunta. Siirtymiseen oli varattu aikaa tunti. Onneksi pysäkillä ei ollut vielä paha ruuhka ja päästiin heti seuraavaan bussiin kyytiin. Dösä tungettiin niin täyteen, että piti nojata toisia ihmisiä vasten. Kuljettaja oli kyrpiintynyt ja nakkasi mun kolikot pitkin kojelautaa kun annoin sille väärän summan. Mulkero. Matka ylös kesti noin 15 minuuttia ja hiki valui. Joku pikkulapsi makasi isänsä rintaa vasten ja puolivälissä matkaa ilmoitti englanniksi iloisesti äidilleen “mom I just took a quick nap here” :D Ookoo.

Maisemat alaspäin

Tämäkin linna oli ylläripylläri remontissa.

Linnan etupiha.

Ylhäällä sitten piti katsoa vähän kylttejä missä suunnassa linna on, sillä sinne piti vielä patikoida kymmenisen minuuttia. Oltiin ensin menossa väärään suuntaan, mutta nopeasti korjattiin kurssi oikeaan. Meillä oli noin 40 minuuttia vielä aikaa kikkailla, joten otin rauhassa valokuvia ja käveltiin hissukseen linnalle. Kartan mukaan ylös olisi patikoinut 40 minuuttia, mutta epäilen että sen olisi tullut paljon nopeamminkin. Jouduttiin odottelemaan ylhäällä vielä jokunen minuuttia ja sitten päästiin kierrokselle.

Linnan rakennuttaja Ludvig toinen kuoli ennen kuin linna kerkesi valmistua, joten vain 1/3 linnasta oli valmis. Opas sanoi että vierailisimme vain linnan valmiissa osissa, joten kierros oli taas maksimissaan 40 minuuttia. Loput huoneet ovat rakentamatta aina tähän päivään asti. Ei niitä varmaan ikinä tosin tehdäkään valmiiksi.

Linnassa ei saanut kuvata, joten sisältä ei ole valokuvia. Sanottakoon nyt että tämä linna oli perinteiseen tapaan aika hämärä ja ikkunoista ei juuri valoa tulvinut. Värit olivat synkempiä. Linnan erikoisuus oli lavastettu tippukiviluola. Pieni pätkä oli meikattu näyttämään tippukiviluolaa. Jos en muista väärin oli myös tämä linna edellä aikaansa ja siellä oli peräti hissi. Hissi ei kuitenkaan ollut käytössä.

Kierroksen jälkeen palattiin bussiasemalle josta lähti tie toiseen suuntaan. Tietä ei tarvinnut mennä kuin muutama kymmenen metriä eteenpäin ja vastaan tuli silta nimeltä Marienbrucke. Tältä sillalta oli täysin avoin ja mahtava näkymä linnalle. Epäilemättä useat kuvat linnasta on otettu juurikin tältä kyseiseltä sillalta. Sillalta myös alkoi patikointipolku jonnekin. Ei lähdetty ottamaan selvää minne, sillä kyltin mukaan matka-aika oli useita tunteja. Sillalla oli myös todella kylmä tuuli, joten kun kuva oli piirretty verkkokalvoille lähdettiin venaamaan dösää.

Neuschwansteinin linna Marienbrucken sillalta kuvattuna.

Jouduttiin venaamaan dösää varmaan 20 minuuttia ja hajotti. Todennäköisesti paras vaihtoehto tulla katsomaan linnaa on ensin vierailla marienbrucken sillalla, sitten käydä turistikierroksella ja lopulta patikoida alas kylään. Alamäkeen 40 minuuttinen ylioptimistinen aika varmaan olisi mennyt 20 minuutissa. Sama aika mikä bussia venatessa siis kuluisi. Me oltiin ostettu menopaluu lippu etukäteen, mikä oli virhe ja siksi jäätiin odottamaan kyytiä. Lisäksi paikalla oli ihan saatanasti jengiä ja kaaoshan siitä tuli kun kaikki halus kyytiin. Sama kyrpiintynyt kuski tuli paikalle. Dösä tungettiin aivan liian täyteen jengiä ja sitten kuski vielä ajoi kuin hullu mäkisiä teitä alas. No selvittiin kuitenkin.

Sen jälkeen olikin kiire lähteä jatkamaan matkaa, sillä kello oli jotain kuusi. Innsbruckin check-in aika oli merkattu klo 21. Otin tarkoituksella linnan ja majoituksen niin myöhään kuin mahdollista että keretään. Ei oltu syöty kuin kämäset leivät koko päivän aikana, joten oli pakko pysähtyä syömään ja tankkaamaan auto. Pysähdyttiin jossain keskellä vuoria random huoltsikalla jossa ei myyjän lisäksi ollut kun yks äijä juomassa kaljaa. Mentiin tiskille ja tilasin shnitzeliä. Myyjä höpötti vain saksaa, ei tajunnut englantia ja oltiin silleen wtf. Sen jälkeen se äijä sanoi vaan vähän kovempaan ääneen ja läimäytti persettä ja osoitti ruokapöytää. Sitten olin että ahaa mennään venaamaan ja maksetaan myöhemmin ookoo. Sen jälkeen äijä lähti hakemaan keittiöstä ranskalaisia ja pihvejä. Se kantoi ne vaan myymälän läpi omissa käsissään ja näytti vähän randomilta. reippaan 15 minuutin venaamisen jälkeen sain eteeni ihan saatanan ison annoksen. Peräti kaksi pihviä ja varmaan puoli kiloa ranskalaisia. Eihän tommoista jaksa kukaan syödä. Wat. Söin sitten niin paljon kun jaksoin ja poltin vielä suuni nälissäni.

Aivan älytön annos.

Alpeilla oli jännä ajaa ja tunneleita oli paljon.

Kello tuli jotain kahdeksan ja lähdettiin jatkamaan. Check-in oli tosiaan yhdeksältä ja yleensä jos se aika on ilmoitettu sen jälkeen ei voi enää saapua ja navigaattori näytti saapumisajaksi 21.15. Yritettiin ajaa kovaa, mutta joku perkeleen romu tuli eteen ja ei päästy ajamaan täysiä. Varttia vaille yhdeksän sitten soitin majataloon että me tullaan vasta ysin jälkeen ja ollaan myöhässä. Luulen että omistaja ei puhunut hyvää englantia tai ainakaan en tajunnut siitä mitään. Sen tajusin että se sanoi minun ilmoittaneen saapumisajaksi klo 21 ja että se on ihan ookoo. No eipä ollut enää muuta tehtävissä. Kruisattiin sitten Innsbruckiin ja meidän majatalo oli korkealla vuoren reunalla. Tultiin pihaan tosiaan jotain 21.10 ja kiiruhdettiin sisään. Iloinen emäntä otti meidät vastaan ja antoi avaimen käteen. Eivät kysyneet edes passeja tai mitään muitakaan tietoja.

Sen jälkeen vietiin kamat huoneeseen ja kysyin mihin auton saa pysäköidä. Jätin tien varteen, se oli ilmaista. Olin siis katsonut hotelleja aina pysäköintifiltteri päällä. Majatalon yhteydessä toimi myös Tirolilainen keittiö ja baari, josta mentiin ottamaan vielä iltaoluet. Ilmeisesti paikan piti mennä kiinni 22 tai 22.30 mutta majatalon omistajat kiltisti odottivat että saamme oluet juotua ja siirryttyä huoneeseen. Päätin kuitenkin vielä käydä paskalla pubin vessassa ja omistaja tulikin nykimään sitä hetken päästä. Mulla ei ollut mitään hajua että ovat sulkemassa paikkaa ja paskoin ihan rauhassa jonkun 15 minuuttia. Omistaja vihelteli pimeällä käytävällä yksinään ja kelasin vaan että mitä hittoa haluaako sekin paskalle. No kun viimein pääsin ulos se tyyppi vaan kysyi “finish” olin silleen että jooo sori kun jouduit venaa :D Sit se sulki ovet niin että pubin puolelle ei enää päässyt, ainoastaan huoneisiin. Huoneesta meillä olikin hyvät maisemat alpeille ja täysikuu loisti. Mentiin nukkumaan.

Päivä 9. 8.6.2017 Torstai. Innsbruck.

Innsbruckin majatalon huone

Hotellin parvekkeelta oli ihan kohtalainen maisema.

Ensimmäinen kerta kun otettiin hotellin aamupala. Majatalon aamiainen maksoi 5e, joten se oli ihan hyvä diili. Aamiainen ei kuitenkaan ollut kummoinen. Paria erilaista leipää, pahaa kahvia, muutama leikkele ja jugurttia tai mysliä. Ei kuitenkaan hinnalla pilattu. Päästiin sitä myöten ajoissa liikkeelle. Pähkäiltiin tovi että ostetaanko Innsbruck kortti, sillä se oli ihan sairaan kallis, taisi olla 39e 24 tuntia, vielä kalliimpi kuin salzburgissa. Kortilla kuitenkin pääsee ilmaiseksi kaikkialle ja julkista liikennettä saa rämpätä ilmaiseksi. Katselin turistikarttoja ja kaupungilla ei hirveästi ollut nähtävyyksiä. Kortilla kuitenkin saisi yhden ilmaisen nousun millä tahansa kaapelihissillä vuorille ja se yksittäin ostettuna maksoi noin 33e, joten pelkästään jos aikoo käydä vuorilla kortti on järkevä ostaa. Jos ei vuorilla aio käydä, kortti on liian kallis.

Yritin majatalosta kysyä myyvätkö he korttia, sillä Salzburgin hotellista sai ostaa kortin. Huonolla englannilla sitten saatiin vastaus että ei heillä mitään ole myydä ja pitää mennä lipputiskille. Majatalon sijainti oli sinänsä todella mainio, vain muutaman kymmenen metrin päässä oli lippukioski josta haimme liput. Lisäksi heti vastapäätä oli köysihissipiste vuorelle. Kello oli jotenkin mystisesti jo melkein kaksitoista, joten päätettiin ostaa 24 tunnin korttia ja käyttää koko päivä kaupungin tutkimiseen. Vasta aamulla menisimme vuorille.

Laskeuduttiin alas vuoren alkupäästä funicularilla kaupunkiin. Olin noin vuosi aiemmin päässyt käymään lentosimulaattorissa ja laskeuduin yhdessä simulaatiossa Innsbruckin lentokentälle, joka on yksi maailman vaativimmista, siitä syystä että kenttä ilmestyy vuorten välistä ja alpit luovat erilaisia ilmapyörteitä, joiden kanssa lentäjä joutuu temppuilemaan koko laskeutumisen ajan. Selitin sitten Idalle innoissani lentokentästä.

Funicular

Asema Innsbruckissa

Funicular laskeutui kaupungille Hofgartenin puiston kohdalla. Käveltiin puistossa pieni lenkki. Puistolta käveltiin vanhaan kaupunkiin. Vanhassa kaupungissa ostettiin taas jääkaappimagneetti ja löydettiin myös sisäänkäynti ilmeisesti kellotorniin, jonne pääsimme innsbruck kortilla ilmaiseksi. Ylhäältä näki aika hyvin kaupungin, joskaan ei kovin korkealta. Heti vieressä oli myös kultainen katos, mikä oli yksi kaupungin nähtävyyksistä. Sen näki kokonaisuudessaan yläilmoista. Goldenes Dahl nimeltään. Torniin ei mennyt hissiä, vaan koko matka piti kavuta portaita.

Puistossa oli nättiä.

Muutaman rapun kiipeäminen

Aukio ja sen kultainen katos.

Maisema kellotornista.

Kultainen katos maantasosta.

Tornilta käveltiin Innsbruckia halkovan joen toiselle puolelle, jossa oli samanlaisia värikkäitä taloja kuin köpiksessä. Marianhilfpark tai joku sellainen nimeltään. Sille puolen jokea ei oltu merkattu muuta nähtävää, joten palattiin takaisin toiselle puolen. Joen paremmalla puolella oli heti kauppahalli, jonne piti mennä pyörähtämään. Oli hilloja, viinejä, juustoja ja kinkkuja. Kaikkea herkkua. Olisi voinut ostaa vaikka mitä, mutta eipä niitä olisi himaan saanut.

Innsbruckista tuli mieleen köpis.

Kauppahallissa.

Kauppahallin jälkeen haluttiin nähdä Innsbruckin riemukaari. Lähdettiin kävelemään mun mielestä oikeaan suuntaan ja ei varmaan ikinä reissuilla oo käynyt näin, mutta eksyttiin tosi pahasti. Käveltiin yli kilometri vinoon. Kun riemukaarta ei alkanut näkyä turhauduin kävelemiseen ja harhailuun ja lopulta tsekkasin meidän sijainnin puhelimen gps kartalla ja navigoin meidät perille. Huoh. Aikaa kului turhaan kun oli vain 24 tuntia aikaa renkuttaa meidän turistikorttia. Kun lopulta löydettiin riemukaari oli sen vieressä myös Vapiano. Kello oli paljon ja nälkä riivasi, jäätiin siihen syömään. Vapianossa on mun mielestä oikeasti tosi hyvät pastat verrattuna mihin tahansa muuhun italialaistyyppiseen ravintolaan. Ei harmittanut yhtään vaikka ketjumesta onkin.

Riemukaari.

Vapianossa oli töissä paljon nuoria tyyppejä hyvällä englannin kielellä. Luulen myös että osa tyypeistä oli siellä työharjoittelussa tai jotain, sillä esimerkiksi kassa sanoi että ei edes asu siellä. Kysyttiin neuvoa kassalta miten päästään Innsbruckin mäkihyppytornille ja siinä tuli ilmi että ei se tiedä, mutta kysyisi joltain. Hetken päästä nuori tyttö tuli iloisesti kertomaan meille miten sinne pääsee kävellen. Sitten sanoin että en jaksa kävellä, pääseekö ratikalla ja saatiin ohjeet siihen. Toivotti meille hyvää reissua. Oli oikein mukava. Hetken päästä löydettiinkin ratikka ja hypättiin kyytiin, sillä 24 tunnin kortilla matkat olivat ilmaisia.

Ajettiin lähes päätepysäkille, josta löytyi kaksi kirkkoa, Basilika Wilten ja Stift Wilten. Käytiin molemmissa sisällä ja otin kuvat ulkoa. Vieressä olisi myös ollut ratikkamuseo, johon ei tällä kertaa keritty. Käveltiin kohti mäkihyppytornia ja päädyttiin ensiksi Tirol panoramaan, joka oli jonkinlainen museo. Päästiin sinnekin ilmaiseksi ja eipä siellä juuri mitään nähtävää ollut. Juostiin se pikaisesti läpi. Museosta kun ulostauduttiin olisi vierestä lähtenyt 2,2 kilometrin mittainen panoraamakävely, mutta se olisi vienyt ainakin tunnin ja en jaksanut soijata siinä helteessä yhtään enempää. Skipattiin.

Wiltenin kirkko

Toinen samanmoinen.

Tämäkin oli merkattu nähtävyydeksi. 

Maisemat huvimajasta.

Museolta mentiin siis mäkihyppytornille, jonne oli rakennettu 2002 uusi näköalatasanne. Kortillamme pääsi sisään ilmaiseksi ja mentiin ensin funicularilla mäen päälle ja siitä hissillä ylös torniin. Tornista oli hyvät maisemat Innsbruckiin. Kun päästiin tornista alas totesin että eiköhän tämä mesta ole nähty, sillä kartassa ei ollut enää mitään mielenkiintoisia kohteita ja otettiin ratikka takaisin keskustaan. Mentiin joen varteen kaljalle. Aurinko paahtoi ihan täysiä ja tuntui että naama palaa. Kello oli jotain kuusi ja mietin mitä hittoa voitaisiin enää tehdä. Sitten muistin Annan sanoneen, että Innsbruckissa on primark kun olin tiedustellut onko sellaista Munchenissa. Kaivoin puhelimen kartat esiin ja hain Primarkkia. Löytyi, eikä se edes ollut kaukana. Lähdettiin sinne.

Mäkihyppy paikka

Alastulo ja katsomo

Maisemat Innsbruckiin tornista.

Torni.

Löydettiin vierestä ratikkapysäkki joka vei meidät ostoskeskukselle muutaman kilometrin päähän. Primark löytyi ja se oli vielä tunnin auki, vaikka eka luultiin että on keskiviikko jolloin se menee kiinni klo 19. Vasta myöhemmin muistettiin että onkin torstai ja silloin se sattui olemaan auki klo 20. Kävi siis tuuri. Shoppailin noin 50e vaatteita. Primarkissa on halpaa ja paljon kamaa, mutta laatu ei ole kummoinen. Eikä reppuunkaan olisi mahtunut enempää. Käytiin vielä iltapalaksi hakemassa dönerit, eli kebabit ja sitten oli aika lähteä takaisin hotellille.

Innsbruckin keskuskatu tai tori.

Yhdelle parvekkeista oli laitettu sinisiä työmiehiä.

Funicular ei kulkenut enää klo 19 jälkeen illalla, mutta onneksi bussi ajoi ainakin klo 23 asti ylös vuorelle. Löydettiin meidän linja helposti keskustasta ja hypättiin kyytiin. Vuoroväli oli taas 30 minuuttia, mutta venailtiin kebabpaikassa sen aikaa. Lisäksi pysähdyttiin vielä katsomaan jotain kansantanssiesitystä matkalla pysäkille, niin ei tarvinnut odotella turhia. Matka bussilla ylös kesti jotain 20 minuuttia mutkaisia vuoriteitä. Pysäkki ylhäällä oli kuitenkin päätepysäkki, joten ei voitu ajaa ainakaan ohi. Selvittiin mainiosti.

Tanssit menossa.

Itävaltalais-ukkojen kuoro.

Majatalo alpeilla.

Päivä 10. 9.6.2017 Perjantai. Innsbruck - Garda

Aamulla kirjauduttiin hotellista aikaisin ulos, koska oli tarkoitus keretä vielä vuorille. Oltiin joskus klo 10 hissiasemalla ja kortissa oli aikaa puolitoista tuntia. Kysyin että vieläkö me keretään ja myyjä sanoi että ette kerkeä. Sen jälkeen se kysyi jotain kollegaltaan ja totesi että jos menette nyt heti päästävät kyllä alas. Olin että jees, koska olisin vetänyt herneet nenään aika pahasti jos olisi pitänyt maksaa uudestaan 30e hissikyydistä… Hypättiin sitten köysihissiin Nordketten pysäkiltä ja päästiin Hafelkariin, mikä oli jossain 2000 metrissä. Siinä kohtaa piti vielä vaihtaa hissiä jotta päästiin ihan ylös asti.

Tällä kertaa kelikin oli mitä mainioin ja nähtiin niin kauas kuin vuorilta pystyi näkemään. Ylhäällä oli myös lunta, muttei silti kovin kylmä. Varmaan jotain 15 astetta ja vähän tuulista. Perus suomen kesä siis ja menin kyllä ihan shortseilla ja t-paidassa. Ei ongelmia. Näkymät oli tosi maagisia ja nähtiinpä hissistä myös jengiä patikoimassa ylös. Kaipa sekin olisi ollut siistiä jos oltaisiin oltu viikko koko paikassa. Hissiltä pystyi vielä kävelemään vartissa sen nyppylän korkeimmalle kohdalle missä oli näköalatasanne. Mentiin sinne. Oli huikeeta.

Alpeilla

Ylhäällä oli vielä lunta.

Kivitaideteos.

Pakollinen selfie.

Alpit valloitettu.

Ei kuitenkaan keretty tuntia kauempaa kikkailemaan, sillä kortista oli aika loppumassa. Ida jo hajoili että ei kyllä ala kävelemään alas ja rauhoittelin että ne lupas päästää alas vaikka aika loppuisi. Laskeuduttiin sitten seuraavalla hissillä alas ja melkein teki mieli mennä sanomaan lippuluukulle että hyvin kerettiin ja vielä oli pari minuuttia aikaakin kortissa, että otappa siitä. Kun päästiin alas oltiin menossa lippuluukkua vastapäätä olevaan kahvilaan syömään, mutta myyjä sanoi että he ovat suljettu klo 12 asti. Outoa. No ei siinä mitään, sillä majatalossa oli myös keittiö ja se oli auki. Mentiin siis takaisin majatalon terassille syömään ja juomaan. Otin kaksi olutta koska halpaa ja teki mieli. Tilasin myös jonkun makaronipannun, tai ei se nyt makaronia ollut mutta vähän samantapainen setti.

Tyypillinen itävaltalainen ruoka.

Halpaa kaljaa oli pakko juoda.

Safkan jälkeen piti vielä käydä katsomassa Innsbruckin Schloss Ambras, eli linna. Se oli käytännössä matkan varrella. Ei jaksettu enää ostaa lippuja linnaan kun 24 tunnin kortti oli loppunut ja onhan niitä tullut nähtyä vaikka millä mitalla. Kierrettiin pihassa ilmaiseksi tunnin ajan ja lähdettiin menemään kohti Italiaa. Innsbruck kortti voisi kyllä olla vähän halvempi tai edes voimassa 48 tuntia tuohon hintaan. Linnan pihassa oli myös riikinkukko jota käytiin ihmettelemässä.

Innsbruckin linnaan ei haluttu maksaa sisään.

Linnan riikinkukko.

Kun siitä lähdettiin ajelemaan Italiaan kohti Gardajärveä oli matka suurimmaksi osaksi alamäkeä, sillä tuoltiin vuoristosta pois tasamaalle kokoajan. Myös lämpötila selvästi nousi mitä etelämmäksi tultiin. Ne pari hassua ylämäkeä mitä matkalla tuli, auto tietysti hyytyi jokaiseen ja hajotti. Italiaan saavuttaessa tuli myös ensimmäiset tietullit ja ajettiin aina käteismaksupisteelle. Navigaattorilla löydettiin hyvin Gardalle ja ennen hotellia käytiin isossa ostoskeskuksessa ostamassa vettä ja vähän pientä evästä ennen illallista. Ryssittiin ostokset jotenkin saamalla itsepalvelukassa jumiin ja sitten piti viittoa apua. Piti ostaa hiilihapotonta vettä joka paljastui myöhemmin hiilihapolliseksi. Hitto kun niitä ei voi merkata jotenkin standardisti vaan jokaisella firmalla on eri termit hiilihapolliselle ja hapottomalle. Miten edes 15 sentin vesipullon voi saada hiilihapotettuna?

Kun tultiin meidän hotellille jonka lyhenne oli HV oli respassa vastassa Paolo, joka oli sangen ystävällinen ja puhelias mies. Italialaiseen tapaan. Kun oltiin saatu kamat huoneeseen mentiin takaisin Paolon puheille ja saatiin alueen kartta. Paolo merkkasi karttaan suositukset mihin mennä, sekä suositteli illaksi meille ravintolaa jossa kuulemma myös paikalliset käyvät syömässä. Saatiin 10% alennuskortti paikkaan. Eipä meillä ollut muutakaan siinä, joten lähdettiin katsomaan jos kerrankin saisi paremman illallisen. Matkalla käytiin toisessa kaupassa ja onnistuttiin siitä ostamaan hiilihapotonta vettä. Olisipa sieltä saanut myös 5 litran viinipullon 18e. Mikäs siinä.

Ajettiin autolla keskustaan ja laitettiin se maksulliseen parkkiin. Käveltiin vanhaan kaupunkiin ja löydettiin ravintola aika helposti ja osin vahingossa. Olisi kuulemma kannattanut soittaa ja tehdä varaus paikkaan koska se on yleensä täynnä, mutta kyllä meille ainakin tilaa riitti. Ei se edes ollut täynnä. Itse ravintola oli kovin tunnelmallinen. Päästiin pienelle sisäpihalle missä oli kaunista. Tilasin jotain rosmariinilla marinoitua lihaa ja koska oltiin italiassa piti tilata myös erikseen lisukkeita, juotavaa ja vielä palvelustakin pitäisi maksaa erikseen. Olen kyllä aina miettinyt onko tämä “coperto” eli palvelumaksu vain turisteille. Ärsyttävää. En varmasti jätä mitään tippiä. Tilattiin heti talon viiniä kun Italiassa oltiin. Se oli ainakin hyvää ja edullista, jotain 2-3e lasi. Ida otti lohta.

Hetken päästä ruuat kiikutettiin pöytään. Kaikki näytti hyvältä, mutta hetken tarkastelun jälkeen todella kämäiseltä. Paolo oli kehunut paikan ruokaa niin hyväksi ja tunnelmaa romanttiseksi, että nyt jo oikeastaan petyin. Liha oli sitkeää, selvästi joku jämäpala ja Idan lohesta näki miltei läpi. Samakuin olisi ajanut autolla sen yli ja sitten paiskannut grilliin. Ida otti myös grillattuja kasviksia joissa ei ollut yhtään mitään marinadia. Vaan helvetisti persiljaa päällä. Munakoiso maistui niin pahalle että meinasin yökätä. Se on vaan pakko marinoida. Ei perkele. Lisäksi loheen oli jätetty kaikki ruodot? En ole missään ikinä saanut lohta missä on ruodot tallella. Lisäksi mun liha oli mautonta. Ei kyllä nyt tullut pisteitä italiaan. Safkaa oli vielä niin vähän, olisi tietysti pitänyt tilata alkupala, eturuoka jne italialaiseen tapaan, mutta sitten ois puhuttu jo 100e illallisesta. Nälkä ja vihahan siitä vaan jäi. Kiva paikka ja hyvä viini, ruoka taas aivan köyhää. Katselinkin sitten puhelimen kartoista missä on lähin Mälkäri, eli MC Donalds ja haettiin sieltä iltapalat. Otin 1e salaatin ja burgerin, Ida otti burgerin.

Näyttää hyvältä nopeasti katsottuna, mutta lohi on aika kärsineen ja pienen kokoinen, sekä kasviksissa ei mitään marinadia.

Lihakin oli jotain jämälihaa, sitkeää ja mautonta.

Päivä 11. 10.6.2017 Lauantai. Garda.

Tähän hotelliin kuului ainakin ekaan yöhön aamupala. Booking.comissa kyllä mielestäni luki että aamupala kuuluu jokaiseen aamuun, mutta kun saavuttiin meille ilmoitettiin että vain ensimmäinen aamiainen on ilmainen. Ei sitten käyty muina päivinä aamiaisella vaikka tuskin sitä kukaan olisi edes kysellyt meiltä. Saipahan nukkua pidempään. No kuitenkin tämä aamiainen oli jopa ihan jees. Paistettuja munia, erilaisia leipiä ja vähän laadukkaampi kahvikone. Kyllä lähti päivä käyntiin.

Gardan hotelli

Oltiin otettu hotelli jossa on uima-allas. Hotellin pihalla oli pikkuriikkinen uima-allas, mutta ei suihkua eikä vessaa. Hirvitti katsoa kun jengi hikoilee eka aurinkorasvoissa ja sitten hyppää altaaseen. Mahtoi olla paskaista vettä, mutta ängin sinne kyllä itsekin lopulta hikoamasta. Oltiin useampi tunti pihalla ja lueskelin mun ainoata kirjaa. Mielensäpahoittajaa. Sopi mulle. Ärsytti jo valmiiksi kun ei ollut pihasuihkua ja vessaankin piti lompsia hirveä matka. Kyllä se vaan on niin että omalla mökillä on rauhallisempaa ja mukavampaa vaikka uima-allasta ei olekaan. Pihan vieressä meni autotie mistä kuului myös snadisti ärsyttävää meteliä jatkuvasti. Sainpahan ottaa vähän aurinkoa. Enkä edes palanut.

Hotellin takapihan uima-allas

Kello oli jotain kolme kun nälkä rupesi riivaamaan ja päätettiin lähteä Valeggion kaupunkiin, josta tortellinit ovat lähtöisin. Ne on kuulemma keksitty siellä. Valeggioon oli noin 30 minuutin matka. Vasta perillä tajuttiin että Italialaiset viettää siestaa, tai ainakin siellä koska se oli turistialueiden ulkopuolella. Voi saaaaatana. Kysyttiin varmaan jostain viidestä ravintolasta, kaikki sanoivat että kitchen is closed ja vasta klo 19 illalla avattaisiin. Pakkohan sitä nyt oli saada safkaa. Nälkäisenä ei kyllä jaksanut Valeggiota alkaa tutkimaan eikä meillä edes ollut alueen karttaa. Sitten rupes rassaamaan ja katoin puhelimesta missä on Burger King, kun oltiin sellainen kyltti nähty. Löysin paikan ja taas ajettiin jotain 30 minuuttia. Burger kingissäkään ei ollut tyyliin ketään. Me ja yksi toinen pöytäseurue. Saatiin kuitenkin ruokaa ja sit helpotti. Otettiin myös jälkkäriksi twixpirtelöt tai jotkut ja ne oli nannaa.

Viimeinkin oli maha täynnä mutta käytännössä päivä oli jo ohi, kello oli jotain viisi. Katsoin että mitäs tässä lähellä nyt oli ja muutaman kilometrin päässä oli LaZise niminen kylä, jota Paolo oli myös suositellut. Ajettiin sinne seuraavaksi. Paikka oli selvästi taas hieman enemmän turistimesta ja lähellä oli myös paljon Camping alueita jotka olivat täynnä saksalaisia. Lazisessä taas oli kaikki ravintolat auki, koska se oli turistialuetta. Hieman hajosin sitten kun oltiin jo käyty burger kingissä.

Lazise

Gardalla oli linnoja siellä täällä.

Aperol Spritz ja kaljaa

Käveltiin pitkin rantaa ja pysähdyttiin sitten kaljalle yhteen rantabaareista. Käveltiin vielä hetki rannalla ja lähdettiin taas mäkkäriin hakemaan iltapalaa, koska ei ollut mikään kova nälkä ja ravintolaan ei jaksanut mennä. Siinä vaiheessa se burgeri ei kyllä maistunut hyvälle mutta olipahan jotain syömistä…

Päivä 12. 11.6.2017 Sunnuntai. Garda.

Aamulla nukuttiin melko pitkään kun ei sinne aamupalalle ollut asiaa ja oltiin muutenkin tultu Gardalle vähän lepäilemään. Mentiin muutamaksi tunniksi taas ottamaan aurinkoa ja ryytymään takapihalle. Nälkä kuitenkin riivasi ja sitten piti lähteä syömään. Taas oli sellainen nyt heti nopeasti jotain fiilis ja muistin nähneeni kaupan kulmalla pizzerian. Ajettiin sinne ja syötiin pizzat. Paikka oli oikeastaan ihan jees, koska se oli suht korkealla ja sieltä näki järvelle vaikka se aika kaukana olikin.

Safkan jälkeen käytiin kaupasta hakemassa lisää vettä ja vähän tuhdimpaa aurinkorasvaa. Siitä ajeltiin sitten Sirmioneen, mikä oli sellainen pieni puikulanmuotoinen alue Gardajärvellä. Ajettiin varmaan 20 minuuttia eestaas sillä sekin paikka oli aivan täynnä turisteja ja parkkipaikkoja ei vaan ollut. Lopulta jouduttiin jättämään auto useamman kilometrin päähän maksulliselle kentälle. Onneksi kuitenkin bongattiin että siitä vierestä menee bussi päätyyn asti. Se pelasti koko homman, kävelyyn olisin hajonnut. Kokoajan kuitenkin piti maksaa siitä sun tästä, pysäköinti pari euroa, bussimatka euron jne niin kyllähän siinä nopeasti rahaa paloi.

Kun päästiin vanhan kaupungin alkuun, heti ensimmäisenä vierailtiin Scaligeran linnakkeessa, josta osa on järvessä. Kai se on sinne valunut aikojen saatossa. Ei ainakaan näyttänyt siltä että se olisi sinne rakennettu. Ida kuitenkin tarkensi että linnassa on oikeastaan sisäsatama, johon on aikoinaan voinut tuoda aluksia tai veneitä suojaan. Tämän takia näyttää siltä että linna vajoaisi järveen.

Linnan sisäsatama.

Puikula rannikolle päin katsottaessa.

Näkymät tornista.

Mobiilikartassa näkyi uimaranta aivan puikulan päässä ja oltiinkin otettu uikkarit mukaan jos pääsisi pulahtamaan järvessä. Kännykän kartta näytti että puikulan reunalla menee kävelypolku. No paljastui kuitenkin että se on käytännössä rantaviivaa vaikka olikin merkitty poluksi. Osassa kohtaa vesi oli niin korkealla että piti loikkia kiviä pitkin jotta ei jalat kastu. Käveltiin ihan sika pitkä matka ja jengiä oli niin sairaasti. Ahdistus rupesi painamaan päälle. Kun viimein tultiin sille karttaan merkatulle hiekkarannalle, ei siellä mitään uimarantaa ollut. Pelkästään nurmikenttä ja kivinen kallio jota pitkin veteen pystyi menemään ja tietysti yksi “rantabaari” missä soitettiin musaa täysillä. Ei siellä ollut ees mitään pukukoppeja tai suihkuja. Antaa olla.

Koko kaistale oli tämmöistä hemmetin kivirantaa. Näytti kovin epämukavalta vaikka jengiä piisasi.

Oltiin aiemmin kävelty uimarannan läpi, mikä tosin oli varjossa, mutta siinä sentään oli vessat. Halusin päästä järveen edes kerran ja käveltiin sinne takaisin. Vessat maksoi 50cnt kerta, eli periaatteessa maksoin euron siitä että pääsin järveen uimaan. Ranta oli aika kivikkoinen ja jalkoihin sattui. Asiaa ei yhtään helpottanut että mun nivelsiteet oli mennyt fudiksessa kuukausi aiemmin ja varvaskin murtunut. Sattui. Pääsin kuitenkin uimaan. Vesi oli aika lämmintä ja kirkasta, mutta silti paskaista. Pinnalla kellui vaikka mitä. Ei ollut kovin hohdokas kokemus se. Hirveässä ryysiksesä paskaisessa vedessä ja vielä varjon puolella. Antaa olla. Kelluskelin sitten viitisen minsaa ja lähdettin lätkimään.

Paluumatkalla käveltiin sirmionen keskustan läpi ja mentiin bussille. Ajettiin sirmionesta lähemmäs hotellia Pescieraan, joka oli käytännössä kai keskustaa. Mentiin johonkin kadunvarsiravintolaan koska sieltä sai tonnikalaa ja vesihän siinä herahti kielelle. No paskaa tuli. Syötiin ensimmäinen ja toinen kierros. Alkupalaksi tilasin mixed salaatin, sain kuitenkin kreikkalaisen salaatin, eli pieleen meni ja annos oli ihan jäätävän iso. Luulin että sen jälkeen en jaksa syödä mitään. Pääruuaksi tonnikalaa. Se oli sentään oikein grillattu, eli keskeltä raakaa, mutta ei siinä hirveästi makua ollut. Oli vissiin säästelty mausteissa. Kylkeen piti taas tilata erikseen lisukkeita. Otin paistettuja perunoita mitkä paljastui raaoiksi lohkoperunoiksi. En jaksanut edes palauttaa niitä keittiöön vaan läträsin oliiviöljyllä ja suolalla ne kurkusta alas. Aikamoinen pettymys ja vielä maksettiin itsemme kipeäksi. Koko illallinen viineineen jotain 70e ja olsin itse osannut kokata parempaa. Antaa olla.

Tonnikala oli hyvää, kaikki muu aika huonoa.

Jälkkäriksi käytiin hakemassa jäätelöä läheisestä kojusta. Jäätelöä oli melkein joka nurkassa ja montaa eri sorttia. Se oli sentään hyvää ja sopivan hintaista. Roomassa Italialaiset olivat todella töykeitä ja sitä ei kyllä voi suositella kenellekään jos ei erityisesti niistä nähtävyyksistä ole kiinnostunut. Varmaan mafian hallussa koko kaupunki. Tällä kertaa Gardan ympäristössä ihmiset sentään olivat mukavia ja puhuivat hyvää englantia. Ruoka vaan oli useimmiten pettymys. Jätskien jälkeen suoritimme pienen iltakävelyn rannallepäin ottamaan auringonlaskusta kuvat ja sitten nukkumaan hotellille.

Italialainen jäätelö on kovin kehuttua.

Auringonlasku Gardalla.

Olin pyytänyt Paoloa respasta korjaamaan meidän huoneen suihkupään, sillä suihkupää osoitti seinään eikä suihkuttelijaan. Kun tultiin hotelliin hän ilmoitti iloisesti että huoltomies sanoi korjanneensa. Kun tulin huoneeseen vastassa oli sama paska mitä aiemmin. Suihku roikkui velttona seinää kohti. Edes vessapaperia ei oltu saatu vaikka olin tilannut. Menin sitten läksyttämään Paoloa että nyt sua on kuule kusetettu etkä ees voinut vessapaperia tuoda. Paljon puhetta mutta vähän toimintaa. Paolo sitten sanoi että joo tästä saat vessapaperia kuinka paljon haluat ja sanoi että 30 minuutin päästä tulee huoltomies, sopiiko että ootetaan sitä korjaamaan? Sanoin että no eikö sulla ole ruuvaria tässä, se on vaan yks ruuvi että korjaan vaikka itse. Minuutin juttu. Ei ollut. Sanoin että ootetaan sitten vaikka huoltomiestä. Meni 30 minuuttia, meni 60 minuuttia, meni yli tunti ja totesin että ei sieltä ketään ole tulossa. Mennään nukkumaan. Hätäratkaisuna sitten Ida veti suihkun pakkausteipillä kiinni paikalleen. Tämä ei muuten ole eka hotelli missä suihkupää on löysä. On se vaikeaa. Perusjutut kuntoon ja tämäkin oli 3 tähden hotelli sentään… Kuka niitä tähtiä antaa. Yhden tähden olisi maksimissaan saanut. Kyllä minä niin mieleni pahoitin. Olihan mulla sentään mukana mielensäpahoittaja kirja.

Päivä 13. 12.6.2017 Maanantai. Garda - Verona

Aamulla ei taaskaan jaksettu nousta aamupalalle, tosin jos se ei edes kuulunut hintaan mitäpä siitä. Paolo oli kehunut että hänen kollegansa Piero on kotoisin Veronasta ja tietäisi sen kaupungin hyvin. Piero olikin tiskillä ja mentiin pyytämään Veronan kartta. Saatiin heti hyvät ohjeet minne kannattaa ajaa auto parkkiin ja missä vierailla. Piero kehui että on kaksi kojua mistä saa erittäin hyvää jäätelöä eli "at least two ice creams for you". Aikaa hänen piirtämän reitin kiertämiseen menisi kuulemma kolmisen tuntia eli kerettäisiin mainiosti. Ja eikun matkaan.

Veronaan ajeli maksimissaan puolisen tuntia ja päädyttiin ensiksi San Zenon aukiolle. Ajettiin kyllä matkalla kerran liittymästä ohi, mutta silti. Kello oli jo reilusti yli puolenpäivän ja aukiolla oli peräti yksi ravintola. Mentiin siihen syömään. Esim nyt oltiin turistialueen ulkopuolella. Palvelu pelasi ja mitään copertoja ei lappuun lyöty. Syötiin pastaa. Koko ateria juomineen maksoi jotain parikymppiä. Hinnat ja laatu heittelee ihan laidasta laitaan riippuen missä syö. Oltiin myös saatu ohjeet syödä jäätelöä kyseisellä aukiolla olevasta kojusta, joten tehtiin työtä käskettyä. Ei ollut kummoista. Ihan perus jädeä mun mielestä ja Gardalla oltiin meidän mielestä saatu paljon parempaa jädeä edellisenä iltana. Ihankun italialaiset yliromantisoisi kaikkea mikä on niille tärkeää.

San Zenon aukiolla oli vanha kirkko, jossa meidän piti vierailla. Mentiin sinne seuraavaksi. Sisäänpääsymaksu oli pari euroa ja sisälsi audioguiden. Taas kuuntelin sieltä täältä pätkiä ja pälyilin ympärilleni. Kirkon oviin oli tehty joku metallinen koriste mikä oli hieno. No San Zenosta meidän piti sitten siirtää auto parempaan parkkiin, joka paljastui ihan maanalaiseksi parkkihalliksi. Tämä oli hyvä juttu, sillä olin netistä lukenut että juurikin Veronassa oli useamman turistin autoon yritetty murtautua ja ainakin oletin että tämmöisessä hallissa on jonkinlainen kameravalvonta.

San Zenon kirkko

Sisäpiha.

Kirkon ovessa oli tämmöinen metallisysteemi.

Heti parkkihallin vieressä oli jäätävän iso pytinki, mikä paljastui hautausmaaksi. Sinne ei varmaan olisi saanut mennä pälyilemään, mutta menin silti. Haudoilla oli ihmisten kuvia ja hautoja oli sekä sisällä että ulkona. Hautausmaalta käveltiin Piazza Bralle. Tämä väli oli aika pitkä, mutta ei tiedetty meneekö siitä busseja. Veronassa on myös Colosseum ja se löytyi tältä aukiolta. Toisinkuin Roomassa tälle Colosseumille ei ollut yhtään jonoa ja sisälläkin vain muutama turisti. Käytiin tottakai sisällä katsomassa. Olipa Colosseum myös pienempi. Paikkaan oltiin juuri virittämässä teatterilavaa tulevia esityksiä varten. Paikka on siis yhä käytössä, kuten Roomassa.

Hautausmaa oli aika karu.

Colosseum Veronassa.

Colosseumilta käveltiin kohti Julian taloa, (Giulietta). Tämä olikin sitten se pahin turistikohde. Romeon ja Julian parveke siis. Otin parvekkeesta kuvan mutta sinne tunki kokoajan joku turisti pilaamaan kuvan, sillä taloon pääsi maksua vastaan sisään. Ei huvittanut mennä sisään koska jäätävä tungos. Nyt oli niitä aasialaisiakin... Jatkettiin melko pian matkaa seuraaville aukioille Piazza Erbelle ja Piazza Del Signorille. Aukio oli vähän kuin paikallinen kauppatori, tosin ei meren äärellä vaan keskellä kaupunkia. Vaaleat katot ja myynnissä niin turistikrääsää kuin värillistä pastaa ja vaatteita.

Colosseumiin valmisteltiin teatterilavaa.

Veronan kävelykatua.

Romeon ja Julian parveke.

Veronan tori.

Veronassa oli ihan mielettömän kuuma, joten päätettiin pysähtyä päiväkahville kulman takaa löytyneeseen kahvilaan. Meitä tervehti nuori tyttö melko hyvällä englannilla. Tämä oli taas kerran omituista että Italiassa on joku niin ystävällinen ihminen hyvällä englannilla. No menihän se homma kuitenkin perseelleen siinä mielessä että tilattiin kylmät kahvit, koska paikasta semmoisia sai ja saatiinkin kuumat kahvit. Ei jaksettu sitten valittaa ja juotiin kiltisti lämpimänä, sama kai se. Kokeilin myös jotain ilmeisesti italialaista juomaa, vähän kuin kaakaon ja vanukkaan sekoitus. Sellainen suklaakiisseli mikä oli ehkä enemmän juomaa muistuttava juttu. Se oli ihan hyvää.

Kahvilasta jatkettiin matkaa ja ohitettiin Santa Anastasian kirkko. San Zenon aukion kirkosta olisi voinut ostaa jonkun kirkkopassin millä olisi päässyt kaikkiin kolmeen tärkeään kirkkoon Veronassa mutta ei jaksettu ostaa sitä ja ihailtiin rakennusta vain ulkoa. Sen jälkeen käveltiin siltaa pitkin joen yli ja kiivettiin ihan hemmetin korkea mäki ylös Castel San Pietrolle vain huomataksemme, että ylös olisi päässyt myös funicularilla hikoilematta. Huoh. Lisäksi reitin alussa piti olla jäätelökoju mistä meidän oli tarkoitus ottaa jäätelöä. Löysimmekin paikan ja sen ovessa taisi olla että vuoden 2016 jäätelöbaari, mutta se oli jostain syystä kiinni. Ei sitten otettu jäätelöä. No ylös kiipeäminen portaita siinä helteessä oli sama kuin olisi juossut portaita ylös saunassa. Olin käytännössä ihan läpimärkä ja hikeä olisi voinut puristaa paidasta ämpäriin. Ainoa positiivinen asia oli että säästettiin pari euroa hissimatkasta. 

Ylhäältä oli kuitenkin mitä mainioimmat näkymät Veronan kaupunkiin, paitsi pari puuta edessä, mutta muuten oikein hyvä vinkki hotellin respasta kävellä tähän paikkaan. Ylhäältä näki myös vanhan roomalaisen teatterin mikä oli merkitty turistikarttaan mutta mun mielestä se näytti siltä että siitä on jäljellä vain pari hassua kiveä, joten ei olisi mitään järkeä mennä tarkastelemaan sitä lähempää.

Lähdettiin kukkulalta alas ja käveltiin paikalliselle riemukaarelle. Arco De Gavi. Pysähdyttiin myös Duomon kirkossa matkalla. Luultavasti tämä kirkko oli kolmas maksullisista kirkoista, mutta koska kello oli jo niin paljon luulen että se oli avattu ihan ilmaiseksi ja mentiin myös sivuovesta sisään. Ei ainakaan maksettu mitään vaikka siellä näitä mainoskylttejä olikin.

Kirkolta sitten käveltiin todella pitkä matka Colosseumin ohitse aina parkkihalliin asti ja ajoimme takaisin hotellille. Hotellissa pyysin Paololta että voisimmeko olla aamulla kaksi tuntia pidempään huoneessa. Hän lupasi ystävällisesti kysyä pomoltaan joka sattui olemaan paikalla. Pomo oli sellainen 50 vuotias harmaahapsinen aika pelottavan näköinen mafiatyyppi. Kuulemma onnistuisi kun ei huoneeseen ollut tulossa ketään aamulla. Jees. Edes jotain iloa kun suihku oli paska. En jaksanut siitä huomauttaa enää vaan annoin asian olla. 

Päivä 14. 13.6.2017 Tiistai. Garda - Milano.

Oltiin edellisenä iltana sovittu Paolon kanssa että saadaan se pari tuntia pidempään viipyä huoneessa, niin eikös klo 11 tullut puhelu respasta että huoneen pitäisi jo olla tyhjä. Siinä sitten sanoin että sovittiin edellisenä iltana että saadaan pitää huonetta pidempään. Piero sanoi että ei sille kukaan ole mitään sanonut. Perkeleen Paolo ei voinut edes lappua jättää kollegalleen... Ei tuonut vessapaperia, eikä korjannut suihkua. Paljon puhetta ja ei mitään toimintaa. Liekö sitten Italialainen tyyli. Tuntui muutenkin että siinä maassa kaikki on vähän sinnepäin ja mitään ei tehdä kunnolla. Sama juttu ravintoloissakin, edes lohkoperunoita ei osattu paistaa kypsäksi. Antaa olla taas... Saatiin sitten sovittua asia, mutta tuli sellainen olo että meidät heitetään pihalle ja lähdettiin sitten aika pian klo 11 jälkeen. Respassa kuittasinkin että potkaise nyt edes persuksille sitä työkaveriasi kun ei saa asioita hoidettua. En tiedä tajusiko mistä on kyse mutta pahoitteli asiaa. Sen jälkeen vielä jännitti kun piti luottokortilla maksaa ja kaveri töhötti koneen kanssa niin että korttia höylättiin kolme kertaa ennen kuin maksu meni läpi. Johan oli. Sitten vaan pankkitiliä seurailemaan tuleeko tuplaveloituksia.

Taas oli pyykkipäivä kun vaatteet oli lopussa ja olin Googlettanut missä Gardalla on pesuloita. Löytyi peräti kolme ja lähdettiin lähimmälle autolla. Löytyi helposti puhelimeen etukäteen ladatuilla Maps.me kartoilla ja parkkipaikkakin oli vieressä. Pesulassa ei ollut meidän lisäksi muita, joten saatiin pestä rauhassa ja heti vieressä sattui olemaan kebab kioski, mihin mentiin syömään kebabia heti aamupalaksi. Ei tarvinnut venailla pyykkejäkään niin kauan saatikka olla nälkäisenä.

Pyykkien jälkeen jätettiin Gardan tungos taaksemme ja ajeltiin kohti Milanoa. Koska Milanoon oli alle 2 tunnin matka päätettiin pitää pysähdystauko matkalla. Koska matkalla oli tosiaan toinenkin hienoksi kehuttu järvi. Pysähdyttiin Lago D'Iseo nimisellä järvellä. Ajettiin karttani osoittamaan satamaan ja laitettiin auto parkkiin. Siinä olikin mukava hetki juoda kupposet kahvia terassilla nauttien kesäsäästä. Oltiin taas tosi paljon turistialueen ulkopuolella ja olin oikein tyytyväinen kun hintalappuun ei löyty tavanomaisia copertoja ja maksoimme kahvikupposesta alle 2e. Näinhän sen pitäisi olla aina. Itse järvellä ei juuri mitään nähtävää ollut, mutta hinnan ja palvelun puolesta se oli paljon mukavampi kuin Garda.

Kävin myös vääntämässä tortut kahvilan vessaan ja sekin oli kokemus se. Vessan valot toimivat liiketunnistimella missä oli kovin lyhyt aika ja myös vessan tuuletin toimi samalla virralla. Hetken kuluttua toimenpiteen aloittamisesta valot sammuivat ja tuuletin pysähtyi. Oli pimeää ja hiki rupesi kihoamaan iholle. Ei ollut kivaa se. Onneksi oli kännykkä taskussa ja kytkin siitä vessavalon itselleni. Kun tulin ulos naama varmaan punotti kahta kauheammin ja koko otsa oli märkä. Selässä pieni maauimala. Teki mieli uimaan. Siirrettiinkin auto vähän sivummalle parkkiin ja todettiin että missään autossa ei ole parkkilippua - mekään tuskin sellaista tarvittaisiin ja käveltiin rannalle.

Itse ranta oli taas nurmikenttä ilman varsinaista hiekkarantaa. Paikalla oli myös tottakai rantabaari, mutta ei mitään pukukoppeja taikka suihkuja. Huoh. Halusin todellakin uimaan edellisen suorituksen jälkeen ja vaihdoin pusikossa uikkarit. Rantabaarin vieressä oli vessa ja kun kysyttiin sen käytöstä oli se kuulemma kaput, eli pois käytöstä. Vähän aurinkorasvaa iholle ja levyttelemään. Maisemat oli ihan kivat. Kuuma. Käytiin molemmat uimassa. Ranta oli pikkukiveä ja kiveä. Myös veden pinta oli todella likainen, ei kovin houkuttelevaa. Jos vesi olisi ollut puhdasta ja ranta tasainen se olisi ehkä ollut mahtava, nyt vähän kaksinen. Itse vesi oli todella lämmintä, en edes muista milloin olisin uinut niin lämpimässä vedessä. Varmaan jotain lähellä 30 astetta vesikin. Ainakin 25 astetta. Ei tehnyt yhtään pahaa dippautua sinne. Järvessä lillui ei roskia, mutta kaislaa ja muuta epämääräistä heinää pinnalla, joten sinne ei tosiaankaan tehnyt mieli sukeltaa ja koska rannalla ei niitä suihkuja ollut ei voinut kehoakaan puhdistaa. Haisin sitten järvivedelle, hielle ja aurinkorasvan marinoimalle paskalle loppupäivän.

En tiedä mikä diili oltiin oikein saatu booking.comista mutta varasin meille noin 100e kahdeksi yöksi kokonaisen asunnon Milanosta. Check in ajaksi oli laitettu viimeistään klo 20 mutta ilmoitin tulevamme klo 20-21. Minulle tuli puhelu numerosta päivällä johon en vastannut ja myöhemmin selvisi sähköpostista, että hotelli oli yrittänyt soittaa minulle että klo 20 jälkeen ei voi enää saapua, vaan olisi yövyttävä jossain muualla. Ajattelin onneksi että ei haittaa jos olemme ennen kahdeksaa Milanossa. Saavuimmekin asunnon eteen joskus seitsemän aikaan.

Pihalla ei näkynyt mitään kylttejä ja hetken aikaa oli tunne että onko meitä kusetettu ensimmäisen kerran ikinä ja siitä vasta show alkaisikin. Laitoin auton parkkiin ja kävelin katunumerolle kymmenen mihin hotellin osoite oli merkattu. Katselin porttia ja taloa, mikään ei vaikuttanut samalle kuin Booking.comin kuvissa. Katsoin porttikonkia ja siinä huomasin pikkuruisen kyltin "reception" ja hotel. Huh tässä se salee olisi. Painoin sitten nappulaa ja ovi aukesi. Käveltiin sisään rakennukseen ja heti toisessa kerroksessa meitä oli vastassa todella ystävällinen aasialaisen näköinen nainen hyvällä englannilla. Hän esitteli itsensä ja toivotti meidät tervetulleeksi. Saimme avaimen ja hän kierrätti meidät paikan läpi. Auton sai ajaa portista sisäpihalle, mikä oli hyvä uutinen sillä ainakin auto saisi olla rauhassa ja sitä ei voisi varastaa. Taloyhtiössä olisi myös ollut pesukone, oltaisiin säästetty pesulakulutkin jos oltaisi tiedetty. Huoh. Toisaalta konetta sai käyttää vain klo 20 asti joten ei edes olisi keretty pestä vaatteita. Ja itse asunto oli tosi kuin mikä. Tupakeittiö, ilmastointi, oma parveke, makuuhuone ja kylpyhuone. Varmaan jotain 40-45 neliötä koko kämppä. Aika siistiä. Eipä siinä, laitettiin auto parkkiin, kamat asuntoon ja sitten piti taas saada ruokaa.

Tupakeittiö

Makuuhuone.

Kelasin että ei mennä mihinkään hienoon ravintolaan ja en jaksanut käydä suihkussa. Haisin edelleen hielle ja aurinkorasvalle. Lähistöltä löytyi kaksi kauppaa, baari ja ravintola. Koska muitakaan ravintoloita ei ollut heti näköpiirissä katsottiin listaa. Se onneksi vaikutti ihan pätevältä ja mentiin sisään. Ravintola oli sitten sellainen "hienompi" paikka ja hävetti haista siellä. Minkäs teet. Tilasin viiniä ja lihaa. Ei ollut kovin kummoista vaikka näytti hienolta. Nälkääni kuitenkin söin valittamatta. Idan mielestä ruoka oli pahaa. Kun saatiin safkattua ostettiin kaupasta vähän vettä, sillä edes minä en Italiassa uskalla kokeilla hanavettä vaikka sen pitäisi olla puhdasta EU säätelyiden myötä. Sitten olikin aika mennä nukkumaan.

Iltapalaksi taas lihaa mikä oli sitkeää ja rutokasta.

Päivä 15. 14.6.2017 Keskiviikko. Milano

Kämppä oli niin mahtava, että haluttiin vuokrata kolmaskin yö samasta paikasta. Harmiksemme kaikki asunnot oli kuitenkin jo vuokrattu ja emme saaneet jäädä kolmanneksi yöksi. Se oli kuitenkin loppujenlopuksi onni, sillä Milanossa ei meidän mielestä hirvesti ollut nähtävää. Piti saada aamiaista ja kun oltiin kävelemässä metrolle tuli saman kadun varrelta vastaan pieni kahvila mikä näytti kivalta. Tiskillä oli pari croissanttia ja kelasin että jos ei muuta niin niitä nälkään. Myyjänä toimi nuori mies ja yllättäen kysyi hyvällä englannilla kuinka voi auttaa. Sanoin että etsimme aamupalaa ja sen jälkeen avautui ihan uusi maailma. Hän sanoi että kyllä löytyy, tilauksesta tulisi sämpylöitä, paahtoleipiä mitä tahansa. Sanoin että paahtoleivät olisi kivoja. Sen jälkeen piti valita vielä millaista kinkkua, tuleeko juustolla jne. Kahviksi tilasin Latte Macchiatoa ja siihenkin tuli optioita. Sai valita ottaako esimerkiksi kanelia. Kysyin suosituksia, sillä olin ihan pihalla mitä ottaa. Mentiin kahvilan perälle odottelemaan ja hetken päästä pöytään tuotiin kaikki mitä halusinkin. Mikä parasta, ei taaskaan copertoa ja aamiainen oli tosi halpa. Jotain 6e per naama. Myyjä vielä kysyi mistä olemme kotoisin ja toivotti hyvää matkaa kun kerroin mihin olemme menossa. Olipas mukavaa. Kyllä Italiastakin varmasti löytyy hyviä tyyppejä ja laatua jos osaa sellaista etsiä, eikä ole pahimmilla turistialueilla. Esimerkiksi Roomaa en ikinä suosittelisi kenellekään ihmisten ja omien kokemusten perusteella.

Asunnon parvekkeelta oli näkymät pieneen puistoon.

Aamupalaksi lämpimiä paahtoleipiä ja kanelikahvia.

Metro olikin kahvilasta vain kivenheiton päässä ja ostettiin automaatista liput jotka olivat voimassa päivän. Metro ei mennyt suoraan keskustaan vaan piti vaihtaa välissä. Netissä yleensä ihmiset arvostelevat hotelleja seuraavasti "hotelli ei ollut keskustassa, 15 minuutin matka oli pitkä". Minulle normaali työmatka Helsingissä on 40 minuuttia, 15 minuuttia on siis todellakin keskustassa ja yksi vaihto ei tunnu missään. Tässä asiassa en siis kitissyt yhtään vaan ajattelin vain kuinka hyvä majoitus meillä on. Ajettiin suoraan Milanon katedraalille, eli keskustaan.

Milanon katedraali oli todella vaikuttavan näköinen. Liput ostettiin vähän sivummalta olevasta rakennuksesta ja nappasimme taskuumme Duomo passin, jolla pääsi käymään sisällä, tornissa ja museossa, sekä parissa muussa paikassa mitkä meiltä lopulta jäivät välistä. Hinta oli jotain 16e. hieman tyyris mutta tuskin tulen uudestaan. Mentiin ensiksi katedraaliin, jonne oli turvatarkastus, ihmiset syynättiin metallinpaljastimella ja reput piti näyttää. Pihamaalla pyöri myös paljon sotilaita ihan avoimesti rynnäkkökiväärit kaulassa. Aika hurjaksi on meno mennyt, mutta ihan syystäkin.

Milanon katedraali.

Katedraalin ikkunat

Katedraalin sisältä.

Käytiin kirkon jälkeen tornissa. Siellä oli hirveä tungos, aurinko helotti, hiki virtasi ja pieni ahdistus puski päälle kapeilla käytävillä. Ei ole suomalaista tarkoitettu tälläiseen maahan. Tornista parit kuvat ja sitten alas. Heti kirkon vieressä oli museo, missä tuli sitten niitä tavallisia patsaita ja kippoja vastaan. Se juostiinkin aika pikaisesti läpi. 

Kirkon toisella puolen taas oli Galleria Vittorio Emanuele 2 ostoskeskus, joka on yksi Milanon nähtävyyksistä. Kävelimme ostarin keskelle, joka siis muodostuu lasikatosta ja on ainakin suurinpiirtein ristin muotoinen. Oli pradaa, vero modaa, luis vuittonia ja ferrari kauppaa. Sellaisia mihin meillä ei todellakaan ollut mitään asiaa. Katseltiin vain.

Milanon ostari.

Koko katto oli lasia.

Käveltiin ostarilta Santa Maria Presso di San Satiron kirkolle. Kirkko oli aika jemmassa parin talon välissä ja löytyi oikeastaan sattumalta, vaikka se meidän oppaaseen olikin merkitty. Perus kirkko ja sen jälkeen hilpaistiin metrolla Castello Sforzescolle.

Paikka oli iso linnake ja sen yhteydessä museo, mutta se oli jo mennyt kiinni. Käveltiin linnakkeen takana olevan puiston läpi, joka oli merkitty toiseen oppaaseen ja sen perältä löytyi riemukaari.

Milanon riemukaari.

Jalat oli siinä vaiheessa jo aika puhki, joten ei jaksettu kävellä ja otettiin vaan tuurilla seuraava ratikka toiseen suuntaan. Kävi hyvä tuuri ja ratikka vei meidät lähemmäs seuraavaa kohdetta, Santa Maria Delle Grazie:n kirkkoon kävi matka. Piti kuitenkin kysyä suuntaa ohikulkevalta vanhemmalta naiselta joka ei ymmärtänyt englantia, mutta ehkä siltä oli kysytty samaa aiemminkin kun sen ilmeistä pystyi näkemään että ai tänne taas no tuonne noin ja kun menimme käden osoittamaan suuntaan löysimmekin paikan hetken päästä.

Kirkkoon päästiin sisään, mutta näyttelyyn missä olisi ollut DaVincin tekemä viimeinen ehtoollinen ei päässyt ilman varausta. Tämä on varmaan ensimmäinen asia mikä on jäänyt etukäteen selvittämättä. Ei siis nähty tätä kuuluisaa maalausta sillä sisälle tarvitsee ennakkovarauksen. Lisäksi alkoi satamaan vettä ja olin jättänyt kaikki sateenvarjot ja sadeviitat kämpälle. Mentiin kirkkoon kymmeneksi minuutiksi sateensuojaan ja onneksi sade olikin sillä aikaa lakannut. Oli tosi nihkeää kun lämpötila oli 30 astetta ja satoi vettä. Sellainen sademetsämeininki, kosteaa ja kuumaa. Iho kihelmöi jälleen.

Lisää kirkkoja, käveltiin seuraavaksi San Maurizio al Monastero Maggiore kirkkoon missä oli isoja värikkäitä maalauksia seinät täynnä. Aika koristeellinen kirkko. Viereisessä rakennuksessa olisi myös ollut joku arkeologinen paikka jonne meidän lipulla olisi päässyt, mutta oltiin tapamme mukaan niin myöhään liikkeellä että se oli jo suljettu. Lähes kaikki paikat menevät aina viimeistään viideltä kiinni ja me ei olla ikinä ennen klo 12 liikkeellä. Ankeeta. Pitäisi lomalla aina jaksaa herätä kahdeksalta aamupalalle ja ysiltä olla menossa niin kerkeäisi. Mutta ei jaksa. Ei pysty.

Napattiin taas ratikka tuurilla keskustaan ja onnistuttiin. Käveltiin takaisin ostarille päin ja huomattiin että siinä on klo 23 asti auki joku spesiaali Da Vinci näyttely.  Mentiin sisään näyttelyyn vaikka lippu maksoikin jotain reilut 10e. Eipä ollut muutakaan tekemistä.

Da Vincin erilaisia keksintöjä esittelevä näyttely oli aika mielenkiintoinen, mutta toisaalta myös väsytti. Tuli vaan ärsyttävä olo miten yks äijä on voinut keksiä niin paljon erilaisia koneita. Ihan uskomaton määrä keksintöjä. Näyttelyyn oli tehty pienoismalleja Da Vincin suunnittelemista koneista ja niiden yhteyteen laitettu tietokoneet, joista pystyi lukemaan laitteesta lisää. Esimerkiksi lentolaitteet joista Vinci oli visioinut olivat mielenkiintoisia. Muistaakseni koneella sanottiinkin että teoria oli hyvin lähellä toimivaa, ainoastaan ihmislihaksilla toimiva noste ei ollut riittävä missään muodossa, vaan olisi tarvittu meille tuttua polttomoottoria. Da Vincin lentolaitteille oli myös tyypillistä että niillä oli pyrstö. Da Vinci oli tutkinut lintujen lentoa ja ottanut vaikutteita niistä. Olipa kaveri myös keksinyt alkukantaisen sukellusveneen. Kaikkea kanssa.

Käytiin näyttelyn jälkeen kaljalla, koska halusin kaljaa. Etsittiin baaria ja löydettiin joku sen tapainen. Olivat kuulemma sulkemassa 20 minuutin päästä, mutta sanoin että ei haittaa ja istuttiin alas. Kalja oli tosi "kallis" 6e, mutta se oli sen arvoinen koska saatiin muutakin. Meidän eteen tuotiin lautanen missä oli pieniä patonkeja erilaisilla päällysteillä. Vähän kuin zakuska meininki. Eli 6e sai kaljan lisäksi ruokaa. Saatiin myös pienet lämmitetyt makaronijutut. Oli snadisti wtf olo. Safkattiin ja juotiin, se riitti minulle iltapalaksi. Mietin onko niillä normaalistikin sellainen meininki, vai syöttivätkö meille kaikki päivän ylijäämät mitä ei voinut enää seuraavana päivänä tarjota. No oli miten oli, söin onnellisena.

Harmiksemme Ferrari kauppa oli jo mennyt kiinni, jäi vierailematta siellä. Kello oli aika paljon ja alkoi satamaan vettä, joten otettiin metro takaisin kämpille. Käytiin vielä lähikaupasta etsimässä iltapalaa kun luulin että tulee nälkä ja ostin euron nuudelit. Jäi kuitenkin syömättä kun ei vaan ollut nälkä. Sitten mentiin nukkumaan.

Ferrarikaupan näyteikkuna.

Päivä 16. 15.6.2017 Torstai. Milano - Liechtenstein - Zurich

Taas piti lähteä ajoissa liikkelle kun kämpän piti olla tyhjä ja siivottu klo 10 mennessä. Tämä oli asunnon miinus puoli, että piti siivota se itse. Ei kuitenkaan keretty sotkea kahdessa päivässä mitään joten ei käytännössä tehty mitään. Tuntui että Milanosta ei jäänyt mitään näkemättä ja matka seuraavaan mestaan oli melko pitkä - lähdettiin heti ajelemaan pois kaupungista. 

Tankattiin auto ekalla vastaan tulevalla huoltsikalla, sillä oletin että Sveitsissä bensa olisi vielä kalliimpaa. Kun oltiin ajeltu tovi pysähdyttiin isommalle huoltsikalle aamiaiselle. Tilattiin lämpimät leivät ja kahvit. Tosin siinäkin tuli ongelmia. Saatiin pelkästään isot lämpimät maidot. Mitä helvettiä. Kuka juo pelkkää lämmintä maitoa? Menin kassalle ja sanoin että kahvia piti olla ja saatiin vain maidot. Myyjä katsoi kuittia ja totesi että oli kämmännyt, merkkasi siihen kahvit ja piti vielä maksaa 80 sentin erotus virheestä. Huoh. Sen jälkeen saatiin ihan oikeat kahvit. Olipa taas ihme juttu. Kun ihmiset oli tankattu jatkoimme matkaa. 

Matkan varrella oli Lago Di Lugano niminen järvi, jossa vedettiin pieni pit stoppi. Maisemat oli hienot. Samaan kohtaan mihin pysähdyttiin ottamaan valokuvaa pysähtyi myös saksalainen auto meidän taakse. He tulivatkin pyytämään saksaksi että otan valokuvan ja kun en ensin noteerannut heitä, kysyivät englanniksi ja sitten tajusin. Luulivat meitä saksalaisiksi rekisterikilven perusteella. Sanoin että tottakai kuva onnistuu, mitä laitetaan taustalle ja siitähän kaveri tykkäsi. Laitettiin vuoret ja järvi taustalle, tosin heidän kamera oli niin huono että siitä ei varmaan näkynyt yhtään mitään muuta kuin valkoista aurinkoa. Kysyivät myös huvikseen mistä olemme kotoisin ja veikkasivat Ruotsia. Pah. Finland ja close enough vastasin. Otin siitä parit kuvat itsekin ja kierrettiin pieni lenkki. Paikassa ei ollut juuri mitään nähtävää. Tuppukylä, mutta hienot maisemat.

Maisemat matkan varrelta.

Reissuäijä.

Meinasin alunperin että ei käydä Liechtensteinissä koska se toisi matkaan ainakin tunnin lisää. Oltiin kuitenkin hurjia ja päätettiin käydä siellä kun kerran samalla suunnalla ollaan. Kannatti minun mielestä, koska toiste tuskin menen niille kulmille. Ajettiin Vaduziin ja laitettiin auto parkkiin kirkon pihaan. Ei edes tarvinnut maksaa mitään. Käytiin kirkossa ja siitä käveltiin keskustaa kohti. Keskustassa oli turisti-info ja kysyin että tämäkö nyt on se pääkaupunki. Myyjä hieman naurahti ja sanoi että ei täällä oikeastaan ole pääkaupunkia, vaan tämä on pääkylä. 

Itse kylässä ei ollut paljoakaan nähtävää. Pari hassua rakennusta. No olihan siellä asukkaitakin vain 5000 tai jotain. Kysyttiin myös pääseekö linnaan mäen päällä vierailemaan. Sekin oli tyhmä kysymys ja vastaus oli että ei pääse, prinssi asuu siellä. Selevä. Linnalle kuitenkin pystyi kävelemään ja matkalla olisi hieno näköalapiste. Käveltiin aivan jäätävässä soijassa ylös jyrkkää mäkeä ja aurinko helotti. Olin niin märkä. Jossain vaiheessa rinnettä valui kalliota pitkin vettä ja kokeilin sitä. Se oli kylmää. Ihan innoissani sitten pesin naaman ja huuhtelin lippiksen. Hieroin kylmää vettä myös mahaan. Ei haitannut vaikka kaikki oli märkänä kun ne oli jo ennestään märkänä. Jälleen kerran kun pääsimme ylös sinne ajoi pakettiauto josta purkautui parin kourallisen verran muita turisteja. Eli joopajoo. Tottakai tännekin olisi päässyt kivasti ilmastoidulla autolla. Läskit.

Maisemia matkan varrelta.

Välillä piti ajaa aika korkealle että hetken päästä pystyi taas ajamaan alas.

Liechtensteinissa.

Prissin linna.

Liechtenstein - Vaduz. Eli pääkylä. Näköalatasanteelta.

Prissin linnake.

Keskustassa oli aika autiota.

Siinä sitten nautin maisemista aivan hikisenä. Kyllä kiipeäminen kannatti, mutta jos olisin tiennyt oltaisi varmana ajettu omalla autolla. huoh. Näköalatasanteelta oli enää pieni matka linnalle. Käveltiin vähän matkaa ylöspäin ja nappasin kuvat. Eipä siinä juuri mitään näkemistä ollut läheltä. Saman verran kuin alhaalta kylästä. Kun päästiin viimein alas käveltiin vielä keskustan toinen puoli läpi takaisin autolle ja sitten ajettiin Zurichiin. Pysähdyttiin vielä ihan muutamaksi minuutiksi jossain random järvellä jonka nimeä en edes tiedä.

Zurichissa meidän hotelli oli vähän sivummalla keskustasta, sellainen harmaa kerrostalolähiö. Varmaan sama kuin majoittuisi Helsingissä Malmilla. Saatiin auto kivasti parkkiin hotellin pihaan. En jostain ihmeen syystä ollut ottanut huomioon onko huoneessa ilmastointia vaan olin ihan puhtaasti katsonut hintaa. Zurichin hotellien hinnat olivat ihan törkeitä ja tämä oli edes jossain määrin kohtuullinen. Kallis se oli silti, mutta huomattavasti halvempi kuin muut. Ilman ilmastointia oleva huone olikin sitten virhe. Huone oli kuuma kuin sauna ja muistutti vieläpä Siljan tai Viking linen hyttiä joten paha olo kombo oli valmis. Muistutuksena itselle: älä enää ikinä keskikesällä euroopassa ota ilmastoimatonta huonetta mikäli vain mahdollista. Kyllä siitä voi vähän maksaa extraa. 

Kello oli jo päälle kahdeksan ja nälkä riivasi. Tien päässä oltiin nähty pizzeria mikä oli vielä auki. Päätettiin että mennään vain siihen ja tullaan nukkumaan. Kun päästiin perille meinasin lentää perseelleni nähtyäni hinnat. Pizza - 20e. Ihan uskomattoman kallista. Siinä vaiheessa tajusin että ei se Forexin rahan vaihtaja mitään paskaa puhunut, kallista kuin mikä. Kalja oli suomen hinnoissa, tai ehkä vähän halvempaa jotain 6e. Se nyt ei ihmetyttänyt, mutta oletin senkin olevan kalliimpaa. Käytännössä siis pizza + olut oli 30e. Hirvitti, mutta pakko oli syödä ja keskustaan ei enää viitsinyt lähteä sillä sinne olisi pitänyt mennä junalla. Kaiken lisäksi kesken ruokailun tuli ihan jäätävä myrsky. Satoi vimmatusti ja oli pakko siirtyä ravintolaan sisälle. Päätettiin odottaa sateen hellittämistä ja tilasin toisen oluen. Kun sain sen juotua sade loppui. Päästiin kävelemään kuivina hotelliin. Oikein hyvä. Söin muuten Callzonen ja täytin sen chilillä mikä tuotiin pöytään. Oli ihan hyvää. 

Myrskyn jäljiltä koko taivas oli tulipunainen.

Siljaline simulaattorissa.

Päivä 17. 16.6.2017 Perjantai. Zurich. 

Aamulla heräsin ihan soijassa. Edes se että illalla oli satanut vettä ja olin pitänyt ikkunaa auki ei auttanut. Kuuma ilma ei vain liikkunut huoneessa minnekään. Löysin vielä hyllyltä jonkun 100 vuotta vanhan pöytätuulettimen mikä oli täynnä pölyä. Laitoin senkin päälle, mutta eipä auttanut. Antaa olla.

Ei otettu aamiaista, sillä se olisi maksanut peräti lähemmäs 20e turpa. Astronomical prices. Lähdettiin sitten vain menemään. Hotellin vierestä ihan muutaman sadan metrin päästä meni juna ja siellä oli lippuautomaatti. Yhdensuuntainen lippu olisi maksanut jotain 4 frankkia ja koko päivän lippu 8 frankkia. Vaikea arvata kumpi tuli ostettua. Frankit muuten kääntyvät melkein suoraan euroiksi. 8 Frankkia vastaa jotain 7,5e. Automaatti ei hyväksynyt kuin kolikoita tai kortin. Oli pakko maksaa kortilla koska ei ollut tarpeeksi kolikoita. Juna oli vielä juuri tulossa asemalle ja käytin lähimaksua että saatiin liput tarpeeksi nopeasti. Toimi hyvin. Juostiin junaan ja kerettiin, koska niissä oli ainakin 15 minuutin vuorovälit. Itse matka keskustaan oli vain 10 minuuttia.

Tultiin Zurichin päärautatieasemalle ja ostettiin aamupalaa ensimmäisestä kahvilakioskista mikä tuli vastaan. Hirvittelin vain hintoja. Jugurtti 5e. Leipä 8e. No periaatteessa kai sama kun ostaisi Helsingissä asemalta safkat. Mutta silti kallista kun oli tottunut Saksan ja Itävallan edullisiin hintoihin. Esimerkiksi Saksassa leivän sai asemalta parilla eurolla. Ostin sitten leivän, jugurttia ja kahvin. Istuttiin aseman penkeille ulos syömään.

Zurich - päärautatieasema.

Koska Sveitsi vaikutti todella kalliilta paikalta päätettiin heti että ei mennä kyllä yhteenkään perusmuseoon, sillä ne on jo nähty. Käytiin ekaksi pyörähtämässä Landesmuseumin pihalla, mikä on siis joku kaupunginmuseo nimestä päätellen. Itse rakennus oli hieno ja se riitti siitä. Museolta käveltiin rantaa pitkin keskustaan ja sen varrella oli paljon porukkaa syömässä take away kiinalaista ja nauttimassa kesäsäästä. Näytti kovin kivalta. Itseasiassa Zurich oli yksi näteimmistä kaupungeista mielestäni. Rakastuin siihen niin sanotusti heti. Hintoihin ei kyllä voinut rakastua. Kaupungin keskellä meni joki, jonka vesi oli turkoosin väristä. Ei myöskään ollut liian kuuma. Ehkä sellainen hyvä suomalainen kesä 26 astetta. Se kävi hyvin.

Landesmuseum Zurich.

Rautatieasema.

Käveltiin Lindehofin mäelle. Mäki oli pikkuruinen minipuisto ja sieltä oli hyvät maisemat sekä joelle että kaupunkiin. Siitä jatkettiin St. Peter Kirchelle. Käytiin sisällä toteamassa että näitäkin on nähty useita ja jatkettiin matkaa Fraumunster kirkolle. Kirkon aukiolla oli jotkut ihmeen vanhanajan markkinat. Ihmiset / myyjät olivat pukeutuneet vanhanaikaisiin asusteisiin ja kojutkin oli puuta ja vaaleaa kangasta. Löytyipä paikalta myös seppä, makkaraa ja muuta mielenkiintoista. Oli käsitöitä ja pientä purtavaa.

Torilla tai aukiolla oli meneillään maalaismarkkinat.

Kaikki myyjät olivat pukeutuneet vanhoihin asuihin.

Kirkon jälkeen mentiin käymään Zurichin kellomuseossa. Ei oltu katsottu oppaasta että se aukeaa vasta klo 14, mutta nyt kävi tuuri sillä oltiin 10 minuuttia ennen aukeamisaikaa paikalla. Museo sijaitsi kellokaupan alakerrassa. Näyteikkunassa oli jotain 20 000e kelloja, että mikäs siinä. Odoteltiin pihalla hetki. Oltiin ekat vierailijat museossa. Museo oli yhden huoneen kokoinen, mutta kokoelmassa oli niin paljon kelloja että meni tovi tutustua edes osaan tarkemmin. Tässä museossa ei ollut audioguideja, vaan saimme tabletin jossa oli museosovellus. Sovelluksesta pystyi hakemaan kelloja numeron perusteella ja sitten lukemaan niistä lisätietoa. Kivaa vaihtelua. Luinkin innoissani useammasta kellosta.

Tässä kellossa tynnyri valui mäen alas aina kerran viikossa ja sitten se piti taas rullata ylös.

Kiinalainen alkuaikojen kello. Lohikäärmeveneen sisällä on kynttilä joka sytytetään palamaan. Kun kynttilä polttaa punnuksen narun se tipahtaa metalliastiaan ja päästää kumahtavan äänen. Näin voitiin merkitä jonkun pituista ajanjaksoa.

Tämän kellon viisareina toimivat naaman silmät jotka osoittavat paljonko kellon on.

Kellomuseolta käveltiin järven rantaan ja pällisteltiin hetki joutsenia joita oli ihan älyttömän paljon. Ei oltu syöty kuin aamupala ja lounaan hinta hirvitti. Nähtiin joku Coop niminen tavaratalo jonne menimme ihan huvikseen sisälle. Yläkerrassa oli vessa ja ajateltiin että käydään siellä. Ylhäällä oli myös ravintola ja se olikin aika hyvä tuuri. 15 eurolla saisi ottaa ison lautasen johon sai mättää buffetista niin paljon ruokaa kuin mahtui. Kokki selitti miten homma toimii. Otin vielä päälle jälkiruuan, kahvin ja ruokajuomaksi kauden jääteetä. Koko roska jotain 22e. Ei paha. Sai vielä syödä todellakin mahan täyteen. Ruuan hinta määräytyi lautasen koon mukaan ja niitä oli kolmea eri kokoa. Tottakai otin isoimman. Ilmeisesti myös Sveitsissä on mahdollista selvitä edullisesti jos vain tietää mitä tekee ja mistä etsii.

Tottakai kun sveitsissä kaikki on kallista, pitää myös autojen olla.

Onnistuneen lounaan jälkeen jatkettiin matkaa Grossmunster kirkolle. Käytiin nopeasti sisällä ja häivyttiin yhtä nopeasti. Siellä oli ilmeisesti ollut häät. Käveltiin pitkin pieniä katuja jonka varsilla oli ravintoloita ja kauppoja. Sellainen kiva pieni kävelykatu. Kello ei vielä ollut kovin paljon joten päätettiin lähteä katsomaan kiinalaista puutarhaa mikä oli aika kaukana. Mentiin rakennusten toiselle puolelle mistä piti lähteä ratikka. Istuttiin pysäkille hetkeksi odottamaan. Ennen meitä pysäkillä oli joku nainen ja hetken päästä saapui neljäs tyyppi. Nainen sanoi miehelle jotain ja se lähti menemään. Sitten huomattiin että jaa, tässä on tietyö ja ratikkakiskot on poikki. Ehkäpä siihen ei ikinä mitään ratikkaa tulisikaan. Mietittiin miten hitossa päästäisiin puutarhalle kunnes huomattiin että joen varrella on pysäkki. Mietittiin voisiko siitä mennä joku vesibussi ja tarkemmin tarkasteltua menihän siitä. Oltiin kiinnitetty huomiota aiemmin että jokea pitkin liikkuu vesibusseja. Jäätiin odottamaan. Pysäkillä oli Zurichin julkisen liikenteen lipun tunnukset joten kysyin kuskilta pääseekö meidän koko päivän voimassa olevilla lipuilla ilmaiseksi. Ei kuulemma ihan ilmaiseksi, mutta pitäisi maksaa vain 5 frankin hintainen "surcharge" joka on sitten voimassa koko päivän ja sen puitteissa saa ajella niin paljon kuin haluaa. Kivaa. Mentiin kyytiin ja paatti veisi meidät suoraan sinne minne pitikin.

Grossmunster kirkko

Järvellä oli paljon polkuveneilijöitä.

Kun päästiin kohteeseen käveltiin ensin ison puiston läpi mikä oli täynnä jengiä grillaamassa ja dokailemassa. Käveltiin kiinalaiselle puutarhalle ja se oli auki vielä kymmenisen minuuttia. Taas kävi tuuri. Kysyin päästäänkö vielä sisään ja sopihan se. Normaalisti olisi pitänyt maksaa 4 frankkia, mutta nyt siellä oli kuulemma remontti ja pääsisimme sisään 1 rahalla. Mainiota. Puutarhan sisäänkäynnillä oli kaksi leijonapatsasta ja oikeanpuolimmaisen suussa oli kivinen pallo. Palloa kuulemma piti pyöräyttää ja tehdä toivomus. Sisällä tosiaan oli vähän kiinalainen meininki, mutta koko päärakennus oli käytännössä rakennustelineiden peitossa. Keskellä puistoa oli lampi ja siellä perus karpit. Tökkäsin yhtä fisua kun tunki naamaansa pinnalle. Oli limainen. Käveltiin puiston läpi 10 minuutissa ja poistuttiin täysin tyytyväisinä.

Toivomusleijona. Leinan suussa olevaa palloa piti pyöräyttää ja tehdä toivomus ennen puistoon astumista.

Kiinalainen puutarha.

Järven puistossa oli paljon porukkaa grillaamassa ja kaljottelemassa.

Puutarhan jälkeen kikkailtiin vielä puistossa jonkun aikaa koska ei ollut nälkäkään buffetin jälkeen. Istuttiin nauttimaan auringonlaskusta järven rannalle ja katseltiin kun iso määrä sukeltajia ihmetteli rannassa. Ilmeisesti heillä oli menossa sukelluskoulu. Osa sukeltajista keräsi romua rannasta. Löytyi autonrengasta ja kattilaa. Hyvä kun siivoavat. Katselin vain että olisipa kiva istua siinä puistossa porukalla grillaamassa ja ottamassa kaljaa niinkuin ihmiset tekivätkin. Me tosin lähdettiin veneelle ja poistuttiin paikalta.

Tultiin pysäkille mistä oltiin lähdettykin. Olin päivällä bongannut ravintolan mistä sai Sveitsiläistä Raclette ja vaadin päästä sinne - maksoi mitä maksoi. Koko ravintola kuulemma haisi sukkahielle kun siellä myytiin raclettea ja fondueta. Tilasin sitten raclettea erilaisilla lihoilla hintaan 39e. Kalja vielä päälle niin oltiin lähellä 50e. Nälkä lähti, vaikka ruokaa ei näyttänyt kovin paljoa edes olevan. Kaikki sujui ihan mallikkaasti, paitsi että mun raclettegrilli ei toiminut ja pyysin että se vaihdettaisiin. Jouduin sitten odottamaan lämpimät perunat pöydässä kunnes grilli kuumeni. Oli hyvää, mutta ei ehkä 50e arvoista. Samaa voin tehdä himassa ja tuolla rahalla ruokkii vaikka kuinka monta ihmistä. Lihaakin oli vain parin autolla yliajetun siivun verran.

Vesibussi oli kätevä tapa liikkua.

Raclettea ja grillin lämpenemistä odotellessa.

Safkan jälkeen piti vielä saada jälkiruokaolut. Olin nähnyt yhden sopivan olutpaikan mistä sai Schneiderin vehnäolutta. Sitä en ollutkaan kokeillut ja sinne piti päästä. Mahduttiin vain sisälle ja otettiin kaljat. Sillä aikaa oli tullut jo pimeää ja lähdettiin junalla takaisin hotellille nukkumaan.

Päivä 18. 17.6.2017. Lauantai. Zurich - Colmar

Aamulla pakattiin kamat ja olin ihan tyytyväinen kun pääsin tästä ruotsinlaivasimulaattorista ulos. Kuuma, paha haju ja kaikki. Kolmen tähden hotelli muka. Annoin kyllä sosiaalisen median palautetta. Koska ei oltu saatu kolmatta yötä Milanosta meidän piti vielä 1 extra yö ottaa jostain. Olin alunperin ajatellut että jätetään myös Ranskassa sijaitseva Colmarin kylä välistä, sillä siitäkin tulisi tunnin tai kahden ekstra ajomatka. Otettiin kuitenkin tämä 1 yö Colmariin mikä oli hyvä ajatus. Haluttiin myös käydä KFC:ssä eli Kentucky Fried Chickenissä koska ei oltu vielä päästy ja aina matkoilla on pakko käydä ainakin kerran. Googletin kaksi mahdollista osoitetta. Puhelimen kartta näytti että toisessa on varmasti KFC ja toinen oli vähän epävarma. Ajettiin eka tälle epävarmalle paikalle koska se oli lähempänä, mutta poikkesi reitiltä kymmenisen kilometriä mikä on loppupeleissä aika pitkä matka. Ajettiin kokonaisen kylän halki ja mitä lähemmäs tultiin sitä enemmän alkoi epäilyttää. Lopulta tultiin osoitteeseen ja eihän siellä mitään ollut. Pelkkää asuinaluetta keskellä ei mitään. Hirveä nälkä ja ei edes löytynyt paikkaa, hajosin. No ajattelin että kai sitä voi sitten vielä toiset puoli tuntia säästellä nälkää ja ajaa sinne varmalle KFC:lle. 

Iskin naviin uuden osoitteen ja puolen tunnin ajo palkittiin. Löytyi KFC. Mentiin sisään tilaamaan crispiesejä, eli kanafileitä friteerattuna. Näitä muuten kannattaa aina tilata, ei mitään kanankoipia tai nugetteja vaan fileitä. Ne on jumalaisia. Myyjänä oli nuori ranskalaisnainen ja puhui kokoajan vain ranskaa. Ei tajuttu mitään ja mietittiin miksi se vaan höpöttää ranskaa. No kai se on parempi puhua edes ranskaa kun olla vain hiljaa. Onnistuttiin saamaan oikea tilaus vaikka kumpikaan ei tajunnut mitään. Limukoneesta oli vielä ilmeisesti loppunut jauheet kun ei saatu limuja. Ne piti siis itse ottaa koneesta skannaamalla viivakoodi. Hetki ihmeteltiin mikä mättää kun ei tullut limua. Vieressä seisoi joku KFC:n työntekijä joka oli ilmeisesti tauolla ja menossa itsekin syömään. Se sitten nappasi meidän limulasit ja haki keittiön puolelta koneesta juomat. Saatiin siis limut. 

Söin tyytyväisenä mutta jotenkin safkan jälkeen tuli tosi vetämätön olo. Väsytti ja oli ehkä vähän paha olokin. Hotellille ajoi joku 5 minuuttia ravintolalta, mutta ajettiin ainakin kerran ohi. Lopulta löydettiin ja respassa oli toinen nuori nainen. Puhui kuitenkin suht ookoo englantia. Hotellin huone oli oikein mainio. Ilmastointi ja moderni. Olin myös lukenut netistä että panttia vastaan saisi lainata ilmaiseksi polkupyörää. Kun oltiin jätetty kamat huoneeseen mentiin vuokraamaan pyörät. 

Heillä oli vain miesten pyöriä ja koossa 26" mikä on esimerkiksi aikuiselle miehelle vähän pieni. Sellainen maastopyörä, ei kaupunkiajoon. Lisäksi pyörien renkaat oli ihan tyhjät ja piti käydä pyytämässä pumppu. Ensiksi respan tyttö oli tulossa ystävällisesti täyttämään niitä mutta hetken tuijotuksen jälkeen katsoi minua ja kysyi voisinko. Reps. Sanoin että joo anna tänne vaan. Täytin sitten renkaat ja kaikki oli ok. Idan oli vaikea ajaa, koska ei ollut naisten pyöriä. Poljettiin Colmarin keskustaan 20 minuutissa koska matkaa oli vain 4 kilometriä. En edes vaivautunut selvittämään olisiko hotellilta mennyt jotain bussia tai olisiko omalla autolla päässyt helposti koska pyörä tuntui fiksulta vaihtoehdolta. 

Kun oltiin mielestämme keskustassa laitettiin pyörät telineeseen lukkoon ja lähdettiin kävelemään. Colmar on aika pieni kylä missä on paljon koristeltuja taloja ja kapeat tiet. Ei siellä pyörillä saatikka autolla mitään olisi tehnytkään. Colmarin keskusta oli nopeasti nähty. Oikein hyvä yhden illan pysähdys. Ei edes tarvinnut käydä missään sisällä tai maksaa mitään. Kylässä oli "pikkuvenetsia" niminen paikka, sillä kaupungin läpi meni pieni joki ja sielläkin pystyi liikkumaan pikkuruisella veneellä jossa oli sähköperämoottori. Ihan kivan näköistä.

Colmarin hotelli.

Colmarissa oli tosi kivan näköistä vaikka itse kaupunki olikin pieni.

Pikkuvenetsia.

Iltapalaksi halusin jotain vaihtelua ja näin Japanilaisen ravintolan ihan meidän pyörien vieressä. Syötiin ramen keitot siellä. Hotellin lähellä oli myös vapaudenpatsas keskellä liikenneympyrää kilometri toiseen suuntaan. Poljettiin paluumatkalla siis vielä hotellin ohi sitä katsomaan. Jenkkien vapaudenpatsashan on vissiin alunperin ranskalaisten lahjoittama. Niitä on ranskassa useampia siellä täällä. Kun tultiin takaisin hotelliin ja oltiin palautettu pyörät tilattiin vielä hotellin baarista juomat. Sen jälkeen mun paha olo laukesi, tuli ripuli ja kuumetta. Olin ihan kuollut ja toivoin että loppuloma ei mene sen takia pilalle.

Ramenkeittoa.

Colmarin vapaudenpatsas keskellä liikenneympyrää.

Päivä 19. 18.6.2017 Sunnuntai. Colmar - Stuttgart

Aamulla mun kuume oli onneksi laskenut, vaikka ripulia tulikin. Ei kuitenkaan sellaista että kokoajan on pakko paskoa vaan pystyin ihan hyvin pidättelemään aina seuraavaan vessaan. Lähdettiin heti aamusta ajelemaan kohti Stuttgarttia, sillä Colmar oli keretty kiertää kokonaan. Pysähdyttiin matkalla huoltsikalle taas ostamaan aamupalaa ja kahvia. Huoltoaseman pihalla oli haikaroita kerjäämässä ruokaa ja menin kuvaamaan niitä. Ei ollut paha olo, mutta ei hyväkään.

Haikara.

Stuttgart oli ilmeisesti kyseisenä ajankohtana tosi suosittu tai jotain. Ei tahtonut löytyä edullista hotellia. Booking.com ja Expedia oli loppuunmyyty halvoista hotelleista. Vasta Trivagosta etsimällä edellisenä iltana olin löytänyt accorhotellien sivuilta ibis budget ketjulta edullisen hotellin. Sekään ei ollut kovin edullinen mutta halvin mitä löysin jossa on ilmastointi ja pysäköinti. Löydettiin hotelli hyvin ja ajettiin auto halliin. Jännitti vähän kun en aiemmin ole kyseistä sivustoa käyttänyt, vaikka ibis oli tuttu ketjuna jo Madridista. Huone oli myöskin varattu vain kuuteen asti ilman luottokorttia. En jaksanut vahvistaa varausta luottokortilla koska tiesin että saavumme ennen kuutta ja näin oli. Laitettiin kamat huoneeseen ja lähdettiin käymään Porche museossa, sillä se ei olisi maanantaina auki. Piti valita Mersu ja porche museon välillä sillä kumpikaan ei ole maanantaina auki ja ajateltiin että porche olisi hienompi. Oikeasti mersumuseo on paljon isompi ja enemmän nähtävää, mutta eipä tiedetty vielä. 

Ajettiin Porche museolle ja se liittymä mistä meidän oli tarkoitus kääntyä parkkipaikalle olikin suljettu. Paikalla oli joku ihan jäätävä tapahtuma. Mietittiin vain mitä hitsiä ja jätettiin auto lähelle parkkiin. Kun käveltiin paikalle selvisi että Le Mans tapahtuma on juuri ollut käynnissä ja Porche on voittanut sen. Olisiko siis ollut voitonjuhlat tai jotain. Selvisi vielä että koko tapahtuma ja museo on ilmainen. Mikäs sen parempi ajankohta osua paikalle. Pihalla oli kojuja, maailmanpyörää yms.

Itse museossa oli tosi paljon kilpa-autoja ja luinkin netistä että Porche museo on ehkä enemmän suunnattu kilpa-autoista kiinnostuneille kun taas mersumuseo esittelee autojen historiaa ja muitakin kulkuneuvoja, kuten busseja ja kuorma-autoja. Museo ei ollut kovin iso ja meillä meni korkeintaan tunti koko festarialueen kiertämisessä.

Maailman ensimmäinen auto tai jos ei eka niin ainakin yksi ensimmäisistä...

Alkeellinen paloauto.

Porchemuseossa oli enimmäkseen kilpa-autoja.

Myös autot elokuvan autoista yksi on Porche.

Museorakennus on helppo tunnistaa futuristisesta muodostaan.

Mulla oli aika paha olo joten mentiin takaisin hotellille. Ruokaa piti kuitenkin saada ja kysyttiin onko siinä lähellä mitään. Saatiin ohjeet kiinalaiselle ravintolalle mutta se ei oikein innostanut ja kysyin onko mitään muuta. Respassa oli joku saksalainen ukkeli samaan aikaan joka sanoi respan tyypille saksaksi että lähellä on myös teatterin ravintola mikä olisi aika hyvä. Olin katsonut  kartasta että siinä vieressä tosiaan on teatteri ja sen ravintola, mutta olin ajatellut että yleensä tai ainakin Helsingissä teatterin ravintola olisi ihan törkeän kallis. Respa sanoi tämän kaverin olevan menossa sinne ja mentiin samaa matkaa. Tyyppi puhui englantia, mutta tosi huonosti ja oli hirveän vaikea saada selvää sen jutuista. Kun esim kysyin että onko hänkin tulossa syömään se alkoi kertoa jostain työelämästään ja aivan eri aiheesta. En tajunnut puoliakaan ja myötäilin vain. Kaveri myös selitti jotain että on asunut siinä hotellissa 10 vuotta ja että se olisi sen perhe. En tiedä ymmärsinkö väärin, mutta voihan se periaatteessa olla mahdollistakin. Olen lukenut netistä tyypeistä jotka asuu hotelleissa koska se on halvempaa kuin oman kämpän pitäminen ja saa päivittäin sekä aamupalan, että siivouksen. 

Ravintola oli käytännössä tien toisella puolella ja sata metriä. Sain epämääräiset ohjeet tyypiltä miten ruoka tilataan, mutta ymmärsin kuitenkin. Piti käydä tilaamassa tiskiltä ja ilmoittaa pöydän numero. Hinnatkaan ei oikeastaan olleet pahat. 15-20e kaikki ruuat ja kaljat 4.5e puoli litraa. Saksalaisille tämä varmaan oli "kallista" teatteriravintolan ruokaa mutta meille ihan ookoo. Otin puolen litran oluen ja katselin että viereiseen pöytään kannettiin aika hyvännäköistä pihviä. Kysyin ohimennen tarjoilijalta että mikä se oli ruokalistassa ja tilasin sellaisen annoksen meille molemmille. Idalle puolen litran radler. Kun oltiin saatu syötyä oli pakko vielä tilata jälkiruokaa ja uusi olut. Rahaa meni mutta ei haitannut. Oli hyvää ja kesäpäivä parhaimmillaan. Kuume kyllä tuntui taas nousevan. Otin buranaa.

Aina on kivaa kun saa kiinteää lihaa vaikka ei kummoista olisikaan.

Juustokakkua jälkiruuaksi.

Oltiin tältä meidän paikallisoppaalta saatu vielä vinkki että muutaman minuutin kävelymatkan päästä alkaa iso puisto missä on kukkia ja kaikkea. Päätettiin lähteä käymään siellä sillä burana vaikutti ja paha olo siirtyi. Kannatti mennä, sillä myöhemmin turistioppaasta kun katsottiin puisto oli yksi kohteista. Sen keskellä oli iso metallivaijereista tehty näköalatorni. Pakkohan sinne oli päästä vaikka en korkeista paikoista edelleenkään tykkää. Kiivettiin ihan ylös ja kuvasin maisemia. Eikä edes maksanut mitään. Killesberg Tower nimeltään. Huipulla tuuli ja koko häkkyrä tuntui huojuvan. 

Kun tultiin tornista alas nähtiin että viereisellä lammella on Flamingoja. Olin että mitä helvettiä. Flamingoja täällä? Siellä ne vaan vapaana hengaili. Käytiin katsomassa. Oon mä niitä ennenkin nähnyt mutta oli kyllä tosi outo meininki. Eläintarhaan ne kai kuuluis. Kun lähdettiin kävelemään pois vastaan tuli lisää aitauksia missä oli vuohia ja possuja?? Tuli mieleen falkulla. Kaipa se puisto oli jonkunlainen kotieläintila samalla. Aitauksen vieressä oli masiina mistä sai 10 sentillä ostaa ruokaa vuohille. Kerrankin halpaa. Ida otti ja oli ihan innoissaan ruokkimisesta. Ruokaa sai yksi iso pässi ja kaksi pikkuista. Poispäin käveltäessä nähtiin vielä ponejakin. Puistossa oli vielä oma junakin, mutta me nähtiin vain pikkuruiset raiteet. Oli oikein kiva iltakävely. Sitten mentiinkin nukkumaan.

Maisemat puiston tornista.

Tämmöiseen häkkyrään piti kiivetä.

Puistossa oli vapaana flamingoja.

Löysimme myös muita eläimiä.

Vuohia tai mitä lie ovatkaan sai ruokkia 10 sentillä.

Päivä 20. 19.6.2017 Maanantai. Stuttgart.

Ibis budget style hotelli Stuttgartissa.

Maanantaina oli tarkoitus tutkia Stuttgarttia. Skipattiin taas aamiainen, vaikka tällä kertaa se olisikin ollut ihan kohtuuhintainen. Oli edelleen vähän vetämätön olo joten teki hyvää nukkua pidempään. Lähdettiin sitten metrolla keskustaan. Otettiin taas päivän voimassa oleva lippu. Hauptbahnhoffilta, eli päärautatieasemalta löytyi Yormas niminen kahvilaketju, josta saatiin edullisesti aamiaista. Tuntui hyvältä kun Sveitsissä yhden jugurtin hinnalla sain nyt koko aamiaisen. Iso patonki, jugurtti ja kahvi vain 5e.

Noustiin ylös raikkaaseen ulkoilmaan syömään. Istahdettiin jonkun random suihkulähteen viereen syömään. Hetken päästä joku spuge tuli ottamaan pulloonsa vettä suihkulähteestä ja alkoi pestä itseään, tai lähinnä kaatoi siitä pullosta sitten vettä päälleen. Vaatteet sillä oli kokoajan päällä.

Kun saatiin syötyä käveltiin Köningstrassea Neues Schlossille ja sen puutarhaan / puistoon schlossplatzille. Sieltä jatkettiin Landesmuseoon ja stiftkirchenin ohi kauppahallia tutkimaan. Ei käyty missään muualla sisällä, kauppahalli sentään oli ilmainen. Myynnissä oli taas ruokia ja erinäköisiä käsitöitä. Kauppahallilta mentiin kaupungintalon ohitse Tagblatt tornille "alaston betonitalo" nimeltään, sillä se oli pelkkää betonia ja näytti aika rumalle. Vierestä ajoi tosi monta paloautoa ja mentiin niiden vierestä mäkkäriin ostamaan kylmät juomat kun oli kuuma. Siinä olikin joku kauppakeskus tyhjennettynä ja palohälytin soi. Mäkkärissä sitten notkuttiin jonkin aikaa että mun paha olo helpotti. Onneksi se ei vaivannut liikaa reissulla.

Stuttgartin juna-asema.

Kävelykadun alku.

Kauppakeskus jossa oli hyvä ravintolamaailma.

Stuttgartin kauppahalli.

Mäkin jälkeen käytiin tutkimassa menomatkalla ohitettu kauppakeskus Königshau tai joku sellainen. Sieltä löytyi aika iso ravintolamaailma jossa oli tarjolla erilaisia ruokia. Oli intialaista, sushia, meksikolaista, kiinalaista, subwayta ja kaikkea mistä valita. Otin meksikolaisen wrapin. Kuvassa oli meheviä lihapalasia, mutta mun wrapissa oli sitten vain jauhelihaa. Tuli taas vähän huijattu olo, mutta eipä se paljoa maksanut. Jotain 7e ja 0,5l kokis kuului hintaan.

Maisemia Stuttgartissa.

Kauppakeskuksen ravintolamaailma.

Kun saatiin safkattua käveltiin jonkun puiston läpi ja päätettiin lähteä Milaneon kauppakeskukseen sillä Stuttgartissa ei ollut oikeastaan mitään nähtävää ja oltiin mietitty että Primarkissa täytyy vielä käydä uudestaan. Nyt meillä oli hyvin aikaa. Milaneo oli parin metropysäkin päässä. Vähän kuin paikallinen kamppi. Primark on siis kuin New York, tai H&M mutta paljon isompi ja vielä puolet halvempi. T-paitoja sai 3e, sukkia 5 paria 3 eurolla, vyöt 3e, hupparit 5e, shortsit 10e, farkut 20e jne. Kyllähän siinä vähän menee sekaisin ja teki mieli ostaa kaikki mahdollinen mutta eipä mahdu rinkkaan. Toisaalta Primarkin vaatteet ei ole niin laadukkaita ja niissä lukee lähes aina made in bangladesh tai joku muu epäilyttävä maa missä on varmasti käytetty lapsityövoimaa ja epäilyttäviä olosuhteita. Silti ostettiin molemmat melkein 100e vaatteita, mitä nyt rinkkaan mahtui.

Primarkin myyjä kysyi kassalla halutaanko henkareita ja Idalle tuli pieni oikosulku. Eka sana mikä tuli mieleen oli "pois" ja sen se sitten sanoi. Myyjä katsoi vaan oudosti ja tajusi kuitenkin että ei haluta henkareita. Kun oltiin saatu shoppailut hoidettua nähtiin ostarin alakerrassa Dunkin Donuts. Tästä jenkkiklassikosta mulle oli jäänyt hyvät fiilikset ja piti käydä kokeilemassa. Jenkeissä donitsit maksoi dollarin kappale joten 1,80e donitsista täällä tuntui ryöstöltä. Otettiin yksi tuplasuklaadonitsi mikä oli ihan överi. Mutta hyvä. Sen lisäksi kylmät juomat. Kokeilin jotain uutta jääteetä, mutta se oli kyllä pahaa. Samoin Idan jäälatte oli pahaa. Älä siis osta dunkin donutsin kylmiä juomia, ne on aina ollut ihan kauheita. Toisin sanoen ainoa hyvä asia siellä on donitsit, muissa ei niin kehumista. Mutta pakko oli käydä.

Pakko oli käydä fiilistelemässä Dunkin Donutsia.

Kun tultiin ostarilta ulos oli siinä iso piha jossa paljon ihmisiä ja suihkulähde. Jäätiin siihen varmaan tunniksi istumaan. Tuntui kuin olisi kampissa, rauhallinen kesäilta ja hyvä meininki. Ei ollut juurikaan nälkä, mutta koska olin jo päivällä miettinyt että voisi syödä sushia mentiin metrolla takaisin keskustaan ja käveltiin ostarille missä oli ravintolamaailma. Osa ravintoloista oli jo sulkenut, mutta sain sushia. Tilasin 15e annoksen missä oli 24 palaa ja olut. Halpaa oli. Sainpahan sushia. Sen jälkeen lähdettiin hotelliin nukkumaan.

15e sai tämmöisen setin sushia ja oluen ryydittämään matkailijaa.

Päivä 21. 20.6.2017 Tiistai. Stuttgart - Ulm - Munchen

Aamulla ostettiin hotellia vastapäätä olevalta huoltsikalta aamiaista. Puhuivat siinä hyvää englantia ja kävi tuuri että tarjolla oli erilaisia leipiä ja niitä pystyi lämmittämään. Lämmin leipä ja kahvi. Niillä lähtee päivä käyntiin. Koska oli jäänyt vähän kaivelemaan se mersu museo, päätin että käytäisiin vielä siellä ennen lähtöä ja se kannatti. Ajettiin museolle ja sillä oli oma parkkihalli missä sai parilla eurolla pitää useamman tunnin. Jätettiin auto sinne ja lähdettiin katsomaan.

Kerettiin just ennen jotain turistilaumaa. Olivat tuoneet bussilastillisen eläkeläisiä paikalle. Liput maksoi kympin luokkaa. Museon mainos oli että "kuin louvre, mutta vain 21 000 hevosvoimaa" ja se kyllä aikalailla piti paikkansa. Museossa oli useita kerroksia, olisiko ollut peräti kuusi ja se alkoi menemällä hissillä ylös ja sieltä sitten laskeuduttiin alaspäin pikkuhiljaa. Museon kerrokset olivat teemoittain. Kierros alkoi siitä mistä kaikki oli lähtenyt. Joskus vuonna 1895 tms oli keksitty ensimmäinen hevoseton kulkupeli minkä huippunopeus taisi olla luokkaa 20km/h. Eli kevyt polkupyörällä ajettava nopeus. Siitä sitten mentiin kokoajan vuosia eteenpäin. Lisäksi jokaisessa kerroksessa oli ns. sivusiipi mitkä olivat myös teemoittain. Yhdessä kerroksessa oli esimerkiksi linja-autoja ja kuorma-autoja. Toisessa oli henkilöautoja ja kolmannessa viranomais kulkupelejä. 

Näyttelyn loppupäässä oli myös 750 hevosvoimainen täysin sähköllä toimiva auto, mikä oli yksi tehokkaimmista sähköautoista maailmassa tai jotain. Näyttelyssä meni helposti 2 tuntia vaikka ei edes jääty kuuntelemaan kaikkia audioguiden jorinoita. Mielenkiintoisinta minun mielestä oli se, että siitä kun ihminen keksi auton kesti vain 10 vuotta kun rikottiin 200km/h nopeus. Siihen aikaan auto jolla ennätys rikottiin kulki kovempaa kuin yksikään juna tai lentokone. Matkalla alaspäin oli käytävillä myös tauluja mitkä kertoivat sen ajanjakson suurimmista saavutuksista. Oli tietoa mm. ensimmäisestä kuukäynnistä, berliinin muurin murtumisesta, aidsin löytämisestä ja neuvostoliiton kaatumisesta. Museon loppupäässä oli sitten kilpa-autoja ja löytyipä sieltä myös Mika Häkkisen formula, sekä ajoasu. Kaiken kaikkiaan museoon olisi voinut varata vieläkin enemmän aikaa, mutta meillä oli muutakin tekemistä ja 2 tunnin jälkeen lähdettiin menemään.

Maailman ensimmäinen mersu.

1900 luvun ajopelejä.

Rekkoja.

750 hevosvoimainen sähkömersu.

Häkkisen formula.

Häkkisen ajoasu.

1910 tämännäköisellä autolla tehtiin maailmanennätys. 200km/h. Nopeammin kuin yksikään juna tai lentokone.

Mercedes-Benz museo

Seuraavana suunta otettiin kohti Ulm nimistä kaupunkia joka oli aika tasan puolivälissä paluuta Muncheniin. En tiennyt Ulmista mitään etukäteen, mutta kaverini Hanna oli siellä vaihdossa ja lupasi näyttää meille paikkoja. Löydettiin hyvin parkkihalliin minkä osoitteen sain Hannalta etukäteen. Tavattiin parkkitalon pihalla. 

Ihan ensiksi piti saada ruokaa ja Hanna vei meidät syömään kaupungintalolle, sillä siellä kuulemma käyvät myös paikalliset. Sain taas tilattua lihaa ja sitä saksalaista makaronijuttua juustolla jonka nimeä en taaskaan muista. Spetzle jotain.... No ruoka oli aika keskinkertaista jälleen kerran ja siinä kesti tosi kauan. Kuulemma aiemmilla kerroilla on ollut paremmin. 

No ruokailussa meni noin tunti. Kun päästiin siitä liikkeelle piti ostaa jätskiä viereisestä kojusta ja en tajunnut pyytää jäätelöä kuppiin. Sain vohvelia ja en juurikaan välitä niistä. Sittenhän oli taas jäätelöä sormilla ja piti nuolla jäätelöä niin nopeesti että hampaat jäätyi. Vohveli lenti roskiin. Käveltiin pitkin vanhan kaupungin muuria josta oli kivat näkymät joelle. Mentiin ohi vinojen talojen, jotka on muistaakseni rakennettu niin heikosti että ns. "valuvat" kasaan. Näytti siltä että talo on ihan juuri sortumassa vaikka ei ollut. Nykyisin yhdessäkin rakennuksessa toimi hotelli ja se on rakennettu niin että sisällä olevat huonekalut on rakennettu suoraan vaikka lattia ja koko talo on vino. Sinne on vielä Hannan tietojen mukaan asennettu vatupasseja, jotta ihmiset tietävät olevansa suorassa. Muuten tulee ilmeisesti paha olo. Jännä.

Ulmin vino hotelli on valunut kallelleen aikojen saatossa.

Ulmin vanhaakaupunkia.

Ulmin muurilta oli kivat näkymät joelle.

Kaupungin keskustassa oli myös Ulmin tuomiokirkko joka on kristillisen maailman korkein. Sen torni kohoaa jonnekin 160 metrin paremmalle puolelle. Ylös ei mennyt hissiä, vaan olisi pitänyt kävellä jotain 700 askelmaa portaita. Jäi tällä kertaa väliin koska meillä oli "kiire" palauttamaan auto. Oli pakko varata aikaa kun aiemmin teitä oli ollut kiinni ja ei tiennyt jos on vaikka ruuhkaa. Olisin kovasti halunnut käydä tornissa, mutta ei vaan aika riittänyt. Hieno kirkko se oli silti ja vaikuttava, koska niin korkea. Kirkon jälkeen jätettiin hyvästit ja jatkettiin matkaa Muncheniin.

Kristillisen maailman korkein kirkontorni Ulmissa. yli 160 metriä.

Tällä kertaa minä ajoin ja pakkohan se oli kokeilla mihin meidän 1 litran rämä riittää. 180 km/h painelin menemään autobahnilla. Kierrokset 6000 ja punaisen rajalla. Kovempaa ei uskaltanut tai kone olisi varmaan leikannut kiinni. 180 tuntui oikein sopivalta vauhdilta isolla ja suoralla autobahnilla. Silti jengiä halusi kokoajan ohi. Olisin mieluusti ajellut omalla Mazdalla täällä. Käytännössä ajoin vaan kaasu pohjassa koska auto ei kulkenut kovempaa ja ylämäessä se hyytyi. haha.

Päästiin lopulta Muncheniin ja navigaattori näytti kätevästi missä on vika huoltsikka ennen palautuspistettä. Auto piti palauttaa tankki täynnä ja tankattiin. Siitä sitten ajettiin Munchenin rautatieasemalle mistä auto oli vuokrattukin ja ajettiin halliin mihin meille oli osoitettu palautus. Matkamittari näytti reilua 2400 kilometriä. Tarkka lukema oli 2402,6km mutta olin noin 4 km lähdön jälkeen nollannut mittarin eli kokonaismatka oli jotain 2410km. Ihan kiitettävä määrä. Hallissa auton kimppuun hyökkäsi heti tarkastaja ja luulin että se on ojentamassa mulle jotain laitetta vaikka halusi vain skannata auton ovesta jonkun koodin. Ei saatu edes rauhassa kerätä kamoja kun se hääräsi ja tarkasti autoa samalla. Sinänsä kyllä ihan hyvä että saatiin heti palaute kun Espanjassa kukaan ei tarkistanut autoa luovutettaessa eikä noudettaessa. Ei oltu keretty purkaa meidän kamoja autosta kun tyyppi ilmoitti että kaikki on ok ja jättäkää vaan avaimet virtalukkoon. Homma sillä selvä.

2402.6km oli mittarin lukema. Nollasin mittarin 4km ajon jälkeen joten noin 2407km oli varmaan oikeampi lukema.

Volkkari toi meidät perille asti vaikka välillä sen luuli hajoavan alle.

Oltiin taas fiksuja ja otettu 1 yöksi hotelli ihan aseman vierestä että ei tartte raahata kamoja niin pitkää matkaa. Käytännössä meillä oli hostelli, mutta siellä oma huone ja paikka oli ihan aseman toisella puolella. Kun kirjauduttiin sisään hostellin respa antoi munchenin kartan ja alkoi esitellä paikkoja, varmaan ihan vakiojuttu, sit vaan katoin sitä vähän hölmönä ja sanoin että hei me lähdetään aamulla. Sen jälkeen se antoi asian olla. Heitettiin kamat huoneeseen ja lähdettiin vielä etsimään iltapalaa. En edes tajunnut miten paljon kaikkea juna-aseman lähellä oli, sillä aiemmin kun käytiin siinä ei käyty etupihaa pidemmällä. Asemalta lähti Marienplatzille päin pitkä tie minkä varrella oli ravintoloita ja baareja. Lopulta päädyttiinkin tutulle aukiolle missä oli suihkulähde ja portti. Päätettiin käydä vielä kerran KFC:ssä syömässä kun sellainenkin sattui tien varressa olemaan. Otin taas crispiesejä eli kanafileitä.

Aseman hostelli

Crispies ja KFC.

Kun oltiin syömässä tuli joku koditon tyyppi pummimaan rahaa. Sanottiin että ei ole ja sen jälkeen se kysyi ilmeisesti että voiko se ottaa mun ranskalaisia. Mietin vain että mitä helvettiä, ikinä ei ole ruokaa pummittu ja en oikeastaan ees ollut varma mitä se haluaa niin sanoin vaan että no ei todellakaan. Siinähän se ois tunkenu likaiset sormet mun safkaan ja taas ois ollu vatsa sekaisin. Jälkeenpäin ajateltuna oisin hyvin voinut antaa ranuja koska en kuitenkaan jaksanut syödä kaikkea mutta ois ollu kiva antaa ne jossain astiassa jos ois tajunnut mistä hommassa on kyse... No heitin sit vaan roskiin kaiken ja annoin asian olla. Mentiin kaljalle. 

Kävelykadun varrella tosiaan oli paljon ravintoloita ja piti saada vielä iltakalja koska saksa. Löydettiin ravintola mistä sai Ayingerin panimon tuotteita ja Annan mukaan, joka siis asuu Munchenissa Ayinger on parempaa kuin Paulaner, niin pitihän sitä sitten juoda. En nyt ole ihan varma oliko Augustiner sittenkään sama kuin Ayinger mutta hyvää oli kuitenkin oli miten vaan.


Idalle otettiin radleria mikä on muuten helvetin paljon parempaa kuin suomessa ja ei sitä taida edes alkosta saada kun ihmiset täällä ei ymmärrä ja minä otin puoli litraa laageria ja jälkkäriksi pienen Ayingerin vehnäbissen. Erinomaisia molemmat ja sitten oli hyvä mieli. Kello oli jotain 23, oli jo hämärää mutta silti 30 astetta lämmintä ja tarkenin oikein hyvin. Oispa suomessakin joskus sellaista. Hyvin harvoin. Muuten tykkään suomessa kun hiki ei valu jatkuvasti, mutta joskus ois kiva kun ois lämmin.

Augustiner vaan oli hyvää.

Oltiin saatu hostellista myös tervetuliaisiksi drinkkiliput ja aiemmin kun kysyin niin niillä sai kuulemma shotin, ei kaljaa. Pah. Kun tultiin takaisin menin vain hostellin baarin puolelle kysymään ekalta tyypiltä haluutsä ilmaisen drinkin. Kaveri just joi saman shotin kun tulin paikalle ja se vaan sanoi että ei todellakaan. Hirveän makuista. Arvasin. Katoin sitten tyypin joka on vähän enemmän kännissä ja menin kysymään. Se katsoi mua hölmistyneenä ja oli silleen että tottakai käy. Kun sanoin että sillä saa shotteja se heitti että vielä parempi, mutta sitten se alkoi kysellä miksi mä en niitä halua ja rupes juttelemaan. Esittelin itseni ja yritin vaan mennä pois kun ei kiinnostanut mutta heitin vaan jotain että en halua niitä ja tykkään enemmän bissestä. Sitten sovittiin että se tarjoaa mulle myöhemmin jotain. Just joo :D Päästiin nukkumaan, pitihän aamulla kuitenkin herätä kasilta. 

Päivä 22. 21.6.2017 Keskiviikko. Munchen - Helsinki

Herättiin joskus kasin aikaan vaikka lento lähtisi vasta klo 12. Munchenista kentälle kestäisi vähintään tunnin. Mentiin samaan paikkaan mihin oltiin tultu ja ostettiin menoliput kentälle hintaan 11.20e. Junia ei tullut kuin jonkun 10-15 minuutin vuorovälein vaikka kentälle meni kaksi linjaa. Junamatka kesti sen 45 minuuttia ja kentällä oltiin hyvissä tai ehkä enemmänkin sopivissa ajoin. Osattiin kävellä oikeaan terminaaliin missä kesti myös tovi. Lisäksi laukkujen antamisessa kesti tosi kauan ja meidän piti vielä käydä viemässä rinkat taas jostain syystä "special bag drop" pisteelle. Tämä oli toka kerta reissuillani kun rinkka on pitänyt viedä tämmöiseen special drop paikkaan. En tiedä miksi. Suomessa ne on aina mennyt normaalia linjaa pitkin. Helsinki vantaan lentokenttä on yksi toimivimmista kentistä mitä on olemassa, sen sai taas tuntea kun Munchenissa meillä kesti varmaan puolitoista tuntia selvitä kaikista sähellyksistä. 

Kun viimein päästiin checkin alueen sisään oli meillä puolisen tuntia vielä aikaa shoppailla. Ostettiin aamiaista paikan ainoasta kahvilasta ja nappasin vielä taxfree kaupasta 5 litran löwenbrau bissetynnyrin, sekä aperol spritz juomaa mitä juotiin tyyliin joka ikisessä paikassa italiassa. Kelasin jo sieltä ostaa pullon mutta se jäi ja nyt sitten oli tilaisuus niin pitihän se ostaa. Lento oli jotain 50 minuuttia myöhässä matkustajien laskentavirheen takia. Ei ollut kovin paha. Saatiin vielä suomen päässä kyyti kotiin. 

Loppusanat.

Taas tuli nähtyä mielenkiintoisia paikkoja ja reissu oli yhtä opettava kuin ne muutkin: elämää on muuallakin kuin suomessa ja oman navan ympärillä. Loppujen lopuksi ihmiset ovat samanlaisia kaikkialla ainakin euroopassa ja riippuu täysin henkilöstä ja persoonasta onko hän ystävällinen vai töykeä. Hyviä ja huonoja ruokia löytyy jokaisesta maasta jos tietää mitä tilaa ja mistä etsii. Itse en yleensä osaa etsiä enkä tiedä mitä tilata ja olen saanut pääasiassa vain keskinkertaista. Tai sitten teen itse "hyvää" ruokaa. Jonkinlaista rajausta pystyttiin kuitenkin tämän reissun jälkeen tekemään. Pääasiassa töykeitä ihmisiä on löytynyt eniten massaturistikohteista kuten Pariisista ja Roomasta. Näistä kahdesta kaupungista en tykännyt käytännössä ollenkaan ihmisten takia. 

Vaikka reissusuunnitelmia ei tullut tehtyä läheskään yhtä paljon kuin aiemmin, oli sen verran jo kokemusta taskussa että tiesi miten hommat tulee tehdä ja miten kaikki toimii. Vaikka otin esimerkiksi autovakuutuksen kaikista köyhimmällä paketilla, ajattelin samaa mitä joku oli nettiin foorumeille kirjoittanut - on sitä maailmassa suurempiakin murheita ja useimmiten asiat menevät kuitenkin hyvin - kuten nyt. Tottakai oli jännittävää ajaa Milanon ruuhkassa ja olla huolissaan milloin joku Italialainen urpo ajaa kylkeen. Onneksi näin ei käynyt ja selvittiin aivan mainiosti kotiin takaisin. 

Ehkä sellaisen vinkin ja fiksin itsellekin, että ottakaa reissuille mukaan luottokortti jossa on reilusti katetta. Jopa 2000e, tai jos sellaista ei ole niin vaikka useita luottokortteja. Itsellä tuli luottokortin raja täyteen hotellivarauksista, koska niitä piti aina varmentaa katevarauksella. Käytännössä jos olisimme reissanneet pidempään olisin tarvinnut isomman limitin (minulla oli 1800e) tai toisen kortin. Joskus käy vielä niin että kortilta tehdään esimerkiksi 100e varaus / yö ja sitten pitää vielä siihen päälle maksaa tuo 100e kun saavut hotelliin. Sen jälkeen 100e varaus poistuu kortilta 3 viikon kuluttua mikä on tietysti matkan aikana aivan liian iso summa. Muutenkin kortteja on hyvä olla useampia jos vaikka joku varastetaan. Myös Electronista on huonoja kokemuksia. 2011 kun olin Japanissa minulle sanottiin että kyllä electron käy hyvin, vaan enpäs saanutkaan rahaa nostettua mistään. Samoin euroopassa olen muutamissa paikoissa kokeillut Electronia ja se ei vain ole käynyt maksuvälineenä. Onneksi on oikea visa. 

Myös autovuokrauksesta täytyy sanoa, että englantilainen https://www.icarhireinsurance.com toimi mielenrauhana ja vaikka autolla olisi sössinyt olisi joutunut maksamaan enintään 1000e. Isompi ongelma olisi ollut saada apua toisessa maassa. Lisäksi autoa vuokratessa kannattaa tosiaan olla 25 vuotta niin voi valita minkä tahansa vuokraamoon ilman nuoren kuljettajan lisähintaa. Ainoastaan Sixt on vaihtoehto ja silloinkin pitää olla 23. Muuten maksat turhaan. Alle 23 vuotiaana interrail on saletisti parempi vaihtoehto. 

Hotellien varaaminen netistä päivää ennen ei ollut missään paikassa ongelma eikä tultu tälläkään kertaa kusetetuksi. Nyt alkaa olla euroopasta pieni palanen nähty ja täytyy vain todeta sen olevan aivan käsittämättömän iso ja värikäs alue. Seuraavalla kerralla varmaan täytyy lähteä jonnekin kauemmas. Nähdään taas seuraavan matkan merkeissä!

Reissun budjetin yhteenveto 

Majoitus 21 yölle pääosin ilmastoiduissa hotellihuoneissa: 1361.81e. Per henkilö n. 681e 

Autovuokra 18 päivää: 372.59e Per henkilö n. 186e

Polttoaine 2410km 1.0 litran bensakoneella: 206.65e. Per henkilö n. 103e.

Tietullit ja pysäköinnit: 112.30e Per henkilö n. 56e

Lennot: 210e per henkilö sisältäen 40e matkatavaramaksut.

Nikin ostokset: 112.20e Primarkista vaatteita ja jääkaappimagneetteja.

Muut kulut, juoma, ruoka ja museot: arviolta 800e. Nostin 1060e käteistä koko matkan aikana ja minulle jäi vähän vajaa 200e käteen

Tuliaiset: n. 30e

Koko matkan kustannuset: arviolta 2300e.

Koko matkan kustannukset: 2000 ja 2500e välissä. Tarkka arvio on varmaan jotain 2200-2300e. Ehkä hieman kalliimpi reissu kuin aiemmin, mutta se selittyi kalliilla kaupunkikorteilla, sekä ruokailuilla. Yritin useaan kertaan syödä laadukasta ruokaa vähän kalliimmalla, mutta se ei oikein tuntunut onnistuvan. Ostettiin myös primarkista vaatteita mitä ei olla aiemmilla reissuilla tehty. Siihen upposi noin satanen ylimääräistä. Jokatapauksessa reissu pysyi mielestäni taas kohtuullisesti budjetissa ja oli todellakin koko rahan arvoinen.